"Congratulations for completing the third stage commander, do you wish to continue you the fourth stage or proceed to wake-up sequence?"
Instana valitsen jatkaa.
"Stage four loading sequence intiated. Powers for your disposal are: Imagination. Good luck commander."
Samassa ympärilläni oleva tila vaihtuu pikseli kerallaan sijaintiin jota en tunnista, tiedän vain olevani metsässä. Viimeinen paikalleen loksahtava pikseli lähettää väreilyn, joka muuttaa maailma eläväksi. Pahaenteisesti koko maailman täyttää Gamma Goblinsien alkusynat. Yht'äkkiä huomaan metsästä kävelevän ystäviäni, heitä on sadoittain. Jokin on vialla, kukaan ystävistäni ei vastaa kun kutsun heitä. Tunnistan joukosta Riku Rikk Rakkin johon yritän saada yhteyttä. Riku ei vastaa mitään. Samassa hän putoaa polvilleen ja oksentaa sisältään menninkäisen, se päästää korvia vihlovan huudon, joka saa näkökenttäni epäorientoituneeksi, tunneilta tuntuvan minuutin ajan en kykene erottamaan mitä edessäni on, kun viimein saan kiinni aisteistani, kaikki ystäväni ovat maassa tuupertuneina, heidän edessään toinen toistaan kammottavamman näköisiä olentoja.
Olennot alkavat pyörimään ympärilläni erimuotoisilla radoilla. Ne kykenevät kulkemaan esteiden läpi. Olioiden radat lähenevät minua. Pakokauhu valtaa mieleni, kun ensimmäinen kynnen isku uppoaa lihaani. Samassa musiikki muuttuu lähes mielipuoliseksi ja tunnen yhä enemmän kipua olioiden terävien kynsien upotessa lihaani. Reaktioni on vetäytyä mahdollisimman tiiviiseen tilaan ja suojella sisäelimiäni. Suljen silmäni kivun vihloessa joka puolilla kehoani.
Uppoan syvälle ajatuksiini. Näen välähdyksiä, kuin salamaniskuja, jotka kulkeutuvat ukkosenjohdinta pitkin syvälle pääni sisään. Jokaikinen kerta, kun tunnen kipua, näen välähdyksen, ymmärrän salamoiden olevani hermostoratani kipusignaaleja, jotka saapuvat iskuja saaneista kehonosistani aivoihini. Osaan tulkita viestejä, tiedän mistä ne tulevat. Huomaan impulsseissa jaksonmukaisuutta. Muutaman millisekunnin välein saapuu uusi impulssi tietystä osasta kehoa. Tajuan ymmärtäväni olentojen lentoradan.
Alan liikkua. Ensimmäiset yritykseni väistellä ovat toivottomia, väistäessäni yhden iskun, kymmenen seuraavaa osuvat moninkerroin syvemmälle. En lannistu, sillä huomaan analysoimani radan siirtyvän autonomiseen hermostooni. Tiedän vaistovaraisesti seuraavan olion lähestymisen. Itseasiassa tiedän vaistonvaraisesti niiden kaikki liikkeet.
Luon uuden yhteyden autonomisen hermoston ja lihashermoston välille. Nyt vaistonvaraisuuteni ohjaa lihaksistoani. Kahden syklin jälkeen en enää ota iskuja vastaani. Liikeratani ovat täydellisessä vastakkaissymmetriassa maahiaisten lentoratojen suhteen. Kulutan kuitenkin energiaa aivan valtavasti väistellessä. Tiedän, etten pysty ylläpitämään aivoyhteyttä lihaksistoon kovin kauaa.
Avaani silmäni. Näen olentojen liikkuvan ympärilläni hidastettuina. Suljen silmäni, ohjaan aivojeni tiedonprosessointitehon näköhermojeni päätteisiin kaksisuuntaiseksi informaatiovirraksi. Avaan silmäni uudestaan, näkökenttääni syöttyy autonomisen hermostoni datasta joka kuvaa täysin olentojen liikerataa. Saan myös analyysin lihaksistoni hermostosyötteistä. Nyt on minun vuoroni.
Oikealta yläviistosta lähestyvä hoblingoblin on ensimmäinen kohteeni. Hampaat edellä lähestyvä gobblin on kuin jänis ajovaloissa, kun nappaan yllättäen kädelläni sen kurkusta kiinni ja painan sen maahan. Samalla kehostani vapautuu käteni johdolla jokasuuntaan liekkien lailla loimuavaa energiaa. Gobblin tuhoutuu atomeiksi. Niin tuhoutuu myös jokainen muu enegioideni vaikutuspiirissä olevan olento.
Olennot hajaantuvat kahteen ryhmään, pienempään ja suurempaan. Suurempi ryhmä alkaa fuusioitumaan yhteen absorboiden ystävieni ruumiit, samalla kun pienempi ryhmä lähtee lähestymään samanaikaisesti kaikista ajan- ja tilanulottuvuuksista. Ne tarrauttuvat kimppuuni kynsin ja hampain. Painaudun hetkiksi kerälle, ja vapautan energia-aallon joka pyyhkii niiden olemassaolon viimeistä informaation ripettä myöten.
Otan ensimmäisen juoksuaskeleeni, maa allani murenee kun ponnistan kohti suuremman mennikäisryppään muodostamaa jättiläis-maahiaista kohti. Näen miten se alkaa lataamaan tummanviolettia energiaa suunsa eteen palloksi, se kasvaa nopeasti valtavan kokoiseksi, mutta sitten se luhistuu kasaan muodostaen pimeän energian singulariteetin joka imee kaiken ympäriltään itseensä venyttäen atomit pirstaleiksi, saaden lisää massaa.
Energiani joutuu singulariteetin imemäksi. Pysähdyn paikalleni. Suljen silmäni. tuon käteni yhteen ja kosketan sormenpäillä otsaani. Aika ympärilläni pysähtyy. Pysäytän sydämeni. Ohjaan kaiken kehossa olevani energian sydämeni kammioihin. Viimeisten punasolujeni mukaan vapautan kaiken kehossani olevan adrenaliinin..
Kuulen kaiken äänen ympärilläni hiljenevän muutamaksi millisekunniksi.
Sitten tapahtuu. Sydämeni jyrähtää käyntiin pumpaten kaiken energian takaisin kehooni, räjähdän takaisin tajunnantilaani. Ponnistan uudestaan kohti hirviötä, nyt puolet koko metsästä tuhoutuu kun syöksyn kohti singulariteettia. Uppoan singulariteettiin. Millisekunti myöhemmin räjähdän sen toiselta puolen esiin ja jatkan matkaani kohti jättiläis-maahiaisen päätä, käteni ulottuvissa, pysähdyn, ja lataan pysähdykseni tuoman kineettisen voiman oikaan nyrkkiini ja lyön kaikella voimallani maahiaista keskelle otsaa.
Paineaalto murentaa maahaisen kallon pikseleiksi, jotka pikkuhiljaa katoavat olemattomuuteen. Samalla ympäristö alkaa palata ennalleen, katkenneet puut kasvavat takaisin alkuperäisikseen, maa siirtyy paikoilleen, ystäväni sielut palaavat yhdistymään vapautuneisiin kehoihinsa.
Nuutuneena lyyhistyn maahan ja ystäväni kantavat minut lähteelle parantumaan.
Ja sitten heräsin..
Soundtrackkina siis:
