IRC-Galleria

Olen aiemminkin kirjoittanut päiväkirjaani tästä (k-osmo-s#blogcomments), mutta en osaa enää sanoa "pystyisinkö" ns. perinteiseen parisuhteeseen. Tavallaan pidän sitä ihanteena, mutta kumminkin kokisin, ettei se ehkä kumminkaan _toimisi_ omalla kohdallani. Tuntuu jotenkin perverssiltä etten saisi olla onnellinen jostain ihmisestä (tai jonkun ihmisen kanssa) vain koska "seurustelen". Ymmärrän toki vakiintuneen parisuhteen, muutenkin kuin kulttuurievoluution ja historian kautta, mutta...

Tosin en koe vielä osaavani suhtautua tähän asiaan "oikein", vaan analysoin tapani mukaan liikaa. Myöskin koska tämä on suhteellisen uusi oivallus minulta, asiaan pitää totuttautua hetki. Tosin olen jo aika pitkään kokenut mustasukkaisuuden toimimattomana. Ymmärrettävänä sinänsä, mutta toimimattomana. Tämä käsitys vain vahvistui keskustellessani aiheesta, pintapuolisesti tosin, erään ystäväni kanssa, jonka kanssa tulimme siihen johtopäätökseen, että mustasukkaisuus on sairaus. Ihan silläkin perusteella, että toista ihmistä ei voi omistaa. Tai voi, tietysti, mutta kuitenkin.

Enkä koe, ettenkö osaisi "ottaa vastuuta" tai olisin "tunnevammainen", en vain haluaISI rajoittaa tunteitani yhteen ihmiseen. Miksi mun pitäisi tuntea huonoa omaatuntoa siitä, että pidän muistakin ihmisistä kuin mahdolliseta seurustelukumppanistani tai siitä, että joidenkin ihmisten kansssa seksi on vain yksinkertaisesti LOISTAVAA.

Niin ja tässä puhuu siis ihminen joka osaa olla ystävistäänkin mustasukkainen.