Tämä sivu käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön.
Lisätietoja
Hae
Kirjoita tähän nimi tai nimen osa aloittaaksesi hakemisen.
Hakua tehdessä tapahtui odottamaton virhe. Yritä hetken kuluttua uudestaan!
Hakusi ei tuottanut tuloksia. Ole hyvä ja yritä toisilla hakusanoilla!
Historia:
Migis&Kopone tuuttasi käyntiin keväällä 2013, kun asuttiin saman katon alla kämppiksinä puolisen vuotta Helsingin Pitäjänmäessä. Ville ilmoitti muuttavansa Jyväskylään töiden perässä, jolloin syntyi idea tehdä räppibiisi, johon murjastaisiin kaikki kaveriporukan yhteiset "inside" -vitsit. Mikko rupesi suunnittelemaan taustaa. Kun ensimmäiset bassokuviot oli kehitelty, kuulosti biisi omiin korviimme jo sen verran hyvältä, ettei homma jäänytkään pelkäksi vitsiksi. Sanat syntyi ensimmäiseen biisiin suht hatusta vetäen. Kertosäkeen melodia ja sanat syntyi, kun tausta pyöri ja Mikko lauleskeli sen päälle. Yhtäkkiä laulu loppui ja molemmat havahtuivat: "Se on siinä! Noin se menee!".
Biisi tehtiin loppuun ja mukaan porukkaan liittyi Topias äänityslaitteineen ja editointitaitoineen. Päästiin studioon ja äänitettiin 3 biisiä. Villelle se oli ensimmäinen kerta ikinä studiossa. Mikolla oli jo studiotaustaa bändiensä kanssa, mutta oli hänellekin ensimmäinen kerta käyttäen studiossa ainoastaan ääntään.
Julkaistiin ensimmäinen biisi, Mökkilaiffii. Ihmiset näyttivät pitävän siitä ja päätimme jatkaa tekemällä facebook sivut ja lisää biisejä.
Joulun alla saimme kysyntää keikalle Keravalle Talven Taikamaa -joulumarkkinoille. Mukaan porukkaan liittyi taustalaulajat Netta ja Leevi, sekä taustatanssijat Aden ja Fabian. Tämän jälkeen pääsimme Savoy-teatterille 17.12 esiintymään hyväntekeväisyyskonserttiin suurten muusikoiden joukkoon. Saimme paljon kehuja monelta eri taholta.