IRC-Galleria

Yhdysvaltojen entiselle ulkopolitiikan merkkihenkilölle, ja useiden presidenttien oikealle kädelle Henry Kissingerille myönnettiin vuonna 1973 Nobelin rauhanpalkinto Vietnamin sodan neuvotteluratkaisusta. Hänen vietnamilainen vastineensa Lê Ðức Thọ kieltäytyi samaisesta palkinnosta siitä yksinkertaisesta syystä että verinen sota riehui Vietnamissa vielä kaksi vuotta ennen todellista rauhaa. Jo edellisen vuosikymmenen lopulla Kissinger oli sabotoinut loppumetreillä olleen rauhanprosessin avittaakseen poliittisen suojelijansa, tuolloisen senaattori Richard Nixonin vaalivoittoon presidentinvaaleissa.

Sodan jälkeen iso osa Kaakkois-Aasiaa oli raunioina. Vietnamin infastruktuuri oli tuhottu maan tasalle, ja sodassa oli kuollut korkeimpien arvioiden mukaan jopa viisi miljoonaa vietnamilaista. Vietnamin maaperästä kolme miljoonaa aaria oli kyllästetty erilaisilla myrkyillä, joiden mukana maahan oli laskeutunut yli 250 kiloa huippuvaarallista dioksiini-myrkkyä. Ravintoketjuun päästessään myrkkymäärä riittäisi tappamaan koko Vietnamin yli 80-miljoonaisen väestön monikymmenkertaisesti. Vietnamin naapurimaihin Laosiin ja Kambodzhaan kohdistettiin ennennäkemättömiä pommituskampanjoita. Pelkästään Laosiin pudotettiin tonnimääräisesti enemmän pommeja kuin Saksaan ja Japaniin toisessa maailmansodassa yhteensä. Terroripommituskampanjat Kambodzhaan olivat niin Yhdysvaltojen oman perustuslain kuin kansainvälisen oikeudenkin mittapuulla rikollisia toimia, mutta sotarikossyytteiden sijaan Richard Nixon laskettiin vuonna 1994 Bill Clintonin sanoin "suurena rauhantekijänä" haudan lepoon, ja yhä elossa oleva Henry Kissinger nauttii Yhdysvalloissa edelleen suurta suosiota kansakunnan omana playboyna. Lupauksistaan huolimatta Yhdysvallat ei ole koskaan osallistunut näiden myrkkyjen ja pommien luomien vahinkojen korvaamiseen, tai poistamiseen luonnosta.

Vietnamin sodan tarina ei kuitenkaan pääty tähän. Vietnamin sodan rauhanehdoissa ( http://www.aiipowmia.com/sea/ppa1973.html ) Yhdysvallat oli sitoutunut artiklan 21. mukaisesti Indokiinan jälleenrakennukseen, ja sodan jälkeen Richard Nixon vakuutteli sopimuksen käytännössä tarkoittavan sitä että Yhdysvallat sitoutuu Vietnamin jälleenrakentamiseen miljardiluokan tuin ilman poliittisia ehtoja. Kuten arvata saattaa, toisin kuitenkin kävi. Vietnamilaiset eivät ole koskaan saaneet luvatuista rahoista penniäkään. Sen sijaan Vietnam on maksanut - ja maksaa edelleen - vuosittain Yhdysvalloille tähtitieteellisiä summia. Nykyistä Vietnamin hallintoa vastaan taistellut Etelä-Vietnamin hallitus oli nostanut Yhdysvaltojen hallinnolta lainaa, josta suuri osa käytettiin korruptoituneen hallinnon "ylläpitoon". Lopuilla rahoilla etelävietnamilaiset kävivät Yhdysvaltojen puolesta sotaa pohjoisen kommunisteja vastaan. Näin ollen Vietnam maksaa takaisin katteettonta lainaa sodasta joka käytiin sitä itseään vastaan. Kuinka tämä on mahdollista?

Talousuudistuksiaan jatkaakseen Vietnam tarvitsee Kansainvälisen valuuttarahaston ja Maailmanpankin tukia, ja näiden saamiseksi Yhdysvallat on langettanut Vietnamin rutiköyhälle kansalle tarjouksen josta he eivät voi kieltäytyä. Mikäli Vietnam ei maksa, siltä evätään käytännössä kaikki mahdollisuus maansa infastruktuurin korjaukseen ja maaperän puhdistamiseen. Arkikielessä tällaista toimintaa kutsutaan kiristykseksi.

Kansainvälisen yhteisön tulisi painostaa Yhdysvaltoja voimakkaasti pitäytymään allekirjoittamissaan sopimuksissa, ja pyrkiä varmistamaan, että kansainvälisiä organisaatioita ei käytetä kansainvälisen mafiatoiminnan työkaluina.

Istuin eilen HYKS-lautakunnan kokouksessa, jonka tehtävä on vastat HUS:n yliopistollisten sairaaloiden toiminnasta. Kokouksen ajankohtaisen tilanteen käsittelyn yhteydessä sairaanhoitopiirin johtaja Martti Syrjälä kertoi tai oikeastaan luki HUS:n hallituksen tiedotteen (http://www.hus.fi/default.asp?path=1,46,827,2194,25677) johtamisjärjestelmien muutoksista. Lyhyesti referoiden HUS:n hallitus päätti varatoimitusjohtajien toimien lakkauttamisesta ja yt-neuvottelujen aloittamisesta. Lisäksi hallitus päätti perustaa liiketoimintajohtajan viran sekä HUS:n sairaanhoidollisen palvelutuotannon johtamisjärjestelmän uudistamisen selvitysmiehen toimen. Lisäksi tehtiin muita ylimpään johtoon liittyviä henkilöjärjestelyjä.

Täytyypä sanoa, että huh-huh. HUS:n hallitus esitti näin tukensa toimitusjohtaja Kari Nenoselle. Sijaiskärsijöiksi joutuivat varatoimitusjohtajat, joista toiselle ilmeisesti pedataan liiketoiminnan johtajan virkaa. Kari Nenosen piti saada HUS:n organisaatio uuteen uskoon ja tuottavuus kattoon "Oulun ihmeen" lailla. Management by perkele tai hieman kauniimmin sanottuna my way or highway toimia Oulun kokoisen kaupungin organisaatiossa. Sama toimintamalli ei kuitenkaan toimi vajaan 30 000 henkilön organisaatiossa. Varsinkaan silloin, kun henkilöstöllä on hyvin vahva ammatillinen identiteetti.

Nykyisessä tilanteessa ainoa ratkaisu olisi ollut toimitusjohtaja Kari Nenosen erottaminen. Minusta jopa erorahan maksaminen olisi ollut tässä tilanteessa pieni paha nykyiseen ratkaisuun nähden. Nyt valitettavasti mennään eteenpäin hallituksen tekemän päätöksen mukaan.

Odotan mielenkiinnolla kuinka kauan Nenonen pärjää ilman varatoimitusjohtajia, joita hän käytti ongelmien ilmettyä suojakilpenään.

Mua alkaa huolestuttamaan yks juttu jo ihan todella. Pitää näin aamutuimaan purkaa hieman ajatuksia asiasta.

Kylmä sota numero kaksi? Mielestäni sellaisesta ei olla enää kaukana. Mikä minua asiassa huolettaa, on ydinaseiden mahdollinen hyödyntäminen mahdollisissa sotatoimissa.

Huoleni pohjaa kehitykseen, jota itänaapurimme Venäjä on jo usean vuoden ajan käynyt läpi. Rakkaan naapurimme poliittinen ilmapiiri on muuttunut varsin sulkeutuneeksi, ahdistavaksi ja jopa pelottavaksi. Putin on hieno mies, mutta hänen asemansa Venäjän kärkimiehenä alkaa olla turhan vahva, kyseenalaistamaton ja ehdoton. Hänhän toimi Neuvostoliiton aikana DDR:n lukuun, ja osoitti kykynsä kerätä valtaa vaivihkaa itselleen. Putinin tiedetään olleen erittäin pahoillaan neuvostoliiton romahdettua, enkä yllättyisi, vaikka hänen missionsa olisi entisen mahtivallan palauttaminen muodossa tai toisessa.

Yhdysvaltain ohjuskilpihanke tuo minulle väistämättä mieleen Kuuban ohjuskriisin, joka oli vähällä laukaista kylmän sodan aikaiset jännitteet, muuttaen sen avoimeksi sodaksi kahden supervallan välillä. Kolmas maailmansota oli tuolloin hyvin lähellä. Yhdysvaltojen ja Venäjän suhteet ovat tällä hetkellä varsin tulehtuneet, eikä kriisin poikanen varmasti auta asiaa.

Vasta selvisi, että Yhdysvallat ovat solmineet Puolan kanssa sopimuksen ohjuskilven sijoittamisesta Puolan maaperälle. Tänä aamuna sain lukea, että Venäjä on uhannut Puolaa suoralla ydiniskulla mahdollisen sodan syttyessä, jos ohjuskilpihanke toteutuu sen avustuksella.

Uhkaus suorasta ydiniskusta? Ei hyvä. Puola ei ole kaukana, emme voi ohittaa asiaa olankohautuksella.

Ilmeisesti samaan uhkaukseen perustuu hanke, jonka brittilehti Sunday Times toi tänään julki. Venäjä harkitsee itämeren laivastonsa varustamista ydinkärjillä. Ydinkärjet eivät koskaan ole hyväksi missään päin maailmaa, riippumatta niiden haltijasta, mutta silti itämerellä sijaitseva ydiniskuun kykenevä joukko-osasto on pelottava ajatus. Monella Euroopan keskeisellä maalla on suora yhteys itämereen, Suomesta puhumattakaan.

Onneksi uskon, että kyseinen hanke ei koskaan tule onnistumaan, Euroopan unionin suunnalta tuleva paine projektia vastaan on varmasti valtava. Pelkkä asialla uhkailu antaa kuitenkin aivan tarpeeksi hyvän syyn huolestua.

Niin, unohdin aivan mainita meneillään olevan kahakan Georgian ja Venäjän välillä. En ole varmastikaan ainut, jonka mielestä Venäjä on osoittanut aivan turhan lujaa nationalismia kyseisen kriisin käsittelyssä. Tulitaukosopimus annettiin jo monta päivää sitten, mutta Venäjä ei ole rajoittanut sotatoimiaan käytännössä millään tavalla. Itse asiassa, viimeksi tänä aamuna Venäjä kiisti alkaneensa vetäytyä Etelä-Ossetian alueelta. Toivon hartaasti, että Georgiaa ei miehitetä.

Ruotsin ulkoministeri totesi tiedotteessaan kantansa erittäin selkeästi. Samaa mieltä olen minäkin.

"Yhdelläkään valtiolla ei ole oikeutta hyökätä sotilaallisesti toisen valtion alueelle pelkästään sen vuoksi, että maassa elää ihmisiä, joilla on [hyökkääjä]valtion passi tai jotka ovat [hyökkääjä]valtion kansalaisia"

Kriisihän alkoi siitä, että Georgia hyökkäsi omalle alueelleen, lopettaakseen muutamassa kylässä jatkuneet kapinat ja ammuskelut. Ei Venäjä voi tämän perusteella oikeutetusti käynnistää täyttä liikekannallepanoa itsenäistä valtiota vastaan.

Vielä lopuksi täytyy kiittää tuoretta ulkoministeriämme Alexander Stubbia (jonka olen muuten nähnyt ja kuullut livenä) esimerkillisestä toiminnasta Etelä-Ossetian kriisin aikana. Kumpa muutkin Euroopan maat olisivat yhtä selkeitä kannanotoissaan, ja yrittäisivät samalla intensiteetillä vaikuttaa asioiden kulkuun.

Toivottavasti murehdin turhia.

Yritin etsiä yhteisöä, jossa kannatettaisiin äänioikeusikärajan laskemista 16 ikävuoteen. En kuitenkaan löytänyt sellaista, mikä on mielestäni melkoisen hämmentävää IRC-Galleriassa, jossa valtaosa käyttäjistä on nuoria. Viimeistään IRC-Gallerian ja sen käyttäjien vahva osallistuminen kevään eduskuntavaalikeskusteluun olisi uskonut herättävän jonkun käyttäjän perustamaan yhteisön, joka kannattaa tätä hyvää asiaa.

16-vuotiaille ja sitä vanhemmille täytyy mielestäni antaa äänioikeus jokaisessa Suomessa järjestettävässä vaalissa. Äänioikeusikärajaa voisi laskea kokeiluluonteisesti vain kunnallisvaaleissa, mutta se ei mielestäni saa olla päämäärä, vaan välietappi. Jokaiselle nuorelle pitää antaa todellisia vaikutusmahdollisuuksia hänen elämäänsä nyt ja tulevaisuudessa koskeviin asioihin. Vain äänioikeusikärajaa laskemalla tämä voidaan varmasti taata.

16-vuotiaan oletetaan olevan valmis tekemään päätöksiä tulevasta ammatistaan eli tulevaisuudestaan, joten hänelle täytyy antaa mahdollisuus tehdä päätöksiä myös siitä, millaisessa yhteiskunnassa hän haluaa elää. Äänioikeusikärajan laskeminen ei ole pois kenenkään henkilökohtaisista eduista.

Äänioikeusikärajan laskemisella 16 ikävuoteen olisi myös positiivisia vaikutuksia puolueiden toimintaan. Puolueiden olisi siten pakko ottaa huomioon myös nuoret äänestäjät. Nuoret ovat yhteiskunnamme tulevaisuus, eikä nuorten mielipiteitä saa vähätellä. Se olisi kuin vähättelisimme Suomen merkitystä tulevaisuudessa niin kansallisella kuin kansainvälisellä tasolla.

Tule siis mukaan Äänioikeus 16-vuotiaille -yhteisöön ja promoa sitä eteenpäin. Sillä ei ole merkitystä, oletko itse nuori tai kannatatko äänioikeutta 16-vuotiaille vain kunnallisvaaleissa tai kaikissa vaaleissa, kunhan olet mukana hyvän asian puolesta!