IRC-Galleria

Don't give up on the wanting.

Eilinen. Oon ihan sanaton. Se oli niin... unenomaista... Aah... Placebo... Brian... Rakkaus. En VIELÄKÄÄN usko että se oli totta. Säpsähdin äsken kun kirjotin sanan "oli" ja poistin sen. Sitten tajusin että se tosiaan OLI. Milloin onkaan imperfekti tuntunut näin sydäntäsärkevältä?

En oo kyllä koko elämäni aikana nähny niin apaattista yleisöä. Ihme seisoskelua. Vaikka ei olis Expatriaten fani niin kai niille silti voi taputtaa? Joo, oon se sekopää joka hurras niille katsomossa seisaallaan.

Placebo... Sanat ei riitä kuvaamaan. Voih, Brian on niin pieni! Aaaaaaaaaaaaaaa. Se näyttää 20-vuotiaalta nykyisillä hiuksillaa. Ehkä maailman kaunein ihminen. Steve on luonnossa paljon söpömpi kun kuvissa. Ja Stefan hohti kun mikäkin valonheitin siinä hopeepuvussaan. : D

Hyvät biisit oli, vaikka tietenkään ne ei soittanu kaikkia mitä toivoin (haha, toivoin KAIKKIA kappaleita). Jos Haemoglobin ja Kings of Medicine ois tullu niin oisin itkeny niiiin paljon. No itkin kyl muutenkin, heti ekan biisin aikana... Oisin niin halunnu kuulla&nähdä Because I Want Youn, mutta pikakävelin (ei saa juosta) sen aikana käytävässä. Loppukeikka oltiinkin sitten lähes eturivissä (kiitos ihanat turvamiehet!) ja hypittiin ja riehuttiin, en oo yhtään pahoillani jos loukkasin jotakuta tönimällä tai hyppimällä varpaille, jos haluu vaan seisoskella ja jauhaa purkkaa niin siirtyköön takariviin. Olin niin vihanen kaikille siellä... Placebo ansaitsee parempaa kohtelua kun tommosta paikallaan kököttämistä. Brian teki ihan oikein näyttäessään keskaria.

Kaiken kaikkiaan toi oli toisaalta paras keikka jolla oon ikinä ollu (PLACEBO♥♥♥), ja toisaalta huonoin (yleisö). Kaikesta huolimatta oon ONNELLINEN ONNELLINEN ONNELLINEN, vihatkaa mua rauhassa, oon niin ONNELLINEN.

Elin pelkästään eilistä varten, joten olin ihan hämmästyny kun olin hengissä vielä tänä aamuna (nähtyäni unta Placebosta). Tarviin jonkun uuden kiintopisteen, eli tulkaas nyt nopeesti takasin Suomeen. Tai sitten The Used. Tarviin kiintopisteen. Äkkiä.

Mitäs en oo vielä kirjottanu... En varmaan puhu mistään muusta moneen viikkoon, koittakaa kestää. Tai no ihan sama, juoskaa karkuun jos ette kestä. Ne lyhytfilmit ennen keikkaa oli hyviä, mut en pystyny (jostain kumman syystä) keskittymään niihin. Expatriate oli hyvä ja Damian on hauska, juttelin sen kanssa kaikenlaista ja halasin sitä ja se sano et mul on hienot hiukset. Ja ostin myös niiden levyn ja sain nimmarit. Placebon tuotteita en ostanu vaikka nyt kaduttaakin etten ostanu hupparia. Tilaan netistä.

Oon luonnollisesti kuunnellu nyt vaan Placeboo, ja muita biisejä voin kuunnella ihan normaalisti, mutta kun Taste In Menin alkutahdit alkaa soida, mun on pakko vaihtaa kappaletta. En oikein tiedä mistä se johtuu, varmaan siitä että se oli viimenen kappale keikalla.

Brianin välispiikki:

Kiitos!
that's only word i know in finnish, i'm sorry.
anybody wanna teach me some new words?
- WHOOO!
- WHOOUUARGH, that's not a word.
- WHOOOAA!
- how do you spell that in finnish? well, now i know a one new word, it begins with v.




ps. fanityttöihkutusta tulossa myöhemmin.
pps. Mahtava ei riitä kuvaamaan kuinka hieno keikka oli, kuinka komeankaunis Brian oli, kuinka suloinen Steve oli ja kuinka hauskankomea Stef oli. <3

"I'm tired of being around men all the time. I'm going to start a band called Skirt with three girls and I'll play the guitar and sing backing vocals in drag. I went window shopping when I was in New York, saw a lot of amazing dresses."
- Brian Molko


Placebon eilinen keikka oli mahtava ja päihitti 2007 vedon, koska silloin oli istumapaikat, meinaten ettei tanssiminen ja yleinen mukana fiilistely oikein toiminut. Mmmh, nyt pääsi pomppimaan ja tanssimaan ja paljon hikisiä ihmisiä ympärillä. Kyllä se on se vaatteisiin tarttunut hajujen kirjo mikä tekee keikan fiiliksen.

Lähdettiin 12.30 ajamaan Ropzumanin kanssa Porista Helsinkiin. Perillä 16.30, pakkasessa jonottamista kaksi ja puoli tuntia, lavan edessä kolmannessa rivissä odottamista päälle kaksi tuntia, parin tunnin upea setti, paitastandille jonottamista n. puolituntia, Porissa takaisin 4.30.

Toisin sanoen oltiin reissussa 16 tuntia, joista kahdeksan kului ajamiseen, seitsemän non-stoppina seisomiseen ja tunti ruokailu-, kahvi- ja tupakkataukoihin.

Roadtrips are The Best Thing Ever.

Siinä Jäähallin edessä jonottaessa tein huomion, että n. 90% Placebon suomalaisfaneista on tyyliä "boheemit runoilijatytöt"; kaikki näytti toistensa kopioilta isojen pipojensa, huiviensa, silmälasiensa, pillifarkkujensa ja tennareittensa kanssa ja meinasi iskeä sama ahdistus kuin sen yhden kerran kun olen Kinossa käynyt enkä pystynyt erottamaan niitä lukuisia bilehile-muijia toisistaan.

Kind of like Hitchcock's "Birds". Extremely spooky.

Voisin valittaa pitkään taas siitä, kuinka kaikki muut on LIIAN PITKIÄ ja laulaa liian äänekkäästi Englantia huonosti ääntäen ja hiukset on liian isoja ja tulee mun suuhun ja kaikilla on pahanhajuista hiuslakkaa. Mutta se on nyt on joka ikinen kerta aivan sama juttu, niin keskitytään keikan loistavuuteen.

Brian oli oma hyvännäköinen itsensä, Stefan oli ajanut hiuksensa siiliksi (luopuen siitä kammottavasta tupeen-näköisestä hökötyksesta) ja Steve oli paidaton tatuoitu ihanuus rumpujensa takana. Stefanin kokohopea puku oli loistavinta ikinä. So, so shiny.

Kolme ekaa vetoa olivat rockimpia otoksia Battle for the Sunilta: For What It’s Worth, Ashtray Heart ja Battle for the Sun. Niistä siirryttiin Sleeping With Ghostsiin, mikä yllätti aikasella soitollaan. Uskomattoman kaunis kappale ja Brian vetää sen aina niin tunteella että olisi pettymys, jos se joskus jäisi kokonaan pois settilistalta.

Tämän jälkeen seurasi Speak in Tongues ja Follow the Cops Back Home, jotka jatkoivat SWG:n rauhallisempaa tunnelmaa. Iisimmän fiilistelyn jälkeen räjähtivät soittoon Every You Every Me ja Special Needs. Hittisuosikkeja, jotka saa yleisön aina ekstaasiin. EYEM:n tahtiin on hyvä tanssia.

Breathe Underwater jatkoi taas kovaa BftS:n meininkiä ja sitä seurasi sujuvasti Because I Want Youn uudelleen sovitus Angkor Watin keikalta. Jokainen Angkor Watin sovituksista on onnistuttu hyvin muokkaamaan rauhallisiksi versioiksi, mutta oli se ihan eri asia kuulla biisi livenä kuin mitä se on DVD:ltä katsottaessa. Kaunis, kaunis kappale. Brian pohjusti sitä infolla ihmiskaupasta.

Twenty Yearsinkin sovitus oli jälleen aivan uusi ja kenties yksi parhaimmista. Erittäin funky.

Ja taas uusinta materiaalia, Julien ja The Never-Ending Why. TN-EW on kestosuosikki ja olin koko ajan toivonut kuulevani Julienin illan aikana, eli toiveiden täyttymyksiä molemmat.

"Now that's it's snowing in your brain even ten will not placate you. This ain't no cure for the pain. This avalanche will suffocate you."

Blind, Devil in the Details, Meds ja Song to Say Goodbye. Olisivat voineet jättää Medsin aikaset hitit vähemmälle ja soittaa vanhempaa materiaalia enemmän, mutta kyllä mulle kaikki kelpaa.

Encoreissa (Mendelssohn), Bright Lights, Special K ja Bitter End. Kaksi jälkimmäistä jälleen kestosuosikkeja ja pada papa padadaa on aina yhtä kiva huutaa.

Toisessa encoress Infra-Red ja Taste In Men. Gay-dance on tainnut jäädä kokonaan historiaan, mutta TIM toimii aina ja on very, very dancable.

Stefan on niin prkln kukko kun se tulee aina siihen aivan lavan reunaan ja työntää pelvistään eteenpäin basson takana ja keimailee. Siitä oikein näkee, kuinka se nauttii siitä kun kaikkien huomio kiinnittyy siihen ja pikkutytöt yrittää nylkyttää sen jalkaa. Irstas, irstas mies.

Ropzu sano, että Steven kapula osui sitä melkein päähän. Kirosin, että miksei se ottanut sitä, mutta se selitti että hysteeriset 16-vuotiaat tytöt on liian kova pala sille.

Olisin halunnu standilta ostaa mukin, kun mun kahdesta kahvikupista toinen on mennyt rikki kahvasta, niin tarttisin korvaajan. Hidasta palvelua siinä kohdin missä olin, niin ne ehti loppumaan. Hommasin sitten julisteen, kun rahatilanne sen verta huono, ettei pysty 25€ paitoihin tuhlaamaan. Voi niitä sitten myöhemmin tilata netistä.

Autoon istuutuminen oli ORGASMISTA. Selkä meni niin kipeäksi tuntien seisomisesta, että pelkäsin etten enää ikinä pääse nousemaan ylös kun viimeinkin istahdin.

Käytiin paluumatkalla syömässä, mun ensimmäinen ruokailuhetki koko päivänä. Ei ollut kyllä mikään järin hyvä vege-pizza, mutta saatiin isot kahvit kaupanpäälle. Ei ole kofeiini sitten maistunut pitkään aikaan niin hyvältä.

Ja kaikkein tärkein: Roadtrip Songs! On se hyvä, että matkakumppanillakin on mahtava musiikkimaku, niin ei tarvitse tapella soitettavista biiseistä. Tässä parhaimmistoa:

placebo oli placebo meni

VITTU OLI HYVÄ KEIKKA

yhestä alkaen jonottaas, even kaa puhelimes siihe asti et roosa plus vappu plus satu tuli

oli mahtia jonotusta, ily guys <3

expatriate oli HYVÄ, sain nimmareit käsivartee ja lippuu. placeboo ei näkyny valitettavasti mutta kaikkea ei voi saada.

I

FUCKIN

LOVE

PLACEBO.

and.

expatriate.

kiitos tästä, haluun takasi ):

placeboooooooo


hii


jännittää.


♥

"Okay, and the winner is..."
"The winner is, best alternative act..."
"PLACEBO!"



*heiluttaa party-huiskua* Fuck, toi oli niin "in your face!". Itekin olin skeptinen ja mietin "vitut, Muse sen kuitenkin voittaa". Mukavaa, että EUROPE Music Awardsissa voittaa joskus joku eurooppalainenkin bändi.

Kyllä, mä oikeasti pompin istueltaan siinä sohvalla. Ja kiljahtelin. Nolosti.

Brian: "Say hi, Steve!"
Steve: "Hi!"
Brian: "He's from America, he's very excited."

Steve on niin helvetin Sunshine, aivan ihanan hymyilevää sorttia. Ja Molko jaksaa kiusoitella sitä, oli tilanne mikä tahansa.

Brianin ja Peten pitäisi ruveta kaveeraamaan, molemmat lyhyempää sorttia, säästysivät niskakivuilta. (Ja tietysti tämä väännetään slashiksi. Ei saa tukehtua maitoonsa.)

Repeilin Katyn Kanye läppää ihan helvetisti. Ja Beyoncen esitys oli huono. Biisin miksaus? Esityksen lopetus? C'mon. En muutenkaan erityisesti nauti katsella ihmisiä, jotka myy "musiikkia" alastomuudella, mutta toi nyt oli jo kokonaisuudessaan surkeaa.

Oi, voi helvetti, Hasselhoff! Mies oli todellakin käyttänyt hyväkseen ilmaista baaria. Tää oli käänteinen Winehouse-tilanne; Amy menee mykäksi, David pulisee kuin lähikapakan mukavampi juoppo.

Ja Bono. Bono, Bono, Bono. There's an anniversary for the Fall of the Berlin Wall? Bono The Super Saint will be there to mark the day!

Tässä vaiheessa voisi kysyä, että miksi helvetissä mä katson MTV:n palkintogaaloja, kun 95% esiintyvistä/ehdolla olevista/palkintoja jakavista ihmisistä edustaa musiikkia, josta mä en välitä.

Voihan sitä kysyä.

Mutta siis, Placebo, voitti. Aivan mahtavaa!

Placebo lagaust, taas vaihteeks :D:D:D:D

Vastaa kysymyksiin ainoastaan biisien nimiä yhdeltä artistilta, Älä käytä samaa bändiä kuin minä, yritä olla toistamatta samaa biisin nimeä. Se on paljon vaikeampaa kuin luulet.


Valistse Bändisi: Placebo


Oletko mies vai nainen: Space monkey

Kuvaile Itseäsi: One of a kind

Miltä Nyt Tuntuu: Where is my mind

Kuvaile Nykyistä Asuinpaikkaasi: Kitty litter

Jos voisit mennä minne vaan, mihin menisit: Then the clouds will open for me

Mieluisin kuljetusmuotosi: Daddy cool

Paras ystäväsi on: Soulmates

Lempivärisi: Infra red

Millainen sää on: Summers gone

Lempi vuorokauden aika: In the cold light of morning

Jos elämäsi olisi tv-sarja, mikä sen nimi olisi: Broken promise

Mitä elämä on sinulle: Special needs

Nykyinen parisuhteesi: Teenage angst

Mikä mättää: Evil dildo

Odotan tulevalta: Come home

En pahastuisi: 36 degrees

Pelkään: Sleeping with ghosts

Paras neuvoni: For what its worth

Jos muuttaisin nimeni se olisi: Leni

Päivän miete: Fuck you

Miten tahtoisin kuolla: Meds

Mottoni: Hang on to your IQ