IRC-Galleria

Hei.

Jo tästä ensimmäisestä sanasta voin päätellä, että tästä tekstistä on tulossa pitkä. Aion nimittäin puhua suosikkinäyttelijästäni, suuresta idolistani Jim Carreysta. Samalla teksti toimii 23 elokuvan arvosteluna, eli lienee kohtuullista, että siirrymme asiaan pikimmiten.

Herra Carrey astui nuoren RaskNaksin elämään 2000-luvun alussa kun näin sen suurimman naamanvääntelyelokuvan, 'Valehtelija, valehtelijan'. Kaikille, jotka minut tuntee ei liene epäselvää, että nauroin tuolle koheltelulle ja fyysisen komedian klassikolle. Joku kavereista huikkasi, että sama näyttelijä on myös tuoreessa 'Me, kaksi ja Irene'-elokuvassa, jonka riensin vuokraamaan (vai peräti ostamaan?). Kuitenkin tämän K-15-elokuvan sisältö aukesi vasta vuosia myöhemmin. Eihän 12-vee kakara voinut ymmärtää vielä mitään kiroilusta, dildoista tai kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Mutta tutun näyttelijän hassuttelut naurattivat. Siitä se lähti.

Carreyn suosi rävähti käyntiin vuonna 1994, jolloin ilmestyi peräti 3 klassista Jimin komediaa; 'Ace Ventura -lemmikkidekkari', 'The Mask -naamio' sekä 'Nuija ja tosinuija' ovat kaikki taattua älyvapaata komediaa Jim Carreyn maustamalla omalla huumorillaan. Lienee siis selvää, että tuo trio on minunkin listoilla hyvin korkealla. Huima jatko-osa 'Ace Ventura -luonto kutsuu' itseoikeutetusti myös. Klassisia sanallisia heittoja, Carreyn tuttuja eleitä ja ilmeitä sekä puhtaasti loistavat juonet. Kuka ei pitäisi näistä?

Pellellä on tietenkin myös se toinen puoli. Ei kukaan voi ikuisesti tehdä toisintoa itsestään eri hahmon muodossa ikuisesti. Carreyn draamapätkät olivat nuorempana puuduttavaa katsottavaa, mutta nyt netkin sykähdyttävät eri tavalla. Juonellisesti loistava 'The Truman Show' hämmästyttää kerta toisensa jälkeen, 'Man on the Moon', kunnianosoitus toiselle suurelle komedialegendalle , Andy Kaufmanille, toimii Jim Carreyn näyteltävänä pelottavan hyvin ja jopa yksi inhokeistani, 'Tahraton mieli', ansaitsee kiitosta Carreyn uskottavan ja sympaattisen roolisuorituksen vuoksi. Kahden tunnin draamapätkä 'The Majestic', oli joskus pikkuisena niin puuduttava, että jätin VHS:n suosiolla homehtumaan hyllyyni. Tänä kesänä katsoin sen melkein kymmenen vuoden jälkeen ja vanhan mieli suorastaan herkistyi.

Todellinen musta lammas on Carreyn uran miltein suohon ajanut 'Sähköputkimies'. Muutaman hauskan kohtauksen jälkeen ei leffasta jää muuta kuin metallinen maku ja hämmästynyt olo. 'Batman -forever'-elokuvan Arvuuttajan rooliin ei mielestäni Jim istunut yhtään. Jokerina olisi ehkä vielä mennyt läpi, mutta tuttu "Ventura-guy" pomppimassa timmissä puvussa vihulaisen roolissa ei tuntunut uskottavalta. Tuoreempi 'Herra Popper ja pingviinit' kuuluu myös tähän ei-niin-hyvin-rooliin-istuvat-sarjaan. Tai sitten olen vain kasvanut ulos perhekomedioista.

'Bruce -taivaanlahja', 'Taalat taskuun Dick & Jane' ja 'I love you Phillip Morris' kuuluu tähän uudempaan 'ihan jees'-sarjaan, ensiksi mainittu näistä tietysti ylinnä. Trilleri 'Numero 23' menee kanssa, vaikka siinä loistaakin enemmän juoni kuin mainio kuminaamamme.
Enemmän lapsille suunnatut jouluelokuvat 'The Grinch' ja 'Saiturin joulukin' ovat kerran nähty, mutta arvostuksestani niitä leffoja kohtaan kertoo se, että ne ovat ainoat Carreyn pätkät joita ei löydy hyllystäni. 'Surkeiden sattumusten sarja' sen sijaan yllätti minut positiivisesti. Elokuvan tragikoominen juoni ja upea lavastus yhdistettynä perintöä havittelevaan kieroon Jimin hahmoon toimii!

Ja vielä pisteenä I:n päälle mainitaan nämä muutamat tuoreemmat rainat. Yksi kaikkien aikojen suosikeistani on 2009 ilmestynyt 'Yes Man', josta muinoin täälläkin hypetin. Se on kertakaikkiaan sellainen positiivinen annos, että jää hyvä maku suuhun moneksi viikoksi. 'Incredible Burt Wonderstonessa' Carreyn sivurooli varastaa huomion Steve Carellin pääroolista jokaisessa kohtauksessa, joka oikeastaan on myös juonessa näin. Pahnanpohjimmaisena vielä Carreyn sivurooli elokuvassa 'Kick Ass 2', jonka katsoin juuri ennen kuin aloin tätä kirjoittamaan. Tätä löysää toimintakomediaa ei edes Jim Carrey pystynyt pelastamaan, älkää katsoko!! Kuitenkin luon katseen suosikkinäyttelijäni tulevaisuuteen avoimin mielin, tänä vuonna on nimittäin tulossa jatko-osa 20 vuotta sitten ilmestyneelle 'Nuijalle ja tosinuijalle'. (!!!)

Jaaha, näin siinä vaan kävi, että kun tekstiin änkee liian paljon tavaraa, siitä tulee mielenkiinnoton. Olisin toki voinut tehdä jokaisesta elokuvasta erilliset arvostelut, vaan päätin kuitenkin ahdata ne kaikki samaan lausemereen. Syynä tähän on se, että nämä kaikki elokuvat ovat tärkeitä ja muodostavat ehjän kokonaisuuden näyttelijäidolistani, Jim Carreysta.

:)

vähänkö ees tahon kattoo tän uudestaan <3

Käytiinpä eilen katselemassa oikein isolla lössillä sellainen leffa kuin I Love You Phillip Morris.
Jarkka: "Mitä?! Onks tää joku hinttileffa?" :'D
Miulla ja Lindalla oli kivaa, mutta samaa ei välttämättä voi sanoa vieressämme istuneista Luukaksesta ja Jussista.
Mutta siis tykkäsin! Oikein paljon tykkäsin.
Jim Carrey (o)saa... homostella oikein pätevästi. Sanna vakuuttui.
Ihan loistava leffa, dvd:lle haluan, jespliis. ♥
Yksi parhaista koskaan. Menee samaan kastiin BBM:n kanssa.

Ja illalla sitten tsekkailtiin Putous Katsomosta.
Yhyy, viimeinen jakso, mutta hyvä viimeinen jakso. Ihana viimeinen jakso.
Eero on edelleen rakkaus. Ja Riku, ja Aku. Ja kaikki! Ihania koko saakelin sakki. Ja onnea Marjalle!
Huhtikuussa deeveedeen ostoon! :3 Synttärilahjaksi itselleni.

ME LEIKKAAMME PÄÄSI IRTI; SE ON ENSIPRINSIIPPI.

Ace Venturat on kyl parhait komedioit ikinä :----D

******

Kuka sanoi ettei Jim Carrey pysty vakaviin roolisuorituksiin?
Aivan helvetin hyvä leffa, mukavan ahdistava. Kiitos tästä, nyt itekin näen kakskolmosia joka paikassa.

Tenacious D and the pick of destiny oli peruskomedia, sellainen mitä esitetään lauantaina maikkarilla vaikkakin siinä sanottiin "fucking" jokaisen adjektiivin edessä.

Mutta voi että tykkäsin siitä alusta, se pieni Jack Black oli ihan loistava sen ensimmäisen kappaleen aikana. Myöhemmin huoneessa lauleskellessaan se lipsynkka sun muu oli vähintäänkin laihaa. Mut se oli ihan pieni ja ihan Jack Black ja sit nauratti.

Olihan tuo sen verran viihdyttävä että sen jaksoin katsoa vaikka kortisoni heittikin verenpaineet kattoon. Oli hieman levoton fiilis mutta onnistuin zone outtaamaan JB:n yltiöpäisen ärsyttävyyden. Ajattelin jo että luoja tuo mies on ärsyttävä, kunnes illalla katsoin Liar Liarin ja se Ventura Carrey vasta ärsyttävä onkin.

Onneksi Jim on ottanut opikseen ja rauhoittunut vuosien mittaan, elokuvat kuten Man on the Moon, How the Grinch Stole Christmas, Bruce Almighty, Eternal Sunshine of the Spotless Mind ja Lemony Snicket's A Series of Unfortunate Events olisi voinut jäädä kokonaan kokematta. Onhan sitten tämä perinteinenkin genre ollut paljon parempaa, tarkoitan siis Yes Mania ja Fun With Dick And Janea, ehkä jopa Me, Myself & Ireneäkin mutta Venturoita ja muita naamanvääntelyelokuvia ei jaksa katsoa. Tai no poikkeuksena ehkä Mask jossa juttu kuuluu kuvioon. Odotan innolla Carreyn elokuvaa A Christmas Carol.

Niin ja eilen keskiyön jälkeen Puksussa soi ainakin vartin jokin hälytysääni, sekä auton torvet tööttäilivät. Samoihin aikoihin kuoli Michael Jackson. Aika hassua. En ole koskaan kuullut sellaista hälytysääntä, ihan kuin sellainen telkkaripiiiiiiii-vinkuna mutta ulkona ja tosi lujaa. Ja ne tööttäilyt oli epätasaisin välein, ehkä joku istui parkissa, kuunteli Jackoa ja tööttäs aina strategisissa kohdissa kunnioittaakseen edesmennyttä.

Nyt vaan jää nähtäväksi kuinka moni fani musertuu itsemurhaan asti. Olen pahoillani siitä että Jacko kuoli, mutta vielä enemmän olen pahoillani niille, joiden unelma musertui.

"Riddle me this, riddle me that. Who's afraid that big black bat?"