Happy birthday my best friend!
Tänään täyttäisit jo 3 vuotta,
aika on mennyt liian nopeesti tuntuu kuin siitä olisi viikko aikaa kun näin sut ekan kerran.
Puhelimen kohina,
ei yhteistä kotia.
Ikäviä päiviä kun tuntuu epäreilulta
et me ei voida asua yhdessä.
Sä oot tuhannen kilometrin päässä
Aamulla on ikävä.
Päivä siinä välissä menee joten kuten,
mutta sitten illan tullen
se on rumaa et me ei nukuta yhdessä.
Sä oot tuhannen kilometrin päässä.
Mä en tahdo lukea,
minua ei nukuta.
Mä en syönyt mitään
ilman sinua ei enää.
Se on paha et me ei taannuta yhdessä.
Sä oot tuhannen kilometrin päässä
Kenelle juttelet nyt?
Kuka sun kanssasi on?
Nukuitko yksin vai et?
Menetkö autolla vai kävellen kouluun?
Mä en käynyt pesulla enää tänä aamuna.
Mä en kato välitä et miltä minä näytän.
Se on sääli et me ei seota yhdessä.
Sä oot tuhannen kilometrin päässä
Rumaa et me ei nukuta yhdessä,
minun ihoni kaipaa sun kämmentä.
Paha et me ei asuta yhdessä.
Sä oot tuhannen kilometrin päässä.
Tuhannen kilometrin päässä.
Tuli yhtäkkiä haikea olo ku kuuntelin Haltin häät biisiä, haluan Kilpisjärvelle!! Se vaan oli niin ihana reissu sillon kolme vuotta sitte kävin äitin ja Asmon kans pilkkikisoissa siellä ja pääsin käymään Norjan puolellaki Asmon veljen ja sen vaimon kanssa..
Yhyy, mieli tekis niin suunnattomasti päästä Kaustiselle.
Katsomaan vanhoja tuttuja, rakkaita, ystäviä, ihanuuksia.
Ja tietysti katsomaan Cabareeta.
Fiilistelemään.
On niin kammottava ikävä.
Toisinaan olen jopa katkera siitä, etten enää ole Kaustisella, mutta elämä muuttuu ja jatkuu.
Toisinaan olisi mukavaa pysäyttää kellot tiettyihin hetkiin tai kääntää niitä ainakin takaisin entiseen.
Mutta toisinaan on silti ihan kiva näinkin.
Silti. Kaustiselle ma tahtoa!
Mutta nyt.
Rempalle, koti on pian valmis
Jotenkin vaan ajattelee että vielä me nähdään,
vielä joskus saan sua halata,
vielä joskus saan kertoa miten tärkeä olet mulle.
Mut ei, ei se oo mahdollista.