Tämä sivu käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön.
Lisätietoja
Hae
Kirjoita tähän nimi tai nimen osa aloittaaksesi hakemisen.
Hakua tehdessä tapahtui odottamaton virhe. Yritä hetken kuluttua uudestaan!
Hakusi ei tuottanut tuloksia. Ole hyvä ja yritä toisilla hakusanoilla!
Keskusrikospoliisin vuonna 2007 tekemän arvion mukaan Suomessa on hamppuviljelmiä noin 10 000 kodissa. Valtaosa viljelmistä on poliisin käsityksen mukaan pieniä, 515 kasvia käsittäviä.
Timo Haaralla oli kasvamassa kahden hehtaarin pelto hamppua, eli kannabista. Keiteleen kunnassa lähes kaikki tiesivät minkälaisia kasveja Haaran pellossa kasvoi, mutta silti kesti yllättävän pitkään, ennen kuin Iisalmen poliisi teki ratsian. Hamppuviljelijä sai syytteet kannabiksen kasvatuksesta, välityksestä ja myynnistä. Maaliskuun lopussa Haara aloitti oikeudenkäyntiprosessin, jonka toisessa päässä häntä odottavat mahdollisesti kahden vuoden vankilatuomio ja 90 000 euron suuruiset valtion korvausvaatimukset.
Keiteleellä hamppua kasvaa vähän joka paikassa, liikenteenjakajissa ja kunnantalon pihallakin, Haara kertoo.
Ensimmäisellä kerralla poliisiratsian yhteydessä Haara päätyi vangituksi 30 vuorokaudeksi. Toisella kerralla mies otettiin kiinni hänen ollessaan automatkalla Helsinkiin, ja silloin hän oli vangittuna 24 vuorokautta. Silloin autosta löytyi kannabis-kasvin pistokkaita ja yksi kasvi.
Minulla ja asianajajallani on valmisteilla 12 kantelua poliisin toiminnasta, koin muun muassa kuulustelut epäinhimillisiksi. Minua saatettiin kuulustella esimerkiksi kuusi tuntia putkeen, Haara sanoo.
Huumausainerikollisuudesta syytetty Haara ei pidä itseään kovin suurena, jos ollenkaan, rikollisena. Hänen kasvattamansa hampun thc-pitoisuus vaihteli poliisilaboratorion tutkimusten mukaan prosenteissa 1,51,7, kun esimerkiksi hasis lähtee aina vähintään kahdesta ja kukaksi kutsuttu marihuana noin 25 prosentista.
Huumausaineena minun hamppuni ei ole kovin realistinen tuote. Omaa kannabistani poltettuani en koe olleeni huumaantunut. Siinä pikemminkin vain ajatus selkeni ja järjenjuoksu helpottui, kun yhden hamppusavukkeen päivässä poltti. Enkä pätkääkään kadu tekojani. Hamppua pitäisi kasvattaa kaikkialla Suomessa, ja siinä mittakaavassa, että sitä korjattaisiin pelloilta leikkuupuimureilla, Haara kommentoi.
Muutamalle tuttavalleen Haara kertoo antaneensa hamppua lääkkeeksi, ja saaneensa positiivista palautetta esimerkiksi tuotteen niveltulehduksen kivut poistavasta vaikutuksesta. Erityisesti on kiitelty sivuvaikutusten puuttumista, toisin kuin niveltulehduksen virallisessa lääkityksessä.
Keiteleen kannabiskasvattaja kertoo tuttavistaan, jotka ovat painiskelleet alkoholiongelmien kanssa. Haaran ehdotuksesta kannabista kokeilleet alkoholistit ovat hampun avulla pystyneet vähentämään merkittävästi viinanjuontiaan.
Minun mielestäni hamppu olisi mitä mainioin korvaushoito alkoholisteille. Viina aiheuttaa kaiken muun lisäksi semmoista, että murehtii paljon menneitä, mutta kannabista polteltuaan miettii paljon tulevaisuutta ja tekee suunnitelmia
Vaikka Haara onkin aloittanut valtion kanssa oikeusprosessin, jossa hän joutunee maksumieheksi, ei viljelijä silti epäröi ehdottaa valtiolle lisätuloja ja enemmän kontrolloitavaa.
Minun ehdotukseni olisi, että kannabiksen kasvatus laitettaisiin kokonaan valtion haltuun. Kotona saisi laillisesti kasvattaa muutamia kasveja, jos ostaisi vaikka 100 euron lupalapun. Laskujeni mukaan siitä kilahtaisi aika nopeasti sellaiset kolme miljoonaa euroa valtion kassaan, ja myöhemmin tietysti lisää, Haara miettii.
Ja koska kannabista joka tapauksessa poltetaan, oli se kiellettyä tai ei, samalla voitaisiin käyttäjille taata tasaisempi laatu.
Ja se olisi kannabiksen käyttäjillekin paljon parempi homma. Aina tietäisi mitä saa, nykyäänhän jengille myydään marihuanana kaikkea aina autonkumista lähtien. Esimerkiksi tullilaboratorioiden tulokset pitäisi saada julkisiksi, että ihmiset näkisivät mitä sontaa oikein polttavat, Haara sanoo.
Haara ei tunnu kuitenkaan olevan erityisen katkera siitä, että vankila uhkaa. Enemmän miestä näyttää ärsyttävän hampun syrjintä kasvina, ja varsinkin bioenergiakasvina. Suomessa eräs yleisimmistä energiakasveista on ruokohelpi, jota kasvaa kaikkialla Oulun alapuolella. Haara haluaisi kaikki pellot täyteen hamppua.
Suomen bioenergiapolitiikka on menossa päin helvettiä. Ruokohelpistä on turvallista keskustella milloin ja missä vain. Mutta hampusta ei voi oikein missään puhua järkevästi, koska se on kamala huumekasvi, josta vain narkomaanit ovat kiinnostuneita. Äitini meni muuten aikoinaan vanhaan kansakouluun keittäjäksi, ja sain sieltä vanhoja oppikirjoja, joissa hampusta puhutaan vielä täysin avoimesti, ihan eri tavalla kuin nykyään, Haara sanoo.
Huumekasvi tai ei, hamppu on kiistatta myös esimerkillinen bioenergiakasvi. Hehtaari hamppukasvia tuottaa parhaimmillaan jopa 30 000 kiloa biomassaa.
Hamppu on eräs monikäyttöisimmistä kasveista mitä on olemassa. Jos ajattelee ravintoarvoja, niin hampussahan on tosi paljon kuitua ja esimerkiksi omega-rasvahappoja. Hamppuöljyä pystytään käyttämään polttoaineena, hamppuköydet ovat lujia ja hampusta voi tehdä vaatteita ja muita kankaita. Olen jutellut muutamien nuohoojien kanssa, ja he ovat kehuneet todella paljon hamppupellettejä, niissä on paras polttoarvo, Haara kertoo.
Kolmisen metriä korkeaksi kasvava heinäkasvi ruokohelpi ei Haaran mukaan ole osoittautunut kokonaisvaltaisesti erityisen käyttökelpoiseksi kasviksi.
Ruokohelpillä ei ole mitään näistä ominaisuuksista. Vähän aikaa sitten luin uutisen, että ruokohelpiä voi käyttää kuivikkeena. Se ei ole kovin paljon se, Haara kommentoi.
Kannabiskasvin jalostuksesta kiinnostunut Haara kertoo keskustelleensa toisten viljelijöiden kanssa ruokohelpistä ja hampusta. Kun keskustelu kääntyy kannabiksen kasvattamiseen, sanovat isännät hyvin äkkiä, että muistuikin juuri eräs tärkeä meno mieleen.
Monet viljelijät ovat kommentoineet, että mikäs sitä ruokohelpiä on kasvattaessa, kun Euroopan unioni maksaa niin hyvin tukia. Mutta miten ne ei ymmärrä sitä, että me maksetaan se eu? Ja mistä sen tietää, milloin ne tuet loppuu? Jos kotimaassa tulee viljapula niin me ollaan ihan kusessa, kun pellot on täynnä ruokohelpiä, jota on muuten tosi vaikea saada pois pellosta, Haara miettii.
_______________
Timo Haara ennen & jälkeen
Ennen haastattelua ajattelin, anteeksi lokeroiva aivotyöni, olevani menossa haastattelemaan aivonsa aavistuksen usvaiseksi polttanutta hippiä. Heti tavatessamme kävi kuitenkin selväksi, että Timo Haara oli ihan toisesta puusta veistetty. Haara on lähes parimetrinen, hyväkuntoinen ja kaljuksi päänsä ajellut mies parhaassa iässään. Kädenpuristus oli vahva ja katsekontakti tiukka.
Haastattelun aikana Haara antoi vaikutelman kaverista joka tietää paljon bioenergiasta, kansalaisoikeuksista ja edustamastaan asiasta, hampusta. Olin sen verran vakuuttunut kannabisviljelijästä, että ajattelin jopa kesäisen vierailun Keiteleelle olevan hyvä idea.
Voiman toimituksessa juttua kirjoittaessani kelasin, että miehen nimen ja hamppuasioiden etsiminen netistä voisi kuitenkin vielä olla hyvä idea. Ensin törmäsin Pohjois-Savo-lehden uutiseen, jossa kerrottiin, että hampunviljelijä joutui oikeudessa vastaamaan myös syytteisiin ampuma-aserikoksesta ja pahoinpitelystä. Seuraavaksi oli vuorossa Suomi Isänmaa nimisen kansallismielisen poliittisen ryhmittymän sivut, joista löysin Haaran kirjoituksen. Lisäksi löytyi video, jossa Haara kavereineen ammuskelee itse tehdyllä aseella, perunatykillä.
Olin hämmentynyt. Minun tapaamani Timo Haara oli vaikuttanut ei-pahoinpitelevältä ei-rasistilta. Pakkohan hänelle oli vielä soittaa ja kysyä mistä on kyse.
Terve taas Timo Haara. Mikäs tämä ampuma-aserikos oikein tarkoittaa?
Ampuma-aserikossyyte koostuu siitä, että todistajien ja asianosaisten mukaan lähes puoli Keitelettä on käyttänyt metsästys- ja harrastusaseitaan viime aikoinakin minulla kohdistettavana ja kunnostettavana koska minuun on luotettu vastuullisena tuon alan henkilönä ja jonkunhan metsästysaseet täälläkin on kohdistettava, että puhtainta mahdollista suomalaista ruokaa metsästämällä hankkiessaan metsästäjät eivät syyllistyisi tarpeettomien kärsimysten eläimille aiheuttamiseen.
Ampuma-aseista puheen ollen, mikä on perunatykki?
Perunatykki on niin sanottu 'luomuase', jolla ampuessa ei tarvitse syyllistyä ympäristömyrkkynä tunnetun lyijyn ympäristön pintakerroksiin kylvämiseen, vaan ammuntaa voidaan harjoittaa tavallaan mahdollisimman luonnonmukaisin menetelmin ja peltoalueella ammuttaessa voidaan jopa samalla istuttaa perunoita.
YouTube-videolla näkyy kuinka perunatykin ammus lävistää vaivatta henkilöauton ikkunan ja tekee auton peltiinkin isoja lommoja. Videon taustalla soi aggressiivinen Rammsteinin musiikki.
Peruna-ammus lentää paineesta ja lajikkeesta riippuen 450500 metriä ja lähtönopeuden on arvioitu olevan vähintään 300 km/h. Yllättävän hyvin se mäjähtää.
No entäs kun sinua syytetään pahoinpitelystäkin?
Eräs paikkakuntalainen nainen käytti raskaana ollessaan erittäin runsaasti alkoholia. Kävin Keiteleen sosiaaliviranomaisten luona kysymässä eikö tätä päihdeäitiä voida laittaa pakkohoitoon raskauden ajaksi jos ei muu auta, ja päihdeäiti teki minusta kostoksi pahoinpitelyilmoituksen. Oikeudessa puolueeton todistaja kuitenkin todisti minun puolestani asiassa.
Ok, no mitenkäs tämä maahanmuuttokriittinen poliittinen ryhmittymä sitten?
Olen itsekin kiinnostunut siitä että kuinka oma nimeni ja tekstini on pujahtanut keskelle kyseisen ryhmittymän sivuja, en tosin näe mitään syytä sieltä lähteä sitä poistattamaan koska pääpiirteissään kyseisillä sivuilla on keskusteltu monista aivan tarpeellisista ja asiallisista asioista. Ehdottomasti allekirjoitan edelleenkin tuon näkemyksen siitä, että maassa tulee olla maan tavalla koska näkisin että näin asia pähkinänkuoreen laitettuna on.
Suomi Isänmaa -ryhmän sivuilta löysin muun muassa Väinö Kuisman kirjoituksia. Kuisma tunnetaan parhaiten entisen valtakunnankanslerin Pekka Siitoinin kakkosmiehenä ja Arjalaisen Germaaniveljeskunnan perustajana.
Ehdottomasti myös olen maahanmuuttokriittinen, koska mikäli maahanmuuttoa ei voida tarvittaessa kritisoida, voivat hallitsemattomaan maahanmuuttoon liittyvät asiat aiheuttaa konkreettisia kriisiuhkia kuten jo negatiivisimmat esimerkit muualta Euroopasta ovat jo todistaneetkin.
Olen edelleen hämmentynyt, jopa kasvavissa määrin. Taidan lykätä matkaa Keiteleelle.
*******************************************************
"häntä odottavat mahdollisesti kahden vuoden vankilatuomio ja 90 000 euron suuruiset valtion korvausvaatimukset. "
!! Mitä se on valtiolta vieny?? Onko tämä muka niin vitun vakava rikos että joutuu maksamaan 90 000 euroa?!!
*******************************************************
Verrataan tätä tapausta esimerkiksi raiskaukseen? kumpiko on vakavempi rikos? Omasta mielestäni raiskaus ja millaisia rangaistuksia raiskauksista on annettu