IRC-Galleria

Kristityn tulee rakastaa jokaista ihmistä, mutta se ei tarkoita kaikkien elämäntavan ja taipumusten hyväksymistä. Terveen suvaitsevaisuuden lähtökohta on Jumalan sana.

Onko kirkossa nyt meneillään silmänkääntötemppu, jossa humanistinen (ihmislähtökohtainen) suvaitsevaisuus asetetaan kristillisen lähimmäisenrakkauden paikalle ja esitetään kristillisenä? Näin pyritään hyväksymään erilaiset luonnottomuudet, jotka Jumalan sana tuomitsee.

Synnin hyväksyminen ei ole lähimmäisen rakastamista, koska antaa hänelle väärän signaalin ja johtaa harhaan pelastuksen tieltä. On eri asia mitä yhteiskunnassa sallitaan, koska yhteiskunta ei ole ainoastaan kristityille vaan kaikille jäsenilleen, ja mitä sallitaan ja pidetään esillä kristillisessä seurakunnassa, jonka tulee rakentua Jumalan totuuden ja rakkauden varaan.

Suvaitsevaisuus voidaan määritellä usealla tavalla. Ensimmäinen määritelmä on objektiivinen ja neutraali, arvovapaa, jolloin suvaitsevaisuutta on hyväksyä asioita riippumatta siitä, ovatko ko. asiat hyviä vai huonoja.

Toinen määritelmä on subjektiivinen: kaikki asiat, jotka eivät ole vääriä tai ainakaan liian vahingollisia, tulee suvaita, vaikka ei itse niistä pitäisikään. Tällöin suvaitsevaisuus nähdään positiivisena ja arvokkaana asiana. Ongelmaksi muodostuu asenne niitä kohtaan, jotka suvaitsevaisen mielestä näyttävät suvaitsemattomilta. Suvaitsevainen henkilö onkin usein äärimmäisen suvaitsematon niitä kohtaan jotka eivät ole yhtä "suvaitsevaisia" kuin hän itse!

Kolmas ja paras (?) määritelmä on kristillinen. Synti tulee sanoa synniksi eikä sitä voi hyväksyä, mutta syntinen ihminen on arvokas ja tärkeä, hänet tulee suvaita. Raamatullinen kristitty ei voi pitää oikeana esimerkiksi homoseksuaalisten taipumusten harrastamista, mutta hänen tulee vapautua asiaan liittyvästä homofobiasta ja pilkallisuudesta, jotka estävät rakastamasta ja kohtaamasta homoja aidosti.