Olemme saavuttaneet ne vuodet kalenterissa, jolloin legendat alkavat poistua joukostamme. Nyt oli Dion vuoro.
Itse en kuulu Dion varsinaisiin faneihin, en omista yhtään hänen albumiaan. Kuitenkin näin hänet Heaven & Hellin keikalla Sauna Open Airissa 2007, ensimmäisen ja viimeisen kerran (ironista, mutta näin myös hiljattain poistuneen Peter Steelen silloin ensimmäisen ja viimeisen kerran).
Sillä keikalla huomasin yhden niistä ominaisuuksista, jotka tekevät James Diosta niin erilaisen ja ainutlaatuisen. Kun hän lauloi, hänen kyky eläytyä sanoitukseen ja tuoda tarina kokonaisvaltaisesti esille oli vailla vertaistaan. Dio osasi puhua sanat eläväksi. Hän ei pelkästään kertonut tarinaa laulaessaan, hän teki siitä elävän. Joka ainut kerta. En ollut ikinä törmännyt tällaiseen kykyyn yhdenkään artistin kohdalla. Ronnie James Dio loi sanoillaan.
Nyt tämä ledenda on poistunut joukostamme. Hän oli merkittävä osa metallimaailmaa, ja voi sanoa, että yksi sen merkittävimmistä luojista ja suunnannäyttäjistä. Niin musiikin saralla, mutta myös sen lieveilmiöiden osalta. Moni ei tiedä, että tämä mies on luonut ilmiön joka on yksi metalli- ja rockmaailman keskeisimmistä symboleista. Rakkaalla lapsella on monta nimeä: Rock horns, devil horns, sign of the horns, \,,/.
Korotan sormeni sinun muistolle tänään Dio. You are the man \,,/.
When evening falls
Shell run to me
Like whispered dreams
Your eyes cant see
Soft and warm
Shell touch my face
A bed of straw
Against the lace
We believed wed catch the rainbow
Ride the wind to the sun
Sail away on ships of wonder
But lifes not a wheel
With chains made of steel
So bless me come the dawn
Come the dawn