... jeesaamaan kellarin kaivuussa. Mukana oli sohvapöytä! Tehty suunnitelmani mukaan: tuner&beid=27943498
Ajattelin tosiaan maalata koivusta tehdyn alaosan himmeäksi mustaksi ja käsitellä tammitason puuvahalla. Täytyy nyt vielä hetki katella tota ettei tule tehtyä tyhmiä ratkaisuja.
Tällä hetkellä seinät ovat vaalean turkoosit. Huone on bonuksena pohjoiseen päin, joten se on ihan uskomattoman kylmän värinen (halogeenilamppu hämää). Lisäksi seinät on ihan reikäiset ja tapetti on enemmän 60-lukua kuin 50-lukua.
Kaupassa myydään tapetinpoistoainetta, mutta en ymmärrä miksi sellaisesta pitäisi maksaa. Jotkut myös levittävät liisteriä tapetin pintaan, mutta hölmöähän sekin. Kiehautettiin vedestä ja perunajauhosta kiisseliä joka levitettiin pensselillä ja telalla seinään. Hyvin irtoaa! Pitäisi vielä keksiä että tartteeko seinään jäänelle vanhalle liisterille tehdä jotain ennen maalausta vai saako jäädä sinne alle. Märällä rätillä pyyhkiminen ei ainakaan toimi.
.. ja kitarat seinällä ja syntikka telineessä. Huoneeseen tarttisi vielä pari mattoa, nojatuolin, vähän toisenlaiset verhot ja tietysti jalkalistat (kuten kaikkialle muualle).
... Mutta taidankin vetästä huoneen vihreäksi. Olkkarin maalia jäi yli puoli purkkia ja saan käytettyä sen kätevästi lisäämällä siihen sopivan määrän keltaista pigmenttiä. Tuo violettikin on melko kiva, mutta mietittiin Ritan kanssa että käytettäis sitä eteisessä.
Puuhaa kyllä piisaa. En ole virittänyt vielä edes atk:ta. Pitäisi saada huone maalattua eka.
Isäkin sano, ettei Mian terrassa kauaa madot pysy. xD Pikku ahmatti. <3
Viimeinkin ne lähettää sen ison terran, jonka tilasin jo sunnuntaina. Ens viikolla pääsee sisuteleen. 8D
Saatiin tänään uus kämppä tosta torangista=)
Se on tosi ihana,ei ehkä ihan yhtä siisti kuin tää mut aika lähelle!
mut nyt täytyy sit ostaa lamppuja,hoitopöytä ja verhotangot on pakko uusia...
Eli rahaa tulee menemään,harmi etten tienny tätä jo eilen niin ois sieltä ikeasta voinu ostaa noi kaikki..
Heh,mut mullapa ei tarvi kantaa mitään ja äippä lupas auttaa siivouksessa=)
Ärsyttää kyllä muuttaa kun toi masu alkaa jo olla aika iso ja vireystasokaan ei ole enää ihan entisellään..mut ihana päästä taas suunnittelemaan ja miettimään erilaisia sisustus-ratkasuja!
nyt taidan pitää sellasen mietintäsession tuol saunan puolella.
Kannattaa olla tarkkana vvo:n kohteiden kanssa. Törmäsinpä tällaiseen tapaukseen. Vvo:n vuokra-asunnoissa laminaatti kohteissa ei saa olla minkäänlaisia jälkiä pois muuttaessa. Jos yhdessäkin huoneessa esim. pieni reikä lattiassa (tippunut esine, lasten leikit jne), niin se kustantaa per huone satoja euroja. Tällaisesta asunnosta kun pois muuttaa jos lattiassa vaurioita niin joudut todennäköisesti maksamaan seuraavan asukkaan lattiaremontin.
Että näin nykyajan vuokra-asunnoissa ainakin vvo:lla. En muista, että muovimatto kohteissa tällaista olisi ennen ollut ja asunnotkin usein huonossa kunnossa. Vvo alkanut varjelemaan oikein urakalla uusia ja remontoituja kohteita. Myöskin sisäänmuutossa huonon laminaattilattian vaihtoa voi vaatia (naarmut eivät haittaa ilmeisesti, mutta minkäänlaisia nuppineulanpään kokoisia reikiä ei saisi edes olla mikäli vvo:n edustaja tarkastaa tai joku tekee valituksen). Kallista asua heillä vuokralla jos vaikka kerran viidessä vuodessa joku tipahtaa lattialle...). Lisäksi kun nuo vuokratkin aika pilvissä, niin laminaatti saattaa koitua hyvinkin kalliiksi ratkaisuksi.
Tosin vvo:n mukaan heidän laminaatti kestää vaikka mitä, mutta itse ja moni muukin on sitä mieltä ettei todellakaan parhaimmasta päästä.. jaksa tosin väitellä kyseisten henkilöiden kanssa asiasta sen enempää.
(Vielä asiasta vähän poiketen kiva kun vuokranantajat laskuttavat edellistä asukasta jostakin, mutta sitä ei kuitenkaan uusita asuntoon. Esim rikkoutunut ovi tms laskutetaan, mutta jostain kumman syystä ei osteta uudelle asukkaalle uutta. Toiminta ei minusta ole aina oikeudenmukaista, mutta kai nuo riistofirmoja ovatkin).
Vuokralla jos asuu, niin kannattaa muuttaa johonkin vanhaan luukkuun missä ei enää syynätä kaikkea suurennuslasilla :) Itsellä tulisi mieleenkään näiden juttujen jälkeen muuttaa uusiin kohteisiin missä varmana tulee lasku joka naarmusta.
Mutta valitettavasti osataan sitä kusettaa asuntokaupoissakin vaikka kuinka..jos huono tuuri käy ja saa vaikka home asunnon yllärinä :/
Kuvasta oikealle on joku säälittävä työtaso jonka PÄÄDYISSÄ on laatikostot. Ne siis aukeavat esim tuohon tiskikoneeseen päin ja vastakkaiseen suuntaan. Keittiö on ruma ja epäkäytännöllinen eikä uunikaan toimi.
Mainitsinko jo että keittiön tyyli sopii talon muuhun sisustukseen yhtä hyvin kuin finrexin ja kahvi yhteen?
Edit: Nyt kun tarkemmin katsoo tuota kuvaa niin vaikuttaa siltä että tuota keraamista keittotasoa ohjataan oikealla olevan uunin päällä olevasta paneelista. Melko kätevää .. kuten myös nuo kaksi hanaa.