Olen ottanut elämässäni tavoitteeksi kokeilla mahdollisimman laajasti erilaisia harrasteita ja aktiviteetteja. Aloitin kokeiluni 2009 monilla perusasioilla, jotka olivat vain jääneet aiemmin kokeilematta, kuten keilauksella ja biljardin pelaamisella, mutta hiljalleen olen kokeillut myös kaikenlaista erikoisempaa, kuten ratsastusta, ampumista ja spiritismiä. Kesän 2013 eräisiin uusiin (ja ehdottomasti hauskimpiin!) kokemuksiini kuului dyykkauksen kokeileminen.
Dyykkaus tarkoittaa roska-astioista tapahtuvaa mahdollisien hyödyllisten tavaroiden etsintää. Sana tulee todennäköisesti ruotsin kielen verbistä sukeltaa (dyka). Dyykkaus on toimintana laillisen ja laittoman rajamailla – kaupat suhtautuvat siihen negatiivisesti dyykkauksen takia menetettyjen asiakkaiden takia (jos dyykkari kaivaa tarvitsemansa tuotteen roskiksesta, hänen ei tarvitse ostaa sitä kaupasta) ja siksi monet kaupat ovat pyrkineet hankaloittamaan dyykkausta erilaisin fyysisin estein ja tulkitsemalla roska-astiat ja niiden sisällön omaisuudekseen. Roska-astiasta jonkin asian ottaminen on kuitenkin Suomen lakien mukaan täysin sallittua. Roska-astian ympäristön sotkeminen ja mahdollisten asetettuja esteiden muokkaaminen (kuten roskiksen luo pääsyn estävän portin särkeminen) ovat kuitenkin laitonta toimintaa.
Suuntasimme yhdessä ystäväni Emmin kanssa eräiden aamuisten grillijuhlien jälkeen hetken mielijohteesta dyykkaamaan ympäri Pohjois-Savoa. Mukaan liittyi myös Hanna ja Iisalmessa kyytiin kapusi vielä Miia.
Suuntasimme aluksi Lapinlahdelle, jossa dyykkausmahdollisuudet eivät olleet valitettavasti kovinkaan kummoiset: vain paikallisen tavaratalon yhteydessä oleva roskis oli kaiken kansan tongittavissa. Vedimme Hannan ja Emmin kanssa kumihanskat käteen ja aloimme penkoa. Mitään erityisen mielenkiintoista ei kuitenkaan löytynyt, roskalaatikko oli täynnä pääasiassa vaatehenkareita ja käytettyjä puutarhakasvien muoviastioita. Itse nappasin mukaan noin kymmenisen kappaleita henkareita.
Matka jatkui Lapinlahdelta Iisalmeen, jossa dyykkausmahdollisuudet vaihtelivat merkittävästi kaupasta riippuen. Ehkä paras paikka oli paikallisen marketin luona ollut romuastia, jossa oli kaikenlaista tavaraa lähtien paistinpannuista muoviastioihin, kuvakehyksiin ja puutarhatilpehööriin.
Ja romuahan riitti! Tonkiminen oli oikeastaan hauskaa upeana kesäiltapäivänä, vaikka dyykkaamiseen perinteisesti liitettävä hämäryys jäi kokematta. Useimmat dyykkaajat käyvät roskiksella nimittäin yöaikaan välttyäkseen näkemiseltä. Vastapainoksi on onneksi niitä idiootteja, jotka käyvät päiväsaikaan ja kirjoittavat aiheesta vielä blogiinsa useiden kuvien kera. Kesäkuussa yöt ovat tosin Savossa muutenkin sen verran valoisia, että reissu oli aivan sama tehdä päiväsaikaan.
Omiin löytöihini lukeutui muun muassa saunakauha, jonka keksin viedä mummolaani Rautavaaralle. Kesää Rautavaaralla viettämässä ollut serkkuni oli vienyt kauhan salamyhkäisesti saunaan entisen muovikauhan tilalle. Mummoni oli tiettävästi ihmetellyt myöhemmin, mistä moinen saunakauha oli saunaan ilmestynyt, ja serkkuni oli todennut Erkin tuoneen sen.
"Mistä se sellaisen on mennyt hankkimaan?"
"Dyykkauksesta!"
Vastaus oli nähtävästi riittänyt, sillä lisäkysymyksiä kauhan alkuperästä ei enää tullut. Todennäköisesti kauha ei olisi kelvannut, jos arvoisa isoäitini olisi tiennyt tarkemmin käsitteestä dyykkaus ja kauhan alkuperästä.
Samaisesta romuastiasta tehtiin muitakin löytöjä. Miia ja Hanna löysivät kaiken roskan seasta esimerkiksi valokuvien kehyksiä ja arkasteluun/sisustukseen sopivia juttuja.
Paras ja ehdottomasti herkullisin löytö tehtiin viimeisenä. Paikallinen kahvila oli heittänyt työpäivän päätteeksi kaikki leivonnaiset menemään, eiväthän herkut olisi enää kovin kummoisilta maistuneet seuraavana maanantaina viikonlopun jäljiltä. Siististi muovipusseihin pakatut herkut olivat suojattu muilta roskilta hyvin, ja myöhemmin Miian kämpillä myös maistoimme niitä. Todennäköisesti löytämämme sämpylät oli leivottu aiemmin aamulla, sillä niissä ei ollut minkäänlaisia merkkejä pilaantumisesta. Makukokemus oli oikein hyvä, joskin sämpylät olivat hieman kuivuneita.
Kokonaisuudessaan dyykkaus oli kokemuksena ehdottoman hauska. Se pisti pohtimaan, kuinka paljon yhteiskunnassamme heitetään täysin toimivaa, käyttökelpoista tavaraa hukkaan. On valitettavaa, että niin monet kaupat tekevät kaikkensa, ettei roskiin heitetyt tuotteet päätyisi dyykkaajien käsiin, vaan ihmiset tulisivat ennemmin kuluttamaan rahansa kauppaan. Toisaalta, markkinatalouden kannalta asia on ymmärrettävää, eihän yritys ole olemassa hyväntekeväisyyttä varten.
Kahdesta kiertämästämme paikkakunnasta Iisalmi paljastui varsin dyykkaajaystävälliseksi kaupungiksi: hyvin harvojen kauppojen roska-astioille pääsyä oli hankaloitettu, ja monista paikoin kaikkea kivaa myös löysi. Lapinlahdella ongelmaksi nousi, ettei mitään dyykattavaa hirveästi ollut. Pohjois-Savon muista paikoista olen kuullut, että etenkin Kuopiossa dyykkaus on lähes kaikissa paikoissa mahdotonta kauppojen asettamien esteiden takia. Lisäksi Kuopion kokoisessa kaupungissa dyykkaajien määrä on suurempi, joten käytännössä kaikki parhaat roskisten aarteet viedään miltei heti astioihin päätyessään. Toki Kuopiossakin osataan, esimerkiksi tiedän erään henkilön kaivaneen itselleen uuden imurin elektroniikkaliikkeen jätteiden seasta.
Dyykkaus saattaa herättää ennakkoluuloja ja jopa ällötyksen tunteita, mutta suosittelen jokaista ainakin joskus kokeilemaan. Hyvällä porukalla roskiksiin onnistuu upottamaan monta tuntia. Dyykkaus on eettinen, ympäristötietoinen ja rahaa säästävä harrastus, jota aion ehdottomasti kokeilla joskus uudestaan.
Enemmän kuvia blogissani http://erkkipekka.blogspot.fi/2013/11/dyykkaamassa.html
Suomessa (ja yleensäkin markkinatalouksissa) ruoanjakelusta vastaavat pääosin itsenäiset yritykset(Esim. S-Arina, jolla on myymäläketjuja kuten Prisma, S-market jne.) , ja ihmiset hankkivat ruokansa pääosin valintamyymälöistä. Yritysten itsenäisyys johtaa luonnollisesti siihen, että heidän ensisijainen tavoitteensa elintarvikkeiden hankkimisen ja välittämisen suhteen on lähes aina maksimaalinen taloudellinen voitto (lain puitteissa), ei niinkään ihmisten terveellisten ruokavalioiden edistäminen tai ekologisesti kestävän elintarviketeollisuuden tukeminen. Elintarvikkeiden ekologisuus ja terveellisyys jäävät väistämättä toisarvoisiksi, vaikka niitäkään eivät kaupat voi esimerkiksiksi lakien ja kuluttajien toiveiden ja arvojen (kysynnän ja tarjonnan laki) takia täydellisesti sivuuttaa.
Lain mukaan elintarvikkeen pakkaukseen merkatun "viimeisen käyttöpäivän" (mikrobiologisesti ”helposti pilaantuvat") jälkeen tuotetta ei saa enää myydä eikä käyttää, ja näin se on siis toimitettava jätteisiin. Tämänhän lähes jokainen tietää käytännössä hölynpölyksi, eihän juuri kukaan heitä viimeisenä käyttöpäivänään avattua maitoa seuraavana päivänä pois (tai muutakaan vastaavaa elintarviketta, tuskin edes kalaa, jos säilytys on ollut ok). Hitaammin pilaantuviin tuotteisiin merkitään parasta ennen-päiväys, jonka jälkeen tuotetta saa myydä, jos sen laatu ei ole oleellisesti heikentynyt. Ilmeisesti tällainen myynti on kuitenkin havaittu taloudellisesti kannattamattomammaksi kuin roskiin heittäminen, ja nämäkin elintarvikkeet päätyvät lähes aina parasta ennen-päiväyksen umpeuduttua jätteisiin (esim. leivät, muut viljatuotteet yms. yms.) . Nämä tuotteet ovat vielä pitempään käyttökelpoisia päiväyksen umpeuduttua kuin viimeinen käytöpäivä-merkatut, parhaimmillaan kuukausia, ehkä jopa vuodenkin jälkeen (säilyketölkit, sokerikorput yms.) Huhutaan, että joissain kaupoissa päiväysvanhoja tuotteita jaettaisiin ilmaiseksi ihmisille, mutta kotipaikkakunnallani en ainakaan ole tällaiseen törmännyt, joten oletettavasti ruoat jäävät useimmissa paikoissa hyödyntämättä.
Lähes jokaisessa hyper-(prisma, citymarket tms.) ja useimmissa supermarketeissa jätteeksi päätyneet ruoat ovat massiivisten lukkojen takana tai muuten järjestetty niin, että dyykkaus eli jätteiden seasta käyttökelpoisten tavaroiden hakeminen, tässä tapauksessa elintarvikkeide, on mahdotonta. Lähikaupoilla lukot ovat harvinaisempia ja dyykkaus mahdollisempaa, mutta arviolta noin kolmasosassa näistäkin on dyykkaus tehty mahdottomaksi esimerkiksi lukoilla tai sisätiloissa olevilla jäteastioilla. Dyykkareita lienee Suomessa kohtuullisesti, esimerkiksi köyhät, maahanmuuttajat, nuoret opiskelijat, ja muut reippaat ihmiset, joten osa roskiin menevistä ruoista tulee hyötykäyttöön, mutta luultavasti parhaimmassakin tapauksessa mahdollisista paikoista noin puolet. Kaupunkikohtaiset vaihtelut lienevät suuria, esimerkiksi Helsingissä toimii Heikki Hursti ja hänen Laupeuden työ-yhdistyksensä, kun taas pienemmillä paikkakunnilla ”jäteruokien” hyväksikäyttö on useimmiten yksittäisten dyykkareiden varassa. Yksittäisten lähikauppojen roskiksiin päätyy joinakin iltoina jätesäkkikaupalla ruokaa, ja nopeasti laskettuna (kioskit, ravintolat, tukut, huoltoasemat yms. mukaan luettuna) voidaan Rovaniemen kokoisessa kaupungissa, josta minä tulen katsoa menevän päivittäin ehkä noin (vaikea arvioida) 50 jätesäkillistä käyttökelpoista ravintoa jätteeksi ja myöhemmin kaatopaikalle (näistä vain suhteellisen pieni osa käytetään hyväksi esimerkiksi dyykkareiden toimesta). Viikossa tämä tekisi yli 300 jätesäkillistä, kuukaudessa yli tuhat, vuodessa yli 15 tuhatta jätesäkillistä syömäkelpoista ruokaa kaatopaikalla hyödyntämättömäksi jääneenä. Tämä tekisi noin jätesäkillisen joka kolmatta asukasta kohti/vuosi. Samaa kaavaa soveltaen koko Suomessa ruokaa menisi kaatopaikkajätteeksi noin 15 miljoonaa jätesäkillistä vuodessa, Euroopassa ja USA:ssa yhteenlaskettuna noin 350 000 000 jätesäkillistä vuodessa. Tulee myös muistaa, että elintarvikkeita menee mahdollisesti, jopa todennäköisestikin, paljon suurempikin määrä jätteisiin, kun tietoja kaikista paikoista on mahdotonta saada. Joka tapauksessa mielestäni merkityksellisen suuri määrä. Kaatopaikalle menevä ruoka voidaan katsoa käyttökelpoisen ruoan tuhlaukseksi, koska poisheittohetkenä elintarvikkeet ovat lähes aina syömäkelpoisia.
Se, että ruokakaupat heittävät pois ns. vanhoja, mutta syömäkelpoisia ruokia, ei suinkaan ole suurin epäkohta eikä ympäristönkuormittaja maailmassa. Mielestäni tämä syömäkelpoisten ruokien poisheitto on kuitenkin TÄYSIN turhaa, järjetöntä, häpeällistä ja lisäksi suhteellisen helposti korjattavissa oleva epäkohta. Kaatopaikalle menevä elintarvike ei hyödytä ketään, se on hukkaan heitetty luonnonvara, turhaan tehty työ, turha päästöjen aiheuttaja, turhaan tapettu eläin. Vaikkakaan esimerkiksi Rovaniemellä ei juurikaan nälkää tosissaan näkeviä ihmisiä taida olla, täytyy korostaa, että on silti t-ä-y-s-i-n järjetöntä tuhlausta antaa satojen ja taas satojen kilojen, kuormittavan tuotantoprosessin läpikäyneiden elintarvikkeiden mennä hukkaan. Onko tällaista tuhlausta yritysten voitontavoittelun nimissä todella jatkettava? Kaikki tietävät, että ruoat ovat syömäkelpoisia vielä parasta ennen-päiväyksen ja "viimeisen käyttöpäivänkin" umpeuduttua, varsinkin jos pakkaukset ovat kunnossa ja säilytys ollut asianmukaista, joten tällainen laki ruoan käyttökiellosta on järjetön. Jos me haluamme tosissaan jarruttaa/pysäyttää ilmastonmuutoksen ja hidastaa muita ekokatastrofeja (eroosio, aavikoituminen, sukupuuttoaalto yms. yms.) ja myöskin suojella omaa ympäristöämme, on meidän luovuttava, vähintäänkin tingittävä, mielestäni varsin mielenvikaisesta ajattelusta (tai ainakin lainsäädännöstä ja talousjärjestelmästä), jossa yritysten voitontavoittelu, kilpailu, ”profitti”(kyseenalaisten lakien puitteissa) on korkein arvo, kaiken muun yläpuolella, ikäänkuin pyhänä . Ja jätteeksi menevän syömäkelpoisen ruoan hyväksikäyttö on yksi ensiaskelista tällä tiellä, siitä on hyvä ja helppo aloittaa. Jokainen reipas ihminen voi kauppaan menon sijaan mennä sulkemisaikaan lähikauppansa roskalaatikoille ,(joissa usein on pelkkiä elintarvikkeita, ei muita jätteitä), ja lappaa vässykkänsä täyteen täysin käyttökelpoisia, jopa tuoreita elintarvikkeita, sikäli kun niitä löytyy, kuten usein tapahtuu. Leipää näyttää erityisesti menevän roskiin, ja leipää syövät kaikki. Dyykkaus on jännittävä, rahaa ja ympäristöä säästävä, mahdollisesti ruokavaliota monipuolistava ja eksoottisia makuelämyksiä antava harrastus, jota ei voi kuin suositella jokaiselle. Ihminen on keräilijiä, ja dyykkaus palvelee tätä paremmin kuin kaupan hyllyltä nappaaminen, kun omaa neuvokkuuttakin täytyy vähän käyttää. Sitä voisi verrata metsästykseen, kalastukseen, ja marjastukseen, ehkä eniten viimeisenä mainittuun. Dyykkaus on mahdollista lähes jokaisen lähiympäristössä, ja siihen ei tarvita kuin hieman reippautta ja avomielisyyttä sekä mahdollisesti välinpitämättömyyttä muiden ihmisten oudoilta katseilta.
Meidän täytyy myös painostaa isompia marketteja (Prisma yms.) jakelemaan/antamaan elintarvikkeensa hyötykäyttöön, tai ainakin mahdollistamaan sen, koska juuri niistähän suurin osa kaatopaikalle menevistä ruoista tulee, ja ne ovat perusdyykkarin ulottumattomissa. Eivätkö esimerkiksi ympäristöliikkeet voisi alkaa värväämään vapaaehtoisia ruokien keräämiseen ja jakeluun?Meillähän on jo olemassa tällaisia ihmisiä kuten vaikkapa Heikki Hursti (jo toisen polven) ja heidän Laupeudentyö-yhdistyksensä, ja tätä olisi syytä alkaa levittämään maan joka kolkkaan, isoimmista kaupungeista on tietysti helpoin aloittaa. Itsekin voisin olla vapaaehtoinen tällaiseen toimintaan. Tämä olisi oikeastaan jokaisen ympäristöstä vastuunsa kantavan ihmisen tehtävä, esimerkiksi Maailmankauppa Elimulta ja vastaavilta voisi odottaa yhteistyötä. Ehkä dyykattuja ruokia voisi myös myydä jossain halpaan hintaan, tai muuta sellaista? Kunhan ruoka tulisi hyödynnetyksi, eikä menisi turhaan kaatopaikalle mätänemään.
Yhä useammat ihmiset ovat nykyään ainakin näennäisesti huolissansa ympäristöongelmista (ilmastonmuutos, aina vain kasvavat päästöt, luonnon hätätila, sukupuuttoaalto yms.yms.), ja jäteruokien hyväksikäyttö, jos jokin, on mielestäni päivänselvä askel kohti kestävämpää huomista. Maapallonne luonnonvarat ovat rajalliset, havainnollistukseki käy miljoonat nälkää näkevät ihmiset ja nykyiset ympäristökriisit, joten rajaton tuhlaus ei voi käydä laatuun. Ravinnontuotanto on suomalaisten yksi suurimmista ympäristönkuormittajista, liikenteen ja asumisen ohella, joten ”ruoanjätteistys” voidaan nähdä merkittävänä ympäristöongelmana. Uskottavat tahot ovat myös esittäneet arvioita , että puolet maailmassa tuotetusta ruoasta menee jätteeksi, roskakoriin, kaatopaikalle, tuhlattuna. Miettikääpä sitä. Maassamme on loppujen lopuksi suhteellisen vähän ihmisiä, jotka todella puhuvat sen puolesta ,että ”vanhat” elintarvikkeet on todella heitettävä pois, luultavasti ylivoimaisen pieni vähemmistö. Suurin osa ihmisistä päivittelee kuullessaan, että kaupat heittävät syömäkelpoista ruokaa jätesäkkikaupalla roskikseen. Esimerkiksi luulisi jokaisen köyhää pula-aikaa,- jolloin yhtäkään läskinokaretta ei heitetty pois ja sisarukset varastelivat toistensa leipiä-, eläneen vanhemman ihmisen älähtävän tosissaan tällaiselle. Voi myös olla, että vanhemmat ihmiset eivät oikeastaan edes tiedä tällaisesta käytännöstä, mikä maamme ruokakaupoissa on. Moni vanhus ei välttämättä edes uskoisi todeksi, jos asiasta heille kertoisi. Vaikkakin ihmiset paheksuvat moista tuhlausta, usein he vain kohauttavat olkapäitään ja sanovat että "tämmöstä tää nyt on", ”minkäs tälle nykymenolle voi” tai muuta vastaavaa. Ongelmat ovat kuitenkin tehty ratkottaviksi, ja demokraattisessa (?) valtiossa luulisi olevan päivänselvää, että enemmistön tahto toteutuisi, ja tässä asiassa se olisi ainakin hyväksi. Asiaa tulisi vain saada ihmisten tietoisuuteen enemmän, ja ihmisiä tulisi kannustaa aktiivisuuteen.
Yrityksiähän tämä tilanne ei haittaa, tämä palvelee heidän etujaan. Myyntikelvottomilla tuotteilla ei voi tehdä voittoa, joten edullisinta heille on, jos niitä ei kukaan ota käyttöönsä. Siksipä yritysmaailman ulkopuolisten, järkevien ja vastuullisten ihmisten on saatava äänensä kuuluviin ja tiedotettava ja valitettava tästä epäkohdasta. Oikea, lopullinen ratkaisu tähän ongelmaan olisi tietysti elintarviketeollisuuden ylituotannon lopettaminen, (elintarviketeollisuutemmehan on jo valmiiksi päätä huimaavan tuhlaavaa, esimerkiksi teollinen lihantuotanto, soijaa eläinten rehuksi yms.) mutta jätteisiin menevien tuotteiden hyväksikäyttö olisi jonkinlainen hätäratkaisu ja kompromissi, välietappi kohti tasapainoista ruoantuotantoa, TARPEESEEN tuottamista. Kirjoitin lähinnä elintarvikkeista, vaikka muutakin käyttökelpoista ”kamaa” menee jätteisiin Suomessa yllin kyllin, mutta tunnen ”elintarvikejätteistyksen” paremmin kuin muun jätteistyksen, ja lisäksi ruoka on sellainen asia, jota tarvitaan aina lisää, kaiken muun edellytys, perustarve, kun taas muusta materiasta ei Suomessa mitään huutavaa pulaa taida olla (esim. huonekalut, vaatteet). Kuitenkin kaiken muunkin jätteeksi menevän tavaran hyväksikäyttö on suotavaa. Tuhlaukseen perustuva talousjärjestelmä on hylättävä, jos me haluamme, kliseisesti sanottuna, ”säilyttää elämän edellytykset tuleville sukupolville”. Joten siis- pyörä alle, ja lähikaupalle, roskalaatikosta ruoat ja hyvillä mielin kotiin. Ja muistakaa älähdellä (etenkin vanhukset, joissa potkua tuntuu usein riittävän), kaupoille jotka tätä tuhlausta harjoittavat, sillä jokainen tällainen toimi vie meitä lähemmäs tuhlaamatonta ruoanjakelua. Toivottavasti tämä teksti edes hieman toi tätä asiaa ihmisten tietoisuuteen, en ole huomannut että mediassa (etenkään Rovaniemellä) tätä asiaa olisi juuri käsitelty.
Dyykkailemisiin.
Astelin lähikaupan roska-astioille mukanani edellisellä dyykkikerralla löytämäni käytännöllinen laatikko, ja asetin mieleni valmiiksi onnistuneelle roskissukellukselle.
Tästä mestasta on löytynyt hyvin kaikenlaista: jugurtteja, kasviksia, hedelmiä ja leipiä, ja vaikka mitä kaikkea muuta.
Dyykkaaminen tässä kohteessa on myös mukavaa siksi, koska ovet ovat kaupan aukiollessa auki, eli roskiksille ei tarvitse ninjailla (ts. puolimurtautua/hypätä/ryömiä).
Avasin päättäväisenä keskimmäisen kolmesta sekajäte- astiasta (bioroskiksia tässä paikassa ei ole lainkaan), ja bongasinkin heti kurkkua, salaattia, omenoita ja päärynän, jotka heitin laatikkooni.
Tongin siinä hieman lisää rivakalla tahdilla mutta siivosti (olen aina asiallinen dyykatessani), kunnes kaupan takaovesta asteli roskismestoille uusnatsimainen vaaleaverikkö.
"Mitä sä teet nyt ulos täältä tää on yksityisalue!", samalla kun heittää laatikon ja sen sisällön roska-astiaan.
"Mikä tässä nyt on se ongelma? Tajuatko sä kuinka paljon te heitätte hukkaan tavaraa? Maailmassa on paljon ihmisiä joilla ei ole varaa ruokaan!"
"Joo no mutta me ei voida myydä vanhentunutta tavaraa."
"Ette te sitä siinä myy jos joku.."
"No se on laissa kielletty!"
"..ne käy teidän roskiksesta hakemassa. Ettekä te edes lajittele mitään, heitätte vaan kaiken samaan muovineen kaikkineen, siinä menee tosi paljon hukkaan.."
"Joo no kun joku syö sitä pilaantunutta ruokaa niin me joudutaan siitä sitten ongelmiin."
"Miten te siitä ongelmiin joudutte jos joku on omasta tahdostaan ne tuolta roskiksesta hakenut. Ihan käsittämätöntä toimintaa!"
Klonk, roskiskatoksen ovi on kiinni, kävelen pois ja puristan nyrkkejäni että en alkaisi karjua ääneen.
Helvetin hukkakulutusyhteiskunta ja yksisilmäiset kauppiaanyritelmät.
"Ei me myydä veitsiä tässä kaupassa kun jos joku viiltää itseltään ranteet auki niin me joudutaan sitten siitä ongelmiin."
"Ei me soiteta musiikkia tässä baarissa kun jos joku tanssii liian lujaa ja kaatuu ja lyö päänsä niin me joudutaan sitten siitä ongelmiin."
....
"Ei me harrasteta seksiä tässä parisuhteessa kun jos saankin orgasmin niin saatan olla duunissa sit tosi hyväntuulinen ja me joudutaan siitä sitten ongelmiin." AINAKIN SE ON VARMAAN TOSI PUUTTEESSA.