Viimeistä kertaa järjestettävä Dimebag Beyond Forever -kiertue kerää jälleen rahaa hyvään tarkoitukseen
Kaikki hyvä loppuu aikanaan, myös hyväntekeväisyys. Laajaa suosiota ja kiitosta saavuttanut Dimebag Beyond Forever -kiertue järjestetään tänä vuonna viimeistä kertaa. Täysiä saleja viime vuodet vetänyt DBF sai alkunsa talvella 2005 ja viimeiseksi jäävä kiertue on järjestyksessään kuudes. "Aikanaan päätettiin, että lopetetaan sitten kun alkaa yleisö vähentyä. Kuitenkin kävi niin, että vuosi vuodelta on väkimäärät ja lipunmyynnit vain kasvaneet. Mutta aika aikansa kutakin, mukavampihan tämä on lopettaa kunnialla täysille saleille, kuin johonkin heinolalaiseen pizzeriaan", toteaa kiertueen promoottori Teemu Suominen Metalheim Oy:sta.
Kymmenen kaupunkia kiertävä raskaamman sarjan superkokoonpano muistelee vuonna 2004 lavalle kesken keikan murhattua Pantera-kitaristi Dimebag Darrellia soittamalla miehen musiikkia ja lahjoittaa kiertueen tuoton jälleen lyhentämättömänä Rikosuhripäivystykselle. RikU on ollut keräyksen kohteena jo ensimmäisestä DBF-keikasta lähtien.
Dimebag Beyond Forever-kiertueella mukana tänä vuonna ovat Nico Hartonen (Godsplague), Mikko Herranen (Rust), Tommy Tuovinen (myGRAIN), Micko Hell (mm. Million Dollar Beggars, Denigrate), Juhani Flinck (Dead Shape Figure), Kai Kinnunen (Frontlines), Mikko Salovaara (Kiuas), Ben Varon (Amoral), Ville Sorvali (Moonsorrow), Neissu Ruuskanen (Dead Shape Figure), Raikku Tuomikanto (mm. DecomposteR, Causemos) ja Ville Sahakangas (Nicole), joiden lisäksi kaikilla keikoilla nähdään vierailevia paikallisia tähtiä. Lämmittelijänä kiertueella toimii nuori ja vahvasti tällä hetkellä nousukiitävä helsinkiläinen Ghoul Patrol.