IRC-Galleria

Tyhjillä kaduilla
oksien varjoja.

Lehdet virtaavat ylitseni
kuin värikäs vuoksi.

elän syksy sydämessäni

Pilvet lupaavat lunta.

Savuinen baari syysiltana,
pöydällä lasi.

Piirrän kuvioita pölyyn,
sydämen sisään kasvaa kyynellampi.

Tartuit minua kädestä,
sanoit siniseksi enkeliksi.

Tarjosit turvaa,
viettelit minut, veit ansaan.

Juon sinut viimeiseen pisaraan,
kuiskaat korvaani.

Hengityksesi huumaa minut,
joinko maljan viimeisen, huokaan.

Hengitin usvaa,
en erottanut veden olemusta.

Vedin vettä keuhkoihin.

Näkin valtakuntaan sain avaimen.

Teit minusta Vedenhengen,
piinatun sielun.

Painajaisena tulen luoksesi.

---

Runo perustuu suomalaiseen mytologiaan.
Neito, joka kuolee hukkumalla tai surullisena muuttuu vedenhengeksi.

Kauniimpi maa


Lokkien lentävän näen,
siivillään piirtävät pilveen.

Minut on kahlittu routaan,
vuodatan verta.

Usva kuiskaa korviini
kauniimman maan.

Ensimmäinen ja tähän mennessä myös viimeinen proosarunoni:


KUMMAJAISNAINEN

Näin kauniita ikkunaverhoja, ohi lipuviin taloihin ripustettuna. Olen hieman kummallinen, minä pidän autoista ja niiden sulavalinjaisista nokista. En haluaisi olla. Jalkoihini ripustan mieluiten haalistuneita farkkuja ja pidän työkaluja taskuissa. Kauempaa tuskin huomaisit: tyttö. Ikkunaverhot ovat ainoa naisellisuuteni. Pidän erityisesti punaisista ja sinisistä. Joskus tahtoisin pukeutua niihin. Olen koulussani kummajainen. Muut eivät ymmärrä. Tahdon vain olla yksin ja autojen kanssa. Hermoverkkoradoillani on kai ruuhkaa tavallisuus -osastolla. Muut sanovat vain: "kummajainen”



***



SÄVELILLÄ SYKSYYN VIE

Kauempaa katsottuna, se ei ehkä ollutkaan
niin
Kuunneltuani kesäpäivää
päätin vaihtaa syksyyn
ja sade tuli

Tartuin ikkunankarmeihin
pyörittäessäni kattoa,
tehdessäni lehdistä keltaisia
/minun värisiäni/

Etsi
minua silmieni takaa
sillä näköhermojani kulkemalla,
opettelet lausumaan minut

puhu sävelillä
keltaisen, punaisen, ruskean
vain niitä ymmärrän

puhalla mennessäsi pois


***

molemmat osallistuivat erääseen leikkimieliseen runokilpaan.

KESÄ

kuumeinen ilma sekoittuu
suolaan, mikä lentäen saapuu
mereltä

Kauniit värit ympärillä
kertovat tarinoitaa
menestyksellisiä, surullisiakin

Hiekka valuu varpaitteni alta
muodostaen kohdalleni kuopan
/vajoan/

Sinisintä mitä koskaan olen nähnyt
yläpuolellani
(kadotinko itseni sineen sinun?)

Sumenen, katoan kesästä
koska viereltäni puuttuu
sinisimmät

***


Luin runosi uudestaan ja uudestaan, monta kertaa, mutta aina vaan jokin siinä jää vaivaamaan. (Voi tietysti johtua ihan vain siitäkin, että tulin juuri töistä eikä ajatukseni kulje) =)

Ensinnä mieleen tulee, jonkin eteläisen(-sellaisen aina lämmintä-)maan kesä ja hetken hurma jonkun espanjalaisen rakastajan kanssa. Noh ehkäpä kuitenkin itse sisältö on ihan kirjoittajan oma asia, eikä siihen välttämättä ole puuttuminen.

Huomaa, että olet perehtynyt tuohon runoiluun ehkä enemmänkin, sillä rivitykset, pilkut ja sen semmoiset ovat hallittuja. Tai sitten olet vain luonnonlahjakkuus.

Runon loppu jää hieman arvelluttamaan. Kaksi viimeistä säettä jäävät jotenkin oudosti sekaviksi, mutta loppupeleissä se ehkä on ihan hyväkin asia. Tuleepahan pakosti luettua muutamaan kertaan uudestaan.

by: Pimatsuko

Miksi kuvittelet epäonnistuneesi
löydettyäsi jälleen yhden polun umpikujaan?

Paina nämä polut tarkasti mieleesi,
älä unohda yhtäkään niistä.
Mustaamalla tragediat teet niistä ansoja,
joihin tulet itse sortumaan aina uudelleen.

Katastrofi on ainoastaan synonyymi muutokselle,
jonka pitäminen riemuvoittona on kiellettyä.

Et ole sisäisen tai ulkoisen todellisuutesi luoja
- olet sen kartoittaja.

Älä kasta tekojasi sielunvihollisten nimillä.
Ethän kutsu luomustasi maailmanlopuksi?

On sul gallerias söpöjä kuvia, joskus sä aattelet poikien munia. Ootsä kyl vähä homo, ja on sul varmaa aik iso mono. Joskus sä yöllä karkaat ja ehk pippelikarvaski harjaat. On sul paljon kavereita mut kaikki ei oo sun panotovereita. Ois kiva nähdä ku sä sun munaas kuvaat, joskus sä viel munaat. Mäkissä sua voi tavata ja pojat tykkää sua halata. Ootsä kyl aika nätti ja joskus sut joku jätti.
ethän sä tästä runosta kaunaa kanna, koska haluisin sua joskus panna. On sulla hauskoja juttuja ja meillä samoja tuttuja. Sä tykkäät heitellä takiaisia ja joskus sä saat natiaisia. Joskus sä sanot moi ja sun housuista löytyi koi. JA nyt minä sanon hoi.

Why the sky is gray today?
The last day I ever walk this way.

Moving, moving...

Why You don't say
You love my pritty face?

My lips are dry and pale,
I need your love or I become insane.

Move here where I am

Never we see again, pray
pary for my soul of mistade.

Moving down, falling

Moving trough a misty vale,
crying tears of blood, so fragile.

Dying, dying...

No more, don't say
You loved me a distant way.

Carry my dead remains
place them were I can rest to end of all existence.

---

Yrittää olla englantia... :D

Vittu ku ei oo skanneria

Annoin tälle mielijohteelle syyksi valheen
"olis ihan kiva saada oma ylioppilaskuva nettiin"
- näytän siinä kovin erilaiselta
jotenkin komealta

Hehheh
- Oikeasti aattelin kuitenkin iskeä kasvoni kiinni
huoneenlämpöiseen lasilevyyn
ja ikuistaa tän transsin

Haluun sit merkata niihin kuviin tussilla
mun hymykuoppien poikkeuksellisen käyttäytymisen
ja leveillä sulle vielä vähän lisää

Halusin myös kirjoittaa tällaisen nokkelahkon
tajunnanvirtarunon, koska se tuntuu juoruavan pelkästään tästä hetkestä, näistä fiiliksistä

En oo koskaan tehnyt tätä
ja nyt tuntuu aivan saatanan vapauttavalta purkaa mieltä

Just rakastelin kaiken logiikan mukaan jumalaa
- Mites sulla on mennyt?

Mut toisaalta mä kuitenkin uskon
ettei jumala
saati painovoima (tää on suora, anglistinen vihjaus)
oo tällä kertaa vastuussa mun olosta

Tää taitaa johtua susta.