IRC-Galleria

Eräänä päivänä Organisaation päämajassa päätettiin korvata Demyx ja Axel uusilla tulokkailla. Säästelläkseen vaivaa, heidät korvattiinkin vain yhdellä jäsenellä, Dexelillä, josta tuli uusi numero VIII&IX. Kun muut olivat tulleet hulluksi shamburiinien soittamisesta ja porkkanan värisistä hiuksista hänet kuitenkin poistettiin, koska ei ollut oikeastaan kelvollinen mihinkään tehtävään ja oli muutenkin täysin hullu.


LOL. Naurakaa mun piirtämälle kuvalle. Muokkasin siis tohon org. takkiin naaman ja shamburiinit Paintilla. Suorilla ja pyöreillä viivoilla. Keksin jostain ihan kummasta tämän Dexelin yrittäessäni nukahtaa.

En pahemmin harrasta fanfictionia. Tästäkin piti tulla vain tuon kellotornikeikan kuvaus, mutta se sitten vähän levisi. Jos olet Thief-pelisarjan vannoutunut fani, kannattaa miettiä haluatko lukea.
Tuo sisältää pari spoileria pelistä Thief - Deadly Shadows, pidä se mielessä jos et ole vielä pelannut tuota.

--


Garrett lämmitteli polttouunin hehkussa ihaillen kättensä töitä. Koko aamuyö oli mennyt hiippaillessa Hammerite-kirkon kellotornissa henkilökuntaa kolkkaillen. Mutta hän oli ollut ahkera ja kärsivällinen, ja vähä vähältä hän pamputti jokaisen vasaraa kantavan hihhulin tajuttomaksi, ja heivasi heidät kellotornin suureen polttouuniin.
Jäljelle jääneet hammerit juoksentelivat ihmeissään uunin edustalla ja huudahtelivat aina kun uusi ruumis tipahti uuniin. Eipä aikaakaan kun tuli heidänkin vuoronsa.
Jokin terveen järjen hippunen Garrettin mielen perukoilla yritti ihmetellä, että oliko tämä kammottava teurastus aivan välttämätöntä hänen tehtävänsä kannalta. Miksi hän teki näin?
Garrett tuijotti leimuaviin liekkeihin, ja muisteli hermoromahdusta josta kaikki oli alkanut.

Eräänä tuottoisana yönä kaupungissa Garrett pani merkille, että suurin osa hänen ryöstämistään kansalaisista näytti melkein samalta. Aivan kuin Kaupungin ihmiset olisi tehty vain muutaman eri muotin mukaan! Sama ongelma vaivasi vartijoita. He myös kuulostivat melko samalta. Vain muutama erilainen ääni karjui hänen peräänsä "Stop running you coward!"
Garrett vaipui monta päivää kestävään masennukseen, jota vain pahensi se seikka että päivänvaloa ei ikinä näkynyt. Aina oli yö!
Hän saattoi valvoa päiväkausilta tuntuvan ajan eikä aurinko ikinä noussut. Ainoa keino saada vuorokausi vaihtumaan oli suorittaa jokin keikka.
Hän yritti jopa itsemurhaa monta kertaa, mutta turhaan. Joka kerta hän huomasi palanneensa salaperäisellä tavalla aikaan muutamaa hetkeä ennen kuolemaan johtanutta tekoa. Se oli viimeinen naula häiriintyneen varkaan arkkuun.
Garrettista tuli raivohullu.

Ruumiita alkoi tulla kuin heinää. Garrett ei välittänyt edes varovaisuudesta. Hän vain hyökkäsi suin päin ihmisten kimppuun, nauraen ja puukottaen. Sen verran varkaan mieli yhä toimi että hän muisti ottaa arvoesineet talteen.
Hän tappoi miehiä ja naisia. Lapsiakin olisi tappanut, mutta jostain syystä heitä ei näyttänyt olevan lainkaan tässä maailmassa. Taas uusi omituinen seikka joka ajoi häntä yhä syvemmälle hulluuteen.
Jos vartija pääsikin hänen jäljilleen, tarvitsi hänen vain mennä pimeään varjoon kököttämään. Hämäräsokeat vartijat ihmettelivät aikansa, ja päättivät sitten ettei se mitään ollut. Vaikka kadut olivat täynnä ruumiita! Tämän ajatteleminen alkoi särkemään Garrettin aivoja.

Vaihtelun vuoksi (ja saadakseen vuorokauden taas vaihtumaan) Garrett alkoi tehdä taas keikkoja. Yksi niistä muistetaan nyt yhtenä Kaupungin hirveimmistä murhenäytelmistä: Rutherfordin linnan teurastus.
Pian tuon tapahtuman jälkeen mystinen Keepers-järjestö otti häneen yhteyttä.
Korkean moraalin ja oikeudentajun omaavat Keeperit jättivät veriteot täysin huomiotta, ja sen sijaan pyysivät häneltä palvelusta. Päästäkseen miettimästä tätä järjettömyyttä Garrett otti tehtävän vastaan.
Hänen olisi anastettava pyhä esine sekä Hammerite-kirkolta että Pakanoilta. Ei liene vaikea arvata kuinka tuo epätoivon ajama mielipuoli suoriutui tehtävistä. Sekä hammereiden että pakanoiden jäsenluku oli laskenut huimasti seuraavaan yöhön mennessä.
"Tämän on pakko vaikuttaa tähän maailmaan edes jotenkin" tuumasi Garrett.

Kuten arvata saattoi, typerät Keeperit eivät osanneet pitää Garrettin osallisuutta salaisuutena. Kohta molemmat loukatut osapuolet kirjoittavat vihaisen ukaasin. Molempien viestien sisältö oli tiivistettynä seuraavanlainen:
"Suorittamastasi rikoksista rangaistukseksi on säädetty kuolema. Olemme kuitenkin valmiita antamaan anteeksi, ja jopa toivottamaan sinut liittolaiseksi, mikäli teet meille pieniä palveluksia..."
Garrett ei voinut uskoa tätä todeksi. Hän oli tappanut kymmeniä heidän jäseniään ja ryövännyt heidän arvokkaimmat pyhät aarteensa!
Ja nyt tuo ukko, Keeper Artemus, selitti jotain. Garrett iski puukon hänen niskaansa.

Ja heräsi taas ajassa muutamaa hetkeä aiemmin, kuten kuollessaankin. Eikö hän voisi vahingoittaa Keepereitä?? Argghhfahffhaahhwsffafaufhffaf!!!
"Voisitko toistaa tuon?" Keeper Artemus sanoi. Garrett ei ollut tajunnu mölisseensä ääneen.
"Ei mitään. Tiesitkö muuten että olen tappanut satoja ihmisiä viimeisen muutaman päivän aikana?", hän kysyi. Artemus hymyili kohteliaasti ja näytti hajamieliseltä.
"Niin että lähden tästä tappamaan vielä vähän lisää porukkaa! Ja jonain päivänä tapan teidätkin, joka ikisen, kunhan tämä keinotekoinen rajoitus väistyy yltäni. Mitäs siihen sanot?"
"Onnea matkaan, veli." Artemus toivotti.
Garrett joutui surmaamaan hyvin monta kansalaista ennenkuin rauhoittui.

Hänen seuraava tehtävänsä sijoittui edesmenneen kapteeni Moiran merenrantahuvilaan. Siitä tuli tietysti samanlainen verilöyly kuin Rutherfordin tapauksesta.
Garrettin tavaramerkiksi oli jo muodostunut kokin tunkeminen uuniin.

Takaisin nykyhetkeen. Garrett tuijotti melkein kateellisena polttouunissa roihuavia ruumiita. Voisipa hän sukeltaa heidän sekaansa ja palaa tuhkaksi! Mutta taas hän syntyisi uudestaan muutamaa hetkeä ennen kuolemaa. Eikö elämässä ole muuta sisältöä kuin loputon teurastus?
Kenties tarina täytyy viedä loppuun, hän ajatteli. Kenties suoritettuaan kaikki järjettömät tehtävänsä hän saisi viimein vaipua ihanaan unohdukseen.
Töihin sitten vain. Hän silmäili kellotornin laitteistoa. Eiköhän homma hoituisi kun vain kääntelisi kaikkia mahdollisia vipuja.

Sitten Keepereitä tapaamaan. Garrettilla oli aavistus että Keepereiden tappamista estävä ärsyttävä rajoitus olisi pian poistumassa. Vihdoin hän pääsisi kostamaan alituisen komentelun.
Mielisairaasti hymyillen hän käänsi vipua aloittaen tuhoisan ketjureaktion kellotornin koneistossa. Ei tämä elämä ehkä sittenkään niin kurjaa ollut.

Lopetan fikkieni julkaisemisen Lafissa.

Kiltit moderaattorit on hyvät ja poistaa ne fikit, jotka mulla on jo foorumilla.

Kiitos.


Syy:

K // "These are just pictures! Pictures of YOU NAKED - with PONIES!" sanoo:
Painoin sitä pientä söpöä huutomerkkiä ja pyysin, että poistavat.

Rin 林 sanoo:
etkä

K // "These are just pictures! Pictures of YOU NAKED - with PONIES!" sanoo:
Joo.

Rin 林 sanoo:
kuinka kukaan voi ikinä sanoa siihen mitään, jos sä otat sen pois?

K // "These are just pictures! Pictures of YOU NAKED - with PONIES!" sanoo:
Ei sillä ole väliä, koska on parempi, jos TIEDÄN etten saa kommentteja, kuin se, kun joka päivä vaan odotan turhaan.

Rin 林 sanoo:
mä en tykkää tosta
toi on niin periks antamista

K // "These are just pictures! Pictures of YOU NAKED - with PONIES!" sanoo:
Ei sillä ole väliä nyt.
Mä en anna periksi. Mä osoitan mieltäni.
Jos on niin, että ihmiset eivät enempää viitsi tehdä, niin hyvä on, pitäkööt paskan tasonsa, mä en alennu vikisemään lisää kommentteja.


JA KAIKILLE TIEDOKSI, ETTEI PÄÄTÖS TODELLAKAAN OLE HARKITSEMATON TAI HELPPO.
TIEDOKSI TEILLE, ETTEI MULLA OLE MITÄÄN TOISTA VAIHTOEHTOA, JA TÄÄ PÄÄTÖS ON SAANUT MUT ITKEMÄÄN.

MÄ EN TODELLAKAAN TEE TÄTÄ HUVIKSENI, MUTTA OON JOKAISEEN TEKSTIINI PANNUT NIIN PALJON ITSEÄNI, ETTEN TODELLAKAAN AIO KATSELLA SITÄ, ETTEI KETÄÄN TÄMÄN ENEMPÄÄ KIINNOSTA.

Kingdom Hearts II: Roxaksen salaisuus
Varoitus: Poikien välistä pussailua.



"Kuoleeeeeh!"
"Ei, en anna sen tapahtua. Tarvitset minua vielä, myönnä se".
Roxas juoksi Axelia kohti ja iski kaikin voimin, muttei osunut. Hän pysäytti vauhdin ja jäi vetämään henkeä.
"Eikö kunto kestä, avainpoju? Vai etkö kestä sitä kuinka KUUUma minä olen?"
"Anna se takaisin!"
"Mikä?"
"Anna... paketti.... takaisin!"
"Ai tämäkö, joka on sydämen muotoinen? Hmp. Ehkä pitää selvittä ensin onko sisältö turvallista", Axel sanoi hyvin ivalliseen sävyyn samalla yrittäen ikäänkuin läpivalaista pakettia aurinkoa vasten.
"Älä tee sitä, tai se on sinun erittäin viimeinen tekosi! En kaihda keinoja, jos teet sen! Lupaan, että kuolet!"

Se oli kuitenkin liian myöhäistä. Axel repäisi lahjapaperin paketin päältä.
"Noh, noh, noh. Mitäs täältä löytyy?" Hänen ilmeensä muuttui pian vinosta ällöttyneeksi.
"Öää. Mitä tämä... mönjä on?", Axel sanoi samalla kastaen kaksi sormeaan ruskean keltaiseen aineeseen ja jätti sormensa valumaan sitä paketin päälle. "Onko tämä sitä ainetta, jota Marluxia laittaa aina kasvoihin?", hän kysyi piirtäen kasvoihinsa kissan viikset. Hän vilkaisi paperin alta paljastunutta pakettia: Hyvän Kummitädin Hemmottelusuklaa - Anna ihastuksesi maistaa tätä ja hän paljastaa todelliset tunteensa. Makuna Paopu-hedelmä. "Uu~. Onko pikku-Roksupoksulla salainen ihastus?"

"Aaaaargh! Roxas juoksi niin lujaa kuin pystyi Axelia kohti Keyblade ojossa. Hän osui. Axel lensi pari metriä taakse päin ja Roxas löi häntä niin raivoisasti kuin suinkin pystyi. Uudestaan ja uudestaan. Hän ei uskonut tätä. Sen ei ollu tarkoitus paljastua! Jälleen isku. Roxas ei enää jaksanut vaan vajosi polvilleen. Hän itki. Axel ei liikkunut.

"Mitä olen mennyt tekemään?" Hän katsoi täriseviä käsiään ja Axelia, jonka suunpielestä valui verta. "Mitä olen mennyt tekemään?" Roxas kipusi Axelin päälle ja itki tämän rintaa vasten. "En tarkoittanut sitä mitä tein. Rak-rakastan sinua... Rakastan sinua". Hän itki ja ulvoi yhä vuolaammin. Tuli hiljaisuus ja hän katsoi Axelin kasvoja. Hiukset, joita hän ei koskaan silittänyt, posket joita hän ei ollut koskaan rutistanut ja huulet, joita hän ei ollut koskaan suudellut. Hän ojentui eteen päin ja suuteli Axelia. Yhtäkkiä hän tunsi jotain muutakin kuin oman kielensä liikkuvan. Nahkaan verhotut kädet puristuivat hänen ympärilleen.

"Mitä ihm-?!"
"Luuletko, että kuolen noin pienestä, vauva?"
Roxas oli täysin sanaton.
"Mutta että oikein rakastat minua? Sitä en osannut sentään arvata".
Roxas painoi päänsä alas häpeästä ja punastui.
Axel kastoi sormensa jälleen ruskeaan mömmöön. "Tähän sinä halusit? Että minä maistaisin tuota suklaata?" Ennen kuin suklaiset sormet koskettivat hänen huuliaan, hän käänsi kurssin suoraan Roxasta kohti ja pyyhki suklaan Roxasin nenään. Hän sanoi vain: "Noin. Minäkin rakastan sinua", käänsi Roxaksen alleen ja suuteli tätä.




//Olkaatte hyvä: Kyseessä on elämäni toinen ficci jonka olen saanut valmiiksi. Kommentoikaa siis ihmeessä, haluan kuulla mielipiteitänne. Made with love.

vihdoin sain ees yhen näistä aottamistalupaamista ficceistä kirjotettuu tuijjalle♥
anteeks tää on kauhee yhyy mut sainpaha tehtyy tän ! ^ ^''<3

I hope U like it ! ;_;<3

'Tunsin hiukan pahaa oloa siitä, ettei hänellä ollut mitään minkä vuoksi taistella.
Minun vuokseni vähiten.'

AHAHAHAAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHHAHA

”Kuule, sitä ruokaa. Minulla on oikeasti tosi nälkä, masuun sattuu”, Denys valitti ja hieroi vatsaansa.

How could he explain that they had dated, he had been a jackass, they had broken up, they had dated, they had broken up even though he still loved her and would do anything to be with her again and, to put the icing on the glittering cake, she was pregnant with his baby and hadnÂ’t told him despite planning on keeping the baby? It was a mouthful just to say aloud.

That Which Changes Everything by MagEd

Ihana ihana fanficci <3 Kyyneleet tuli silmään ja perhoset lenteli vatsassa. Muah.

Englannin tehtävä, jonka OLETETTIIN olevan jalkapallosta, mutta ei kukaan käskenyt niin siitä tuli fanfictionia. Esitin sitten vielä luokan edessä ja esitin molempia hahmoja.

s. 52 teht. 5Hc

" Write a different dialogue that begins with "Could I have a word?" If you want an added challenge, try to end the dialogue with "You've just seen the last of me." "

Mr. Brown: Could I have a word, Captain?

Captain: Sure, Mr..?

Mr. Brown: See, you don't even remeber my name, do you? It's Edmund Brown!

Captain: So.. Mr. Brown, what is it?

Mr. Brown: I'm sorry to doubt your orders, Captain, but I'm sick and tired of washing days after days the same deck and fixing the sails. If I don't do anything else, I'm gonna get crazy here!

Captain: What do you think you're capable to do then, eh?

Mr. Brown: Anthing else! Anything else, Captain!

Captain: The only free place is under the deck. Cage or job, choose which one you want.

Mr. Brown: That's unfair! I'm outta here!

Captain: And how you think you'll do that? You're not going by swiming, are you? As long my name is Captain Jack Sparrow, you have no mercy.

Mr. Brown: Could you bet for it, Cap'n? You've just seen the last of me *SPLASH*

Captain: I bet I have. Dummie.. Now, where did I put that bottle of rum again..?