IRC-Galleria

Taas tuijotan tyhjyyteen
tunnen vain rakkautta
se nousee sydämmestä aivoihin
kiertää jalkoihin
minkä sille mahdan
että sua kaipaan
tää tunne
mua aina vaivaa
se mitä ei tule
minne emme mene
sielun satamassa
yksi vene

tiedän ettei oo mahdollisuutta
ei oo perusteita jatkaa
mahdollisuudet monet
tehdä sitä mitä
molemmat ei halua
ei yhteistä säveltä laulaa
ja se tunne mut alleen hautaa
turhaan itken
tää kaipuu on loputon
vaikka kyyneliä kitken
rakastan sua
en pääse irti
enkä edes halua

sain sun kanssa niin paljon hyvää
tunne joka ei poistu
ei myöskään nyt sun kanssa toistu
lämpösi edelleen mun sisällä kiehuu
muistoissa korkealla lippu liehuu
vaik sisältä oon jäässä
pidän tulevaisuuden päässä
jaksan olla sitkee
sieluni ei koskaan unohda
ei koskaan unohda
ei
ei

kun kosket mua se on taikaa
kelata taakse
en voi aikaa
ei mikään sitä pysäytä
ei muutosta voi harhaan viedä
sä ikuisesti tiedä
mun sydän, sielu, rakkauden kehto
oot aina siellä

yhteyttä välillämme ei mikään poista
vaik jakaisit elämäs ja onnes rakastaen toista
en ole katkera, en sulkeudu
en halua vihaa
ei mikään tunne
ei yksikään teko
rakkauttani poista

Viimeseen hengen vetoon
tunnen kiitollisuutta
saimme sielun palamaan
tuhannet asteet
muistan meidän ensi katseen
sanat, kosketuksen

Jotain mikä ei toistu
ei myöskään poistu
jotain kemiaa suurempaa täs on
yhteys jota ei teoriat kuvaa
tunne joka ei kysy lupaa
sanat ei riitä sitä kuvaan

aikaani suruun nyt tuhlaan
astun harhaan, roikun kurjuudessani turhaan
mun rakkauden on oltava vahvempi
sen pitää voittaa masennus
sen pitää voittaa ahdistus
vahvempaa kuin kaipuu
ei voi mun onnellisuus taipuu tän edes
vaik oonki kaulaa myöten vedes

rakastan sua ja se tuntuu hyvälle
alan pääseen tunteideni perälle
pohjimmaiseen tuntemukseen
kaiken pinnan alle
syvemmälle itseeni kaivaudun
tuska pinnalle jää
sua rakastan mää
ahdistus enää vain jälki
avaan sydämmeni, en sitä telkeä
tuun oleen fine, mä selviän
rakkautta en menetä
kunhan kerkeän,
oloni taas keveä,
käynnistän prosessin,
tuun oleen eheä

tää aina elämään jää
vaik meil eri määränpää
tunnen sua kohtaan niin paljon hyvää
ei edes ero sitä voi muuttaa
asia on niin
niin ettei se katoa
ei sitä edes aika tuhoa
odotan ja säilytän tän
jokainen hetki
mieleeni retki
ja vaikket oo tässä
oon aina läsnä

laulan
nauran
autan
katson
rauhan

Murhamiehen tunnustus:


Suunnittelen erään ihmisen murhaa,
hän on syypää tähän ikuisuuden kestäneeseen tuskaan,
istun kellarissani, kirjoittanut olen 666 sivua mustaa,
suunnitelma on valmis,
kohta olet polvillas anelemassa armoa turhaan.
musta kaapu päälläni,
silmieni kautta näät,
on sielussani pelkkää tummaa.

Sirppi kourassani raahaan sua alttarilleni,
henkitorveasi kuristaen,
kuolon korinasi luurangot kaapista herättää,
ne ympärillemme kertyy,
kun tunteeni käteni ympärille piikkilankana kiertyy,
pulssi kiihtyy, kaulavaltimo sykkii
kylmän terän nostan, esiripun lasken,
huone täynnä peilejä paljastuu,
kun voimat pimeyden otteeseeni valjastuu

Sirppi valtimosta haukkaa, veret huoneen lattialle laukkaa
Putoat polvillesi, kaapu tippuu,
repäisen sirpillä pääsi irti,
viime hetkellä katsot peiliin,
valaistuksen koet ja silloin tiedät:
uhrini on minä ja surmaajana olet sinä.



Ihminen joka ajaa itsensä lihamyllystä:


Tartun myllyn kylmään rautaan
kierrän leuan kiinni käteni ympärille
olen tahtoni puristuksessa
kiilloitan vielä terät, tiivistän osat
puinen kampi, keittiön pöydälle
verilampea kaipaan,
en ole nauttinut itsestäni pitkään aikaan

Kerään palaseni kontteihin,
sijoitan ne eri laivaan,
mutta vielä hetki:
edessä euforinen retki
läpi myllyn mä tirskun
tuikkaan tuleen kirjahyllyn
ja päälleni pippuria rouhin,
puukahvaa kourin,
otteen saan
kitaan astun ja veivaan kampea
jalkani murskaantuu, toimenpide on hidas
amatööri tuskautuu, mä otan rauhassa
lihat myllyn perästä vapautuu
Jumalten rattaat edessäni avautuu,
työstän lisää, itseni edessäni keoksi kasaan
terällä keon linjoiksi tasaan
kaulavaltimostani pillin väännän
vasemman sieraimen kiinni käännän
silmät pullistuu, kädet hikoo
laitan itteni kokonaan likoon
kulmakarvat nykii, meikä itteeni kitusiin rykii
mylly pyörii ja uudet väsään


Oodi vapautumiselle:


Rajan taakse nähtyään kyyristyy matkaajan mieli
saavutettuaan ikuisen rauhan,
ken itsensä takaisin elämään raahaa?

Hän repii elon irti ruumistaan,
ei enää maskeraa itseään muiden edessä,
jalat ovat jo Manalan veressä.

Tuomittava ei armoa anele,
sormenpäistä viimeiset kanteleen nuotit
kolmanteen silmään lyijyluodit.

Hän nauraa katkoessaan selkärankansa,
hymyilee korvien täyttyessä mudasta,
kutsuu demoninsa esiin hukuttautuessaan suohon.

Hylkää mielenterveytensä alelaariin,
evää isiensä oikeudet lapsenlapsiin,
päättää verilinjansa Saatanan esikartanon ovimatolle
Päästää itsensä pois tuskasta,
ei enää kertaakaan nauti syksyn ruskasta.

Kahden käden ote leuoista,
adrenaliinin hiostamat kädet epäröivät vain hetken,
sielun päätösvaltaa ei kukaan ylitä.
Lihat repeää, kallo aukeaa, Juudas suoneen vetysyanidit tykittää
henkitorven korina peittyy ruokatorvesta tihkuvaan vaahtoon,
ja elämä päättyy metalliseen paahtoon.

Maallinen taival takana,
hän on vihdoin itsestään vapaa,
ei olemassaolo enää ihmistä rajoita,
ei ruumis mieltä majoita,
ei psyyke todellisuutta hajoita.

Jäänteet pyyhkiytyvät tomuksi,
hän siirtyy universumin romuksi,
ei sikiä pyhästä, ei muista mitään hyvästä
vain pimeys läsnä, nyt, aina ja tässä
kädessä mustapekka ja pataässä.

Läheiset huutaa ja suree,
hän aistinsa ummistaa
ja kielensä poikki puree.



Mielenterveyden hylkäys loru:



Elämänkaari mutkalle taipunut,
matkaanko kohti syntyä vai loppua?
Löydänkö edestäni taakseni jätetty elämä taas?

Kipuan tikapuita, etsin keinoa päästä mielestäni eroon,
ruokin synkkyyttäni tuoppi kädessä,
epätoivo sinussa, herättää pedon minussa
puolat katkeaa, tahtoni kahtia ratkeaa,
kolmas silmäni täynnä usvaa,
palvon tätä eternaalista tuskaa.

Lautturi ruumistani tuonelaan kuskaa,
kaivan silmäni auki lusikalla jonka jo heitin nurkkaan,
pupillini täyttyvät riimuista,
palastelen sydämeni rituaalin raiskaaman alttarin eteen,
bongiini pyhät veret lasken, katakombin täyttää halo,
sulkeutuu viimein valo.

Raavin lattiaan symbolit elämän,
messu esiripun takana raikaa,
huudan loitsuja, nyt kuulee taivaat,
maa repeää, mun mielessä on keveää,
nouset valtaani, avaat rautaporttini sisimpään,
tartut sairauteni rankaan, se takaisin voimani antaa
poistat puoleni karvaan, pimeys luotani karkaa,
nostat kaivoni pohjalta sielun, täytät limalla mieleni nielun,
seremonian torvet poistaa masennuksen rahdin,
tästä eteenpäin määrään itse tahdin,
viimeinen säie entiseen katkaistu,
polvistun, näen viimeistä kertaa näin,
antaudun edessä Etanakuninkaan mahdin,
olen vakaa, asteroidi kiertoradan takaa,
uuden beissin lataan,
edelleen noiduttuna piikkien päällä makaan
ja sen kerron sulle mitä aion:
eteeni iäisyyden ajaksi uudet savut taion.


Magia #1


Sieluni lukittu
mieleni raiskattu
kehoni hylätty
kannan niitä mukanani
en tiedä miksi
tai miten kauan
vielä tätä kokemaan joudun
tiedän vain: loppu koittaa tunnelin päässä

Pyyhin pöytäni tomusta
pulverista ja kukasta
nostan kallon pöydälle
pentagrammin yläpuolelle
sytytän liekin
avaan seremonian

Kutsun johtavaa voimaa
suljen silmäni
avaan sisäiset muurini
päästän pimeyden sisälleni
lausun tahtoni universumiin
ja Saatana laskeutuu ylleni

Revin solmuni auki
lapsuuden kiusaus
nuoruuden kidutus
aikuisuuden epätoivo
iäisyyden ahdistus
ankeus ja masennus
virtaa lävitseni
viha ja katkeruus

Hukun tuskaan
vanhoja tunteita
romukoppaan kuskaan
huudan, tuhoan moukarilla kaiken
ja mä luulen
sä et vieläkään kuule

Levitän muistoni ympärilleni
olen pimeässä laaksossa
ja se kutsuu mua eteenpäin
ulos ja ylös elämästä

Mä en lähde vielä
oon jo käynyt elämän ulkopuolella
siellä ei ole mitään
ei mua odota kukaan
en liity sun mukaan

Mun tahtoni aito
mun magia pyhä taito
etsin totuutta sieltä
minne sinä et yllä
juon Graalin maljaa
ja tiedän
tuhoan sut mielestäni kyllä

Xeper.

Mun päätä painaa,
mua koko elämä vaivaa.
Mä haluaisin vain elää,
selvitä päivään huomiseen.
Mut mulla ei oo syytä
nousta aamuun uuteen...
Tuntuu että kaikille oon vaan taakka
ja koska oon tullut jo tänne saakka,
mä voin kai luovuttaa,
antaa muille tilaa
elää niiden unelmaa.

Sota.
Termi, joka sisältää paljon tuskaa ja surua.
Maailma, joka on läpeensä pahuuden ja kärsimyksen vääristämä.
Tuhon, epäjärjestyksen, kauheuksien maailma.
Kuoleman valtakunta.

Kuolema
Termi, joka sisältää väsymättömän ahneuden perikuvan.
Kuolema nauttii sotilaiden tuskasta ja kärsimyksestä.
Aina. Jatkuvasti. Loputtomasti.
Kuolemalle tämä on sama kuin ihmisten toisilleen antama hellyys.
Suudelma kuolemalta on viiltävä, syleily kylmän kangistava.
Hellyys kuolemalta tuo kuolemaa, ikuista rauhaa kaikesta.
Kuolema ei voi käsittää, miksi sotilas niin epätoivoisesti väistää,
väistää hänen syliään. vapauttavaa syliään.
Syliä, joka päästää sotilaan ikuiseen lepoon.
Sotilas kuitenkin näkee kuoleman vilpillisen verhon taakse,
ei suostu hyväksymään väistämätöntä.
Kieltäytyy antautumasta.

Sotilas
Pelinappula, viskattuna sodan ja kuoleman pelikentälle.
Kentälle, missä kuolema korjaa satoaan väsymättä.
Sotilaalla ei ole muuta kuin itsensä ja toverinsa.
Yhdessä koettu tuska ja kärsimys sitoo heitä iäti.
Toveruus suojaa jonkin verran kuolemalta, sen kylmyydeltä.
Mutta ei täysin. Joskus kuolema löytää särön toveruuden suojamuurista.
Tällöin sotilas kokee fyysisiä haavoja, syviäkin. Kuoleman raastava suudelma.
Ne parantuvat aikaa myöten, mutta henkiset haavat. Ne eivät parane koskaan.
Sotilas kantaa niitä hamaan loppuun saakka, edes toveruus ei voi parantaa niitä.
Jokaisella on omat haavat kannettavanaan.

Syvät, näkymättömät haavat.

Sota, kuolema, sotilas
Yhdessä muodostavat kokonaisuuden.
Maailman täynnä sortoa.
Kuoleman sortoa sotilasta kohtaan.
Julmuutta sodan mahdollistamana.
Julmuus, joka ylittää jopa toveruudenkin rajat.
Kuoleman herkkujuhla, sotilaan epätoivo, sodan raakuus.
Sota kuoleman grillijuhla, sotilas kuoleman grilliherkku,
kuolema sotilaan syvimpien haavojen leikkaaja.

Haavojen, joiden parantumista ei sotilas näe kuin vasta,
antautuessaan kuoleman syleilylle.

Joskus jotai kakkaa kirjotellu

Katselin tässä yksi päivä

Itseäni katosta suurin silmin

Etsin suurta miestä itsestäni

Mutta löysin vain

Vitun pienen apinan

Symbaalit kädessä

Lyömässä tahtia pelottavasti

Siihen uskoon laskin itseni

Että kerrankos

Tuo apinakin

Erehtyisi tahdissa

Oletko tuntenut kuinka vapaus sinusta katoaa

Kuinka pelko liiankin lujaa sinua kuristaa


Älä anna valtaa sille

Tuhoon tuomittulle pirulle

Älä anna uhan tulla esiin

Ja sinut lumota murhaympyröiden kehiin


CHORUS
*Ei kukaan osaa päättää mistä mitään

Arvaamaton on mieli kieron ihmisen

Ota minut jo nyt

En enää laskee teitä mukaan

Kuka seuraavaksi sekoa näin

Voin arvaa sen nyt*


Oletetaan sitä ja päätellään jotain vaan

Jos joskus sitten niin miksei aina vaan


En ansaitse tätä vihaa

Kuin laukasta niskaan

En ole omaisuuden uhri tai kiireen

Kun teistä toivo kaikkoa ja murhe laskeutuu vereen

CHORUS

OUTRO
Ei kukaan osaa päättää mistä mitään

Arvaamaton on mieli kieron ihmisen

Ota minut jo nyt Venäjä

Olen sängyssä


Sinä lähdössä


Nouset sängystä


Häivyt mielestä



Pelkään kaikkea


Rakastan sinua


Olet kaikkea


Olen vaikea




Katselen sinua tyynyn alta


En aio koskaan lähteä täältä


Ja lakanat on veressä


Kun sinä olet minussa




Elän painajaista


Silti niin autuasta


Olen taivaasta


Sinä maasta



Yhdessä rakensimme sillan


Välille hyvä ja pahan


Kunnes kaikki murtui


Ja tuskamme turtui


Tuntemattomaksi


Aineeksi.

Sinäkö olit se mies joka yritti


verta sytyttää tuleen


Kun olit juonut litran bensaa


Ja huutanut ihmisille "MINÄ OLEN!"


En osaa enää argumentoida


Ja meditaatio kusee pahasti


En hallitse vitamiineja


ja olen selvinnyt halvasti.



"Kuinka kauaksi ihminen katoaa


Kun halua vain rakastaa


Olen kadonnut itseeni totisesti"



En mene ikinä naimisiin


koska en osaa lyödä naista


Elämä on parasta huumetta


Ja John Lennon maistuu kukalta



En näe itseäni enää peilistä


Olen likainen niin kuin pinta peilistä.

Minä tunnen sinut

Ja tulen tuntemaan

Vielä jonkun aikaa


Kun joskus kerran

Vain yhden kerran

Hautasimme siilin

Elävältä maahan


Sinä aloit itkemään

Ja minä nauramaan

Menimme keinumaan


Sinä putosit

Ja taitoit niskasi

Ja minä vuorostani

Nyt itkin.