Katsomaan vanhoja tuttuja, rakkaita, ystäviä, ihanuuksia.
Ja tietysti katsomaan Cabareeta.
Fiilistelemään.
On niin kammottava ikävä.
Toisinaan olen jopa katkera siitä, etten enää ole Kaustisella, mutta elämä muuttuu ja jatkuu.
Toisinaan olisi mukavaa pysäyttää kellot tiettyihin hetkiin tai kääntää niitä ainakin takaisin entiseen.
Mutta toisinaan on silti ihan kiva näinkin.
Silti. Kaustiselle ma tahtoa!
Mutta nyt.
Rempalle, koti on pian valmis
