IRC-Galleria

Venäjä jaksaa aina hämmentää, hyvälläkin tapaa. Tilausbussimatka Kuolan niemimaalle tarjoaa omaan makuuni juuri sopivaa lähialue-eksotiikkaa.
Kuolan köyhtyneissä kylissä miettii kuinka nämä ihmiset oikein selviytyvät tässä köyhyydessä ja mistä saavat toimeentulonsa. Ihmiset vilkuttavat hymyillen suomalaiselle bussille.
Apatiitti (Apatity) on Etelä-Kuolan alueen suurin kaupunki (60 000+ as.) ja on kuin neuvostoliittolainen reliikki. Suurin osa Kuolan alueen kaupunkien väestöstä saa toimeentulonsa alueen raskaasta teollisuudesta, näin on Apatiitinkin laita, sen naapuruskaupungin Kirovskin viereisen Hiipinä-tunturin takana kohoaa kaksi valtavaa, sakeaa savua tupruttavaa piippua ja Mordorin maisema.
Kaupat ovat täynnä tavaraa ja nuoria hyvin pukeutuneita ihmisiä. Nuoret ihmiset kuitenkiaan eivät näytä enää neuvostoliittolaisilta, mutta eivät länsimaalaisiltakaan. Venäjä on toista maata, ja pidän siitä.
Apatiitin ja Murmanskin välissä on mahdollisesti Kuolan alueen pahin saastekaupunki, Monzegorsk. Monzegorskin ympäristön tunturit ovat mustaa kuun maisemaa, siellä ei vaivaiskoivu kasva. Jos on kymmenesosa Venäjää saastunutta on varmasti vielä suurempi osa maasta vastaavasti lähes koskematonta luontoa ja erämaata, jossa taivaalla kaartava maakotka on tsaari. Ja sitä Kuolan niemimaalla riittää. Monzegorskin kaduilla äidit työntelevät lastenrattaita.
Murmansk on vuonon rannalla rakennettu 330 000 asukkaan madon mallinen pitkä ja kapea kaupunki, jossa rakennetaan uutta varsin aktiivisesti. Siellä minulle avautui hieno mahdollisuus viime lauantaina tutustua pintapuolisesti venäläisten ja venäläisten perheiden tapaan viettää vapaapäivää. Pyyhin hikeä valokuvatessani lähteviä junia rautatiesillalta, ilma oli leppeä ja rautatieaseman digitaalimittari näytti 25 astetta. Hämmentävä ajatus mantereemme äärimmäisessä pohjoisessa. Värikkään, kiiltäväkupolisen ortodoksikirkon luona useat hääparit viettivät häämenojaan ja viereisessä puistossa lapsiaan ulkoiluttavat nuoret äidit kylpivät auringossa. Lapsiperheet soutivat paikallisella järvellä, ja pysähdyin oluelle yhteen monista rannalla olevista saslik- ja olutpaikoista. Juodessa oluttani luotiliivein varustettu Ohrana saattaa paikalta pois juopuneen vanhuksen joka taputtelee lempeästi häntä taluttavaa vasta parikymppisen näköistä turvallisuusmiestä tämän päälaen kiehkuralle. Sitten menin paikalliseen delfinaarioon katsomaan koulutettujen hylkeiden esiintymistä.
Murmanskin keskustorilla oli meneillään Kuolan alueen voimamieskisat. Jotenkin perivenäläistä. Davaj davaj ja rauta nousee.
Sivukujilla babushkat ja köyhät perheet myivät keräämiään sieniä. Olin iloinen paljon koeteltujen venäläisten hitaastakin kehityksestä kohti keskiluokkaa, mutta samalla köyhyys on niin silmiinpistävää, kaikkialla. Sekarotuiset ja usein nilkuttavat laika-huskyt jolkottelevat kaupungin kaduilla. Jokaikinen näkemäni kulkukoira, joita on Venäjällä paljon, vaikuttaa niin hyväluontoiselta että tekee pahaa nähdä ne heitteillä. Sitten kun otan koiran adoptoin sen täältä.
Murmanskiin ei koskaan ole rakennettu viemäröintiä, vaan vettä on aina kaduilla huonoksi menneen asvaltin montuissa silloinkin kun ei ole satanut. Tämä on päivittäinen kiusa ihmisille: naiset saavat varmasti ruokota korkokenkänsä jokaisen ulkonakäynnin jälkeen. Nuoret rullaluistelijat hyppivät katujen vesilätäköiden ylitse.
Venäjän valtio lainaa rahaa monille rikkaille länsimaille (on mm. Suomen valtion toiseksi suurin lainoittaja heti Kiinan jälkeen) ja samalla sen omat eläkeläiset joutuvat keräämään sieniä, marjoja ja tyhjiä lasipulloja pienen eläkkeensä lisäksi henkensä pitimiksi.
Illalla klubilla juon viskiä kahden paikallisen jampan kanssa, alkoholi parantaa kummasti kielitaitoa. Ihmiset tanssivat venäläisiä menobiisejä.
Kotiinpaluumatkalla juopuneimmat suomalaiset saatellaan lempeästi läpi tulliselvitysten maailman. Sitten asvaltti muuttuu taas ei-pomputtavaksi, olemme Suomessa.
Venäjässä on omanlaistaan magiikkaa, jota on vaikea järjellä selittää. Enkä kirjoita tätä pieninkään sarkasmi mielessäni. Aioin jatkossakin suosia Venäjän matkailua. Olen ihan tyytyväinen, että olen myös yksi heistä.

minä: nii joo silloin joskus kun suomi oli venäjän vallan alla...
dimi: venäjän vallan alla... ai saatana kun kuulostaa kivalta...
minä: no varmasti. sä olisit ihan mielelläs näköjään venäjän vallan alla.
dimi: tottakai. purrr.
minä: muistellaanpas hetki talvisotaa. näin isänmaan kunniaksi.
dimi: wat?
minä: nii, venäjä silloin kävi päälle, isona ja paljon vahvempana, mutta suomi on pieni ja sisukas eikä suostunut luovuttamaan... ihan venäjän armoilla oli suomi...
dimi: HILJAA.
minä: mutta oli kyllä suomi sisukas. ehkä sai venäjän kunnioituksen.
dimi: toivottavasti.

minä: toivottavasti sulle ei tule personal jatkosotaa.
dimi: hä, kuin?
minä: koska suomeen tuli saksa.
dimi: onneksi mä en tunne saksalaisia.
minä: niinpä. saksa tuli suomeen ja venäjä suuttui ja katkaisi välit. kunnes vähän tapeltiin, venäjä tarjosi rauhaa jos saksa lähtisi.
dimi: aaaw.
minä: no älä! sitten saksaa monotettiin perseelle ja venäjä ja suomi oli väleissä taas. vaikka venäjä vähän kosti. ihan vähän.
dimi: venäjä källää vähän väliä.
minä: totta. arvaa mitä wikipedia sanoo! "saksan armeija oli aluksi menestyksekäs ja eteni syvälle venäjällä..."
dimi: että ihan eteni syvälle...

мне душно.

huomenna venäjän koe B<
en osaa.