IRC-Galleria

En ole viime aikoina ehtinyt lukemaan erityisen paljoa töiden ja muun elämän hektisyyden takia, joten luQnurkkauksiakaan ei ole tullut kirjoiteltua tänne - mikä sinällään on varmasti monille kyllä helpotuskin, sillä teinipoitsun kirjallisuusarviot tuskin ovat näiden kirjoitusteni kiinnostavinta kamaa.

Kirjat ovat omassa kirjahyllyssäni omina, joten jokainen kiinnostunut henkilökohtainen tuttavani voi niitä halutessaan lainaan pyytää.

Yasmina Khadra - Bagdadin kutsu
***

Mohamed Moulessehoul on entinen armenialainen upseeri, joka on kirjoittanut vaimonsa nimellä Yasmina Khadra. Bagdadin kutsu oli aikoinaan hänen ensimmäinen suomennettu kirjansa. Itse löysin tämän kirjan kirpputorilta ja kiinnostuin siitä takakansitekstin perusteella.

Bagdadin kutsu kertoo Irakin sodasta. Huomaamattomassa aavikkokylässä asuva beduiininuori pääsee kokemaan länsimaalaisten julmuuden, kun amerikkalaiset tulevat aseiden kanssa opettamaan maan kansalaisille, mitä on vapaus. Kylän hääjuhliin isketään ohjus, tarinan kertojan perheen ylpeys viedään. Ikiaikainen kulttuuri polkaistaan paskaksi amerikkalaissotilaan maihinnoususaappaalla: päähenkilön ystävän suvussa vuosia kulkenut luuttu (soitin) särjetään amerikkalaisten toimesta. Nuorukainen ei näe lopulta muuta vaihtoehtoa kuin lähteä osallistumaan pyhään sotaan länsimaita vastaan. Hän matkustaa Bagdadiin, missä hänen on määrä osallistua kaikkien aikojen pahimpaan iskuun länsimaita vastaan.

Tarinana itsessään kirja ei ole mitenkään ihmeellinen: vastaavanlaisia kuvauksia on olemassa muitakin, nuoren tarina on jopa kliseinen. Tarina tuntuu poukkoilevalta ja pitkittelevältä: aivan kuin lopun tuloa pitkitettäisiin erilaisilla, hieman turhilta tuntuvilla kohtauksilla. Runollisempaa ja enemmän tunteita herättävää kuvausta länsimaiden itämaihin kohdistamista vääryyksistä on samoin olemassa (esimerkiksi Khaled Hosseinin Afganistaniin sijoittuva kirjallisuus).

Kirjalla on kuitenkin paljon ansioita: se päästää lukijan sisälle beduiinikulttuuriin, sen erilaisiin perinteisiin ja tapoihin, mikä voi auttaa länsimaalaista ymmärtämään arabeja paremmin. Kuvaus arjesta ja tapakulttuurista on ehkä kirjan parasta antia. Tekstissä on myös hienoja vertauskuvia ja tietynlaista runollisuutta - tosin koristellun autokulkueen vertaaminen joulukuusiin tuntuu minusta oudon länsimaalaiselta ilmaisulta.

Bagdadin kutsu on kaunis ja mielenkiintoinen, joskin tarinaltaan hieman kliseinen kuvaus.

Stephen King - Pimeä yö, tähdetön taivas
*****

Kingin tuore novellikokoelma Pimeä yö, tähdetön taivas kertoo neljjä erilaista tarinaa kostamisesta. Novellissa 1922 maatilan isäntä murhaa emäntänsä maatilan tulevaisuudesta eroavien näkökulmien takia. Jollain tasolla kaivoon haudattu emäntä alkaa kuitenkin kummitella miehen elämässä aina hänen viimeisiin vuosiinsa asti. Onnistunut avioliitto kertoo tarinansa (nimensä mukaisesti) onnistuneesta avioliitosta, joka saa eräänlaisen kulmapisteensä vaimon saadessa tietää miehestään jotain hyvin raskauttavaa.

Kingin kirjoittamat tarinat ja niiden sisältämät kostot ovat kaikki erilaisia ja omalla tavallaan "herkullisia". Ne eivät anna lukijan päästää irti kirjasta ennen kuin novelli on kahlattu läpi. Hahmot ovat Kingin tyylille ominaisesti eläviä. Joitain samankaltaisuuksia Kingin muihin teoksiin on havaittavissa juonenkäänteissä ja tarinan lähtökohdissa, muttei tämä ainakaan itseäni haitannut.

Kokonaisuudessaan Pimeä yö, tähdetön taivas on erinomainen ja uskottava kokoelma modernia, päänsisäistä kauhua/jännitystä.

Robin Cook - Mutantti
**

Robin Cookin kirjassa tohtori Victor Frank ja hänen vaimonsa eivät voi saada lapsia. Geeniteknologian parissa työskentelevä Victor kokeilee hedelmöittää vaimonsa munasolun keinotekoisesti spermallaan. Geneettisesti muunnellusta pojasta kasvaa keskimääräistä älykkäämpi, mutta pian näyttääkin siltä, että jokin on mennyt pieleen...

Robin Cookilla olisi kirjailijana ja lääkärinä mahtavat lähtökohdat romaaneihinsa - sellaisia olisi myös geeniteknologian vaaroista kertovaan Mutanttiin, mutta loppujen lopuksi tarina tuntuu kokonaisuudessaan hieman liioittelevalta ja epäuskottavalta. Aiemmissakin Robin Cookin teoksissa minua jäi häiritsemään tietynlainen epäuskottavuus ja epätyydyttävä loppuratkaisu. Lääketieteellinen osio on kirjassa hyvinkin mielenkiintoinen - mitenkään kovin syvälle geenitekniikan kiemuroihin ei mennä, sen ymmärtämiseen riittää jo ihan hyvin lukiobiologiakin.

Kolmen Robin Cookin jälkeen olen kohtuullisen varma, etten tule kirjailijan tuotantoa enää lukemaan: mielenkiintoiset mahdollisuudet, mutta jokaisessa kirjassa on ollut vain jotain epäuskottavaa ja epätyydyttävää.

Ilkka Remes - Uhrilento
***+

Innostuin pitkästä aikaa lukemaan kotimaisen jännityskirjallisuuden kärkinimen, Ilkka Remeksen, tuotantoa. Uhrilennossa suomalainen neurologi Antti Kaira odottaa morsiantaan saapuvaksi Helsinkiin, mutta naisen lentokone ajautuukin reitiltään ja katoaa Balkanin alueelle. Lentokoneen mereen pudonnut hylky löydetään, ja siinä sivussa löydetään jotain muutakin: tapaukseen liittyy jotain hämärää, josta Antti joutuu ottamaan selvää oman henkensäkin uhalla.

Remes on kirjoittajana taitava: hän osaa koota mysteeristä rakentuvan, lopulta kokonaisena kuvana täysin selkeän tarinan, joka rakentuu pala palalta lukijaa koukuttavalla tavalla. Lukujen loppuun mahtuu yllättäviä käänteitä.

Jos Remeksen kirjallisuus on jollekulle entuudestaan tuntematonta, romaanin saamaan arvosanaan voi lisätä hyvin vielä yhden tähden lisää. Kolme tähteä tuntuu itsestäni oikealta siksi, että kertomus on kyllä hyvä, mutta samalla siinä on Remekselle tyypillisiä kliseitä, jotka tuntuvat toistuvan kirjasta toiseen lähes samanlaisina. Samoin kirjan hahmot eivät ole kovinkaan syvällisiä, vaan jäävät pintaraapaisuiksi, kaksiulotteisiksi pahvifiguureiksi. Kirjasta voidaan vängäten löytää jonkinlaisia teemoja (esimerkiksi tosirakkaus, pohdinta siitä, kuka kukin oikeasti on, identiteetti, menneisyyden traumat), muttei mitään niistä käsitellä niin paljoa, että se johtaisi kirjaa lukiessa tai sen jälkeen mihinkään syvällisempään pohdiskeluun.

Toiminnan ja jännityksen ystäville Remeksen Uhrilento on varmasti lukemisen arvoinen kirja, mutta itse kaipaisin kirjailijan tuotantoon myös jotain syvällisempää.

Amanda Stevens - Nukketyttö
*½

Tämä kirja löytyi kirpputorilta, ja kiinnostuin siitä takakansitekstin perusteella. Onnekseni kirjalla taisi olla hintaa 50 senttiä, joten paljoa en rahaa tähän roskaan käyttänyt.

Ruby-niminen tyttö katosi New Orleansin lähiöstä jäljettömiin. Tytön äiti Claire on elänyt tyttärensä katoamisesta lähtien kuilun partaalla - hän näkee tytön kaikkialla ja suhtautuu pakkomielteisesti tähän. Epätietoisuus tytön kohtalosta raastaa häntä. Rubyn isälläkään, entisellä, nyt alkoholisoituneella poliisimies Dave Creasylla ei mene paljoakaan sen paremmin.

Claire uskoo päässeensä uudestaan Rubyn katoamisen jäljille, kun hän näkee erään kaupan ikkunassa syntymämerkkejä myöten Rubyn kaltaisen nuken. Ennen kuin Claire ehtii tehdä mitään, nukke varastetaan ja liikeen omistaja löytyy murhattuna. Claire ja Dave alkavat puida johtolankoja ja menneisyyttään, mikä johtaa karmaiseviin paljastuksiin miljoonakaupungin pinnan alta.

Tarina osaa olla paikoin mielenkiintoinenkin, mutta kokonaisuudessaan käänteet ovat ennalta-arvattavia (minulle oli alusta asti selvää, kuka katoamiseen oli syyllinen) ja kerronta on ajoittain hyvinkin kökköä. Tytön sieppaajan vinoutunut suhde isäänsä jää käsittelemättä niin nykyiseltä kuin menneeltä osaltaan, samoin sieppaajan äidin kohtalo jää pimentoon. Sieppaajan mielenterveysongelmat tuntuvat liioitellun epäuskottavilta. Hahmot tuntuvat milloin missäkin vaiheessa tietävän ja aavistavan asioita, joita heidän ei pitäisi vielä tietää. Kerrontaan pudotellut fraasit New Orleansin karuudesta/julmuudesta/viettelevyydestä alkavat toistaa itseään kirjan puolivälin jälkeen.

Kiinnostavasta takakansitekstistä huolimatta Nukketyttö osoittautuu pettymykseksi, enkä suosittelisi kirjaa kenellekään.

Tässä jotain kesälomalla luettua kamaa arvosteltavana:

Agatha Christie - Roger Aycroydin murha
***

Roger Aycroydin murha oli aikoinaan Agatha Christien läpimurtoromaani, sillä se nosti aikaan keskustelun siitä, kuinka paljon lukijaa voi sumuttaa salapoliisiromaaneissa harhaanjohtamisen suhteen. Christie vastasi tiettävästi kritiikkiin toteamalla ratkaisun olevan löydettävissä tekstistä.

Rikas Roger Aycroyd murhataan kartanoonsa. Voisiko asialla olla joku talon palvelija, velkaantunut ystävä tai sukulainen, joku kyläläinen...? Käytännössä jokaisessa on jotain epäilyttävää. Eläkepäiviään Englannin syrjäperällä viettämään tullut Hercule Poirot pyydetään tutkimaan tapausta.

Roger Aycroydin murhaa pidetään Christien klassikkona, muttei muutamaa yllättävyyttä huomioimatta ole mitenkään poikkeava eepos. Agatha Christien kulta-aika koitti vasta 1930- ja 1940-luvuilla, mutta on 1926 ilmestynyt läpimurtoteoskin lukemisen arvoinen.

Juan Gomez-Jurado - Petturin merkki
*

Juan Gomez-Juradon tuorein kirja Petturin merkki alkaa 1920-luvun Saksasta ja kertoo Paul-nimisen nuoren miehen tarinan. Selvittäessään isänsä mysteeristä kuolemaa Paul kohtaa ikäviä paljastuksia isänsä ja itsensä menneisyydestä, joita ilman eläminen olisi voinut olla mukavampaa... Osana isänsä menneisyyden selvittämistä Paul muun muassa liittyy vapaamuurareihin.

Kirjan ansioiksi on annettava historiallinen kuvaus ja tarkat faktat vapaamuurariudesta (kirjailija on yleensäkin ollut hyvin tarkka tietojen oikeellisuudesta ja tarkkuudesta), mutta siihen ansiot jäävätkin. Petturin merkki pitää sisällään kaikki mahdolliset 1900-luvun alun Saksaa käsittelevän kirjallisuuden kliseet. Kappas vaan, rakkaus juutalaiseen tyttöön. Oho, Aatu on saatu tarinaan mukaan. Lopuksi vielä ennalta-arvattava "hän onkin lähisukulaisesi" -paljastus ja voilá. Myös alun kehyskertomus, tarinan linkki 2000-luvulle, tuntuu kömpelöltä.

Gomez-Juradon aiemmat kirjat Taivaspaikka ja Kuolinkellot ovat ehdottomasti hyvää luettavaa, mutta Petturin merkkiä en osaa itse suositella kenellekään.

Ilkka Remes - Ikiyö
****

Sen piti olla vain pieni rahankuljetusauton ryöstö, mutta se paljastuukin joksikin paljon isommaksi tapahtumavyyhdiksi. Remeksen kirjoissa hyvin usein päähenkilönä toimiva Antti Korpi päätyy keskelle laajempaa hanketta, josta on syytä olla huolissaan niin Suomessa, Yhdysvalloissa kuin Vatikaanissakin. Jäljet johtavat Kongoon, ihmisen todennäköiseen syntypaikkaan. Kokonaisuus rakentuu pikku hiljaa lukijan mieleen palasista.

Lopun paljastus, tarinan "pahiksen" suunnitelma, kuulostaa muuten kohtuu viehättävältä. Jostain syystä olisi ollut mielenkiintoista lukea oma vaihtoehtotodellisuusversio siitä, jos se olisi onnistunut.

Remeksen eepos on hyvä, toimintaa ja käänteitä täynnä oleva eepos.

Ilkka Remes - Isku ytimeen
***

Suomi on kansainvälisen kriisin kohteena. Itämerellä kaapataan ydinjätettä kuljettava laiva, joka suuntaa kohti Helsinkiä. Ruotsissa otetaan samaan aikaan panttivangeiksi Bilderberg-kokouksen maailmantalouden ja -poliitikan huippueliittiä. Tapaukset nähtävästi kietoutuvat toisiinsa. Suomen poliisi ja Suomen TERA-edustaja Antti Korpi joutuvat tulikasteeseen.

Isku ytimeen on ajankohtainen ja ihan kaunis saarna vallan jakautumisesta harvoille, rahanahneudesta ja ydinenergian arvaamattomuudesta ja toimintaa kirjassa riittää. Silti tuntuu, että Remes toistaa itseään - ydinasiaa on sivuttu jo esimerkiksi Hiroshiman portissa ja arvovaltaisia ihmisiä kaapattu esimerkiksi kirjassa 6/12. Remes on taitava kirjoittaja, muttei hän aseta itselleen tarpeeksi suuria haasteita tässä romaanissa, sillä mitään kovin uutta Remes ei esittele, vaan tyytyy toistamaan wanhaa, tuttua toimintakirjan kaavaa. Silti Isku ytimeen on hyvää luettavaa, etenkin niille, jotka eivät ole Remeksen tuotantoon tutustuneet.

Ilkka Remes - Hiroshiman portti
***½

Hiroshiman portti kertoo lyhyesti tiivistäen suurvaltojen välisestä raa'asta kilpailusta jäljittäessä suurta tieteellistä löytöä. Tarina sivuaa pitkälti ydinteknologiaa - atomipommeja ja ydinvoimalaenergiaa.

Kokonaisuudessaan tarina on mukaansa tempaava ja viihdyttävä luettava, mutta mukana on myös mielestäni enemmänkin sivutäytteenä toimivaa tavaraa - tarina rönsyilee ajoittain kylmään sotaan, keskiaikaisiin karttoihin, ydinenergian tuotantoon ynnä muuhun jättäen vastaamatta kaikkiin kysymyksiinsä. Nähtävästi olen lukenut viime aikoina liikaa Remeksen kirjoja, sillä myös päähenkilö Antti Korven kierrättäminen kirjasta toiseen tuntuu hieman tylsähköltä. Todennäköisesti Remestä vähemmän lukeneelle Hiroshiman portti voi kuitenkin olla hyvinkin antoisa kokemus - oli se sitä itsellenikin, mutta joidenki kaavojen toistuminen kirjasta toiseen pistää kriittisemmäksi.

Stephen King - Kuvun alla
****½

Stephen King on kaiketikin katsonut Simpsonit-elokuvan. Mainelaisen Chester's Millin pikkukaupungin päälle laskeutuu valtava kupu, jota ei voi paljain silmin nähdä - lentokoneet törmäävät siihen ja räjähtävät, autot ruttaantuvat, nenät murtuvat... Tieteellisten tutkimusten mukaan kupua ei pitäisi olla olemassakaan, mutta sen voi tuntea. Ulospääsyä kaupungista ei ole, joten Chester's Mill on oman onnensa nojassa.

Eristäytyminen ei lähde sujumaan kovinkaan hyvin. Sairaala tukkeutuu nopeasti, poliisi ylityöllistyy, kunnianhimoinen kaupunginvaltuutettu James "Big Jim" Rennie aloittaa keinoja kaihtamattoman taistelun valllasta. Pikkukaupunkiin kätkeytyy pinnan alle paljon, paljon pahaa... Kun happi, ruoka ja aggregaattien kaasu alkavat loppua, pikkukaupunki ajautuu hetki hetkeltä lähemmäksi kaaosta. Lopun aika lähestyy...

Stephen Kingin uutukainen Kuvun alla on positiivinen yllätys. Kuvaus pikkukaupungin ajautumisesta kaaokseen. Henkilöhahmoista löytyy monia elävästi, suorastaan käsin kosketeltavasti todentuntuisia hahmoja, jotka saavat aikaan lukijassa joko vahvoja inhon tai myötätunnon tunteita. Big Jim Rennie, ahne ja kunnianhimoinen kaupunginvaltuutettu, herättää vahvoja tunteita. Dale Barbara, joka tunnetaan myös kahjolla lempinimellään "Barbie", on myös loistava, elävä ja sympaattinen hahmo.

1100 sivua pikkukaupungin painajaista on ehdottomasti lukemisen arvoinen kokonaisuus. Muuten Kuvun alla olisi viiden tähden arvoinen eepos, mutta lopullinen kuvun selitys laskee lopullista arvosanaa - on valitettavaa, että King on päästänyt itsensä helpoimmalla mahdollisella selittäessään kuvun ilmestymistä kirjan loppupuolella.

Stieg Larsson - Millennium -trilogia
****½
(Miehet jotka vihaavat naisia, Tyttö joka leikki tulella, Pilvilinna joka romahti)

Millennium-trilogia kertoo kolmeosaisen tarinan Millennium-nimisen aikakausilehden toimittajan, Mikael Blomqvistin ja nettihakkeri Lizbeth Salanderin elämistä, jotka nivoutuvat toisiinsa sarjan ensimmäisessä osassa.

Sarjan ensimmäisen osan alussa Blomqvist on ongelmissa - hänen osittain vääriä tietoja sisältynyt artikkeli ruotsalaismiljonäärin laittomista toimista on johtanut tuomioon kunnianloukkauksesta ja niin Millennium-lehden tulevaisuus kuin Mikaelin uskottavuuskin toimittajana ovat vaakalaudalla. Kuin tyhjästä ilmestyy avuksi kuolevan Vanger-yhtymän entinen johtaja, miljonääri Henrik Vanger, joka tarjoaa Mikaelille vuoden pituista työrupeamaa. Jos Mikael saa selville miljonääriä vuosikymmenet askarruttanut sukulaistytön katoamisen yksityiskohdat ja tytön lopullisen kohtalon, hän saa ruhtinaallisen palkkion - ja tietoja miljonääristä, jonka laittomista toimista kirjoittaminen johti kasvojen menettämiseen, kunnianloukkaustuomioon ja lehden tulevaisuuden vaarantamiseen. Epäselvän katoamisen tutkiminen johtaa karun salaisuuden paljastumiseen - Blomqvist ja Salander päätyvät yhä elävän murhaajan jäljille.

Toinen osa (Tyttö joka leikki tulella) on jatkoa ensimmäisen osan lopulle. Mikael Blomqvist on palannut vuoden työkeikkansa jälkeen Millennium-lehteen. Millennium keskittyy talouselämän ja yhteiskunnan epäkohtiin. Tulevan teemalehden teemana on seksikauppa yhteiskunnassa, ja Millennium on tehnyt tiiviisti yhteistyötä seksikauppaa tutkineen pariskunnan kanssa. Aihe on arka, sillä bisnekseen on sotkeutunut myös yhteiskunnan silmäätekeviä - poliitikkoja, liikemiehiä ja muuta eliittiä. Tutkijapariskunta löydetään kuitenkin pian kotoaan murhattuina, ja kaikeksi erikoisuudekseen epäilyt kohdistuvat Lisbeth Salanderiin. Soppaan on sekoittunut niin yhteiskunnan kermaa, turvallisuuspoliisia, mafiaa kuin moottoripyöräjengiäkin - ruumiilta ei voida välttyä. (Huom. Kolmas osa, Pilvilinna joka romahti, on suoraa jatkoa kakkososalle, joten suosittelen hankkimaan sen samalla toisen osan yhteydessä!)

Stieg Larsson osoittautuu trilogiassaan olevansa loistava kirjoittaja ja myös erinomainen yhteiskuntakriitikko - taidokkaasti ja ajoittain osuvan ironisestikin kirjoitettu yhteiskuntakritiikki ravistelee varmasti ruotsalaista, miksei jopa suomalaistakin, lintukotoa. Monimutkaiset juonikuviot ja myös mielenkiintoiset sivutarinat pitävät lukijan taitavasti otteessaan. On sääli, ettei Larsson itse koskaan päässyt nauttimaan menestyksestään - kolme kirjaa ovat kaikki julkaistu vasta postuumisti hänen kuolemansa jälkeen. Millennium-sarjasta piti alun perin tulla kymmenosainen, mutta nyt valitettavasti voi vain miettiä, kuinka mahtavia seitsemän muuta osaa olisivatkaan voineet olla.

Kritisoitavaakin löytyy: Paikoitellen teksti muuttuu turhankin jaarittelevaksi, eikä aina ole helppoa erottaa olennaista asiaa kaikesta tekstimäärästä. Kun tarinaan astuu mukaan hetkeksi aikaa uusi hahmo, hänen taustastaan saatetaan kertoa jopa monta kymmentä sivua. Etenkin ensimmäisessä osassa myös valtava nimien määrä on lukijaa sekoittavaa. Kokonaisuudessaan kuitenkin osa osalta paraneva Larssonin Millennium-sarja on lukemisen väärti, upea kokonaisuus.

Leena Lehtolainen - Ensimmäinen murhani
***

Leena Lehtolaisen suositun Maria Kallio -sarjan osa kertoo kohtalokkaasta nuorisokuoron mökkiviikonlopusta, joka päättyy erään kuorolaulajan murhaan. Tuore poliisi, komisario Maria Kallio, päätyy tapauksen tutkimukseen mukaan työskennellessään väkivaltarikosten osastolla. Tapauksen tutkimisesta tekee osittain kiusallista Marian vanha tuttavuus kuolleeseen ja kuoroon, jonka jäsenistä jonkun on oltava murhaaja.

Ensimmäinen murhani on hyvä salapoliisikertomus - Lehtolainen on luonut hankalan pähkinän purtavaksi. Tarinan hahmoista kukaan ei kuitenkaan herätä suurempaa kiinnostusta, eikä kirjassa ole mitään erityistä "tajunnanräjäyttävää". Joka tapauksessa Lehtolaisen Ensimmäinen murhani on hyvää viihdelukemista.


Leena Lehtolainen - Harmin paikka
***½

Maria Kallio -sarjan toisessa osassa päähenkilö Maria Kallio on siirtynyt poliisitoimista vakuutusyhtiön leipiin. Puolisonsa sukujuhlilla Maria tutustuu pariskuntaan - Kimmoon ja Armiin. Tuore tuttavuus Armi löydetään pian murhattuna, ja epäiltynä on BDSM:sta kiinnostunut aviomies Kimmo. Seksuaalimurha saa Kallion kiinnostumaan tapauksesta ja hän sotkeutuu häikäilettömästi Espoon Tapiolan idylliin tutkimaan murhan todellista tekijää.

Harmin paikka on teemoiltaan ja kerronnaltaan Maria Kallio -sarjan ensimmäistä osaa reilusti parempi. Hahmot ovat mielenkiintoisia, uskottavia ja sympaattisia, ja Maria Kallion hahmoa syvennetään. Juoni on tälläkin kertaa sopivan monimutkainen. Miinusta tulee kuitenkin liian kliseisestä loppuratkaisusta. Ensimmäisen murhani tavoin myös Harmin paikka on hyvää viihdelukemista.

Ilkka Remes - Pahan Perimä
****½

Erik Narva (hyväniminen mies muuten) on suomalais-amerikkalainen perheenisä, joka toimii geeniteknologian parissa omassa yrityksessään. Hän on pitänyt aina biologiaa mielenkiintoisena ja etenkin perimätiedettä - perimän tarjoamia mahdollisuuksia ja perimän peruuttamattomuutta. Perimän peruuttamattomuuden kauheus alkaa valjeta hänelle siinä vaiheessa, kun hänen yli 90-vuotias isänsä katoaa Berliinin matkallaan ja hän pääsee selville vanhempansa natsimenneisyydestä - sekä natsien viimeisestä, karmeasta perinnöstä. Perinnöstä, josta myös suurvallat ympäri maailman ovat kiinnostuneita - ja 2000-luvun välinen valtioiden kilpailu on rankkaa peliä, jossa ihmishenkien arvo on mitätön.

Remeksen Pahan Perimä on loistava thrilleri, jossa on mukana aitoa jännittävyyttä, ajattelua herättävää pohdintaa geeniteknologian tarjoamista vaaroista ja mahdollisuuksista, sekä mielenkiintoisia historiallisia faktoja niin Hitlerin natsi-Saksasta kuin Yhdysvaltojen kuuohjelmastakin. Remes kokoaa faktat yhteen ja rakentaa niiden pohjalta toimivan, älykkään ja henkeäsalpaavan tarinan, jonka loppuhuipennus yltää eeppisiin mittoihin - eikä juuri tällainen ole aitoa, parasta mahdollista mielikuvituksen käyttöä? Ainoa romaanin heikkous on muutaman hahmon epäuskottavuus - miten lähes kaikki natsi-Saksan aikana eläneet hahmot ovat eläneet 2000-luvulle asti, yli 90-vuotiaiksi?

Ilkka Remes - 6/12
*****

Kaksi miljoonaa ihmistä seuraa vuotuiseen tapaan Linnan juhlia (kuuluukohan se kirjoittaa isolla?) . Mitään ihmeellistä ei luulisi tapahtuvan tavallisesta poiketen - kansakunnan kerma kokoontuu presidentinlinnassa, presidentti kättelee vieraat läpi ja juodaan boolia. Juhlien rauha kuitenkin järkkyy, kun kuuden serbialaistaustaisen sotilaan ryhmä iskee juhliin ja ottaa kutsuvieraat panttivangeikseen. Ryhmän johtaja, Vasa Jankovic, vaatii valtavia lunnasrahoja sekä Haagin tuomioistuimessa Kosovon sotarikoksista tuomittua isäänsä vapaaksi. Ryhmältä ei kokemusta, julmuutta eikä taitoa puutu. Suomi on polvillaan.

6/12 on 2000-luvun myydyin kotimainen kaunokirja, eikä se oli mikään ihme - kirjan kerronta ja juonikuviot ovat yksinkertaisesti nerokkaita. Pahan Perimän tapaan Remes yhdistää faktoja ja muodostaa niiden avulla uskottavan, mielenkiintoisen ja otteessaan pitävän kertomuksen, joka ei jätä lukijaa todellakaan kylmäksi. Hienointa tässä ehkä on kuitenkin se, että Remes on onnistunut kirjoittamaan kansainvälisiin mittoihin paisuvan romaanin, ja tälle kaikelle lähtökohdat ovat Suomessa! On suorastaan kummaa, kuinka vähän näin taitavaa kirjoittajaa on käännetty muille kielille, mutta varmasti Remeksen aika koittaa myös ulkomailla.

Koulusta pääsin just kotosalle, kirjakaupan kautta. Remeksen uusin tarttu mukaan! :-)

Ilkka Remeksen uusin tuli ostettua!