IRC-Galleria

Tiedot

Luokittelu
Paikkakunnat ja alueet
Perustettu
7.1.2014
Tilastot
Käyntejä: 939
Koko
1 jäsen
Poikia: 1 (100 %)
Ylläpitäjä
DESIDERIUS

Jäsenet (1)

DESIDERIUS

Kuvaus

Östergötland. Arkeologisten löytöjen perusteella Ella Kivikoski esitti 1930-luvulla, että roomalaisella rautakaudella Varsinais-Suomessa, Aurajoen suulla, olisi asunut goottilainen siirtokunta. Myöhemmässä tutkimuksessa kyseiset löydöt on kuitenkin yhdistetty Ruotsin Itä-Götanmaalta saapuneeseen väestöön. Nykyisin ajatusta laajamittaisesta goottien vaelluksesta Ruotsista Itämeren etelärannikolle ei enää pidetä uskottavana. Toisen maailmansodan jälkeen eräät puolalaiset arkeologit yrittivät todistella, että gootteihin yhdistetty Veikselin suuseutujen roomalaisaikainen kulttuuri (ns. Wielbarkin kulttuuri) olisikin ollut slaavilainen. Käsitys ei kuitenkaan saanut yleistä kannatusta. Sittemmin kansalliset intohimot goottikysymyksen ympärillä ovat laantuneet. Gootteihin kohdistuva tutkimus on nykyisin vilkasta, monitieteellistä ja kansainvälistä. Omasta puolestani kysyisin että mikä on Ostrogoottien perimä. Ostrogothia on Itä-Götanmaan vanha latinankielinen nimi.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.