Voi vittu! Noin. Nyt koitan olla lopputekstin käyttämättä lainkaan voimasanoja, sillä aiheenani tässä tekstissä on alati lisääntyvä tosi-tv. TV:n tarjonta on huonontunut radikaalista sen seittemänsadan "tosi"-tv ohjelman myötä. Äsken tuli viideltä kanavalta tosi-tv:tä, mieluummin katson vaikka kuinka saatanan (hups! lipsahti) ihmeellinen on NicerDicer tai ne tyköistuvat rintaliivit. Mutta tosi-tv! Yök!
2000-luvun alussa alkoi tosi-tv yleistyä mm. sellaisilla ohjelmilla kuin Big Brother ja Selviytyjät, ja tämän päivän tarjonta on lähes pelkkää tällaista samaa paskaa (vahinko, vannon!). Metsästetään huutokauppoja, kunnostetaan asuntoja, kuntoutetaan lihavia, kokataan kilpaa, vieraillaan kaikissa mahdollisissa häissä, haetaan morsiota unelmien poikamiehille ja paskalta haiseville maajusseille, etsitään huippumallia, uutta irtohymy popparia tai huonointa kuskia. Tämän lisäksy tutustutaan mm. poliisien, sairaanhoitajien, lentokenttähenkilöstön, palomiesten ja matkaoppaiden työhön. Voi vittu (sorry).
Ei jaksa kiinnostaa kun koko maailman ihmiset on vähintään kerran esiintynyt jossain tosi-tv-ohjelmassa, jotka ovat suurimmilta osin käsikirjoitettua nyyhky-paskaa. Onko selviytyjät yksin autiolla saarella, jossa on kymmeniä kameroita, ohjaajia, äänitarkkailijoita sun muita. Onko todellakin niin, että jokaisessa kokki-ohjelmassa jokaisen kilpailijan ruoka-annos valmistuu samaan aikaan viimeisellä sekunnilla. Se on varsin mielenkiintoista ettei yksikään ole valmiina esim. minuuttia ennen aikamäärettä.
Jopa suuresti arvostamani Gordon Ramsey on lähtenyt mukaan valtakulttuuriin ja lyöttäytynyt ainakin kymmeneen eri ohjelmaan. Jostain Jamie Oliverista puhumattakaan. Joskin herra Oliver voi puolestani muutenkin työntää oliiviöljypullon perseeseensä.
Vai pitäisikö tästä olla kiitollinen? Ennen elettiin fiktiivisessä maailmassa kaiken maailman sitcomien ja dekkarisarjojen keskellä. Nyt tosi-tv tarjoaa meille AITOJA ja LUONNOLLISIA ihmisiä. Minä itse olen ainakin itse aina halunnut nähdä kuinka rekkakuskit sompailevat jäällä tai kuinka 40-vuotias yksinhuoltaja äiti saa uuden ilmeen vain uusimalla vaatekertansa ja leikkelemällä naamaansa. Ahaa, ei sarkasmi pure vai? Antaa olla sitten...
Entä onko se tosirakkautta jos viiden kameran surratessa ja mikinpitäjien köhiessä vieressä Unelmien poikamies löytää elämänsä valitun. Sitten kun kameraryhmä on poistunut ja kertakäyttöjulkisuus on heitetty paperikoriin, voi tyttö hyvillä mielin jättää tämän "unelmien prinssin" ja siirtyä sen oikean etsintään seuraavaan ohjelmaan.
Mutta ehkä tämä riittää tästä aiheesta. Ja ties vaikka joutuisin pyörtämään kaikki väitteeni kun minut nähdään sammuneena Big Brother talon vessassa tai koomisesti kellahtavan veteen Wipeoutissa. Totta vai tosi-tv:tä?