IRC-Galleria

Unkarilainen halpalentoyhtiö Wizzair mahdollistaa nykyään pääsyn suoraan Turusta Gdanskiin ihmisystävällisin hinnoin, jota mahdollisuutta sitten Kiiran kanssa heti hyödynsimme. Kun vielä bookkaa hostellihuoneen lähiöstä saa kokonaiskulut pysymään budjetissa. Aika hyvä vaihtoehto jollekin Ruotsin laivareissulle. Majailimme Lucky-hostellissa, joka sijaitsee linnuntietä noin kolmen kilometrin päässä keskustasta (josta hyvät bussiyhteydet ja mielenkiintoiset kävely-yhteydet erilaisten lähiöiden läpi). Hostellia pitää perhe joka vuokraa kerrosrivitaloa(an) hostellina ja asuu itse asuntovaunussa talon edessä. Perheen isä, Maciek, on hieman Tapsalta/Zyklonladiltä näyttävä iso mies, jolla on puolalaisperheelle mielenkiintoinen pikkujuliste ykköskerroksen vastaanottopöydän luona: "Bogaty kosciol, biedny kraj" = "Rikas kirkko, köyhä maa" jossa irstaan näköisen lihavan papin kuva.

Gdanskin katujen, ja erityisesti sivukatujen, tunnelmasta ja suorastaan omituisesta autiudesta (kun kyseessä on kuitenkin noin 440 000 asukkaan kaupunki) voisi kirjoittaa oman pätkänsä, mutta antaa kuvien puhua puolestaan. Onneksi kaupungissa oli kuitenkin sattumalta menossa samaan aikaan festivaalitapahtuma Wilno w Gdansku, jolla oli ilmeisesti tekemistä alueen liettualaisten yhteyksien kanssa. Meidät paikalle veti lumoava elävä musiikki kun olimme toisena iltana jo palaamassa hostellille iltapalaostoksien kanssa. Lavalla esiintyi puolalainen orkesteri jonka tyylisuuntaa on vaikea määritellä, mutta sanotaan nyt vaikka että jotain Venetian Snares naisvokalistilla. Muina iltoina emme festivaalialueelle (joka ilmainen) jaksaneet reissuiltamme.

Gdanskista teimme oikeastaan joka päivä jonkin reissun erilaisia julkisia kulkuvälineitä käyttäen erinäisiin noin 60 kilometrin kehällä oleviin kohteisiin: Sopot, Gdynia, Malbork (keskiaikaisen saksalaisen ritarikunnan hallintolinna) sekä Sztutowo (Stutthof). Kaikkiin muihin kohteisiin yhteydet olivat luotettavat paitsi Sztutowoon, jossa sijaitsee Stuthoffin keskitysleirimuseo. Sinnepääsystä ei mainittu myöskään turistioppaassamme tai Puola-matkailukirjassani, mutta internetin ihmeellinen maailma tarjosi tähänkin pulmaan apua. Jos Puolassa matkailu sisältää nykyään hazardi-elementtejä, mietin että miten ulkomaalainen on siellä 20 vuotta sitten osannut mihinkään.

Puoliltapäivin ostimme liput Gdanskin linja-autoasemalta Szutowoon. Auto lähti 2 tunnin kuluttua, jota odotellessa, onneksi, teimme tarpeeksi eväsostoksia leipomosta. Sieni- ja kaalitäytteiset piiraat ovat Puolassa aivan taivaallisia. Matka Sztutowoon sujui hyvin, puolet matkasta mentiin maaseututietä, jotka on Puolassa lähes poikkeuksetta "aidattu" tienvarsipuu-istutuksin vaikka oltaisiin kuinka kaukaisilla peltomailla. Sztutowo itsessään on pikkupaikka, joka sijaitsee sen niemen tyvessä joka alkaa Puolan puolelta ja vaihtuu pian Venäjän hallinnoimaan Kaliningradin alueeseen.

Sztutowossa tutustuimme ensin keskitysleirimuseoon hieman reilu kaksi tuntia. Kyseessä on pohjoisen Puolan alueen suurin saksalaisten toisen maailmansodan aikainen keskitysleiri, jonne päätyi 110 000 onnetonta. Kävijöitä leirissä oli todella vähän, vain muutamia puolalaisia perheitä, että se siitä Holokaustin kaupallisuudesta. Myös leiriin pääsy oli ilmaista.

Keskitysleirin komendantin kartano sijaitsi natsien suosimaan tapaan leirin yhteydessä, jossa oli ihana puutarha ja jota pieni joukko leirin vankeja oli hoitanut. Kartanossaan komendantti ja hänen vaimonsa olivat esittäneet elävänsä aivan kuin mikä tahansa alleviivatun normaali ylemmän keskiluokan kunnollinen saksalainen porvariperhe ikään. Komendantti pukeutui valkoiseen pukuun, joka yhdistettynä huomattavaan pönäkkyyteen ja vallan olemukseen toi väistämättä mieleen Valtakunnanmarsalkka Herman Göringin. Nytkin kartanossa asui joku sillä katolla oli lautasantenni ja pihalla pyykit kuivumassa.

Leiri itsessään oli tavallaan minulle jo ennestään tuttu tarina Auschwitzin nähtyäni. Kuolemanportista sisään astuneet olivat nyt SS:n valtakunnassa, joka oli oma pienoistodellisuutensa joka tarjosi erilaisia teitä kärsimyksen kautta kuolemaan, ja onnekkaimmille turhan kärsimyksen kautta vapauteen, jossa vain murto-osa heistä tulisi koskaan saamaan mitenkään verrattavaa korvausta kokemastaan. Mielenkiintoinen oli toisen esittelytalon sisällä yhdessä huoneessa oleva seinä, jossa painotettiin keskitysleirin kauhujen universaaliutta. Huoneessa hieman eksoottisemmatkin maat, kuten Suomi, olivat saaneet oman osastonsa. Minulle uuteena tietona selvisi että muutama suomalainenkin oli aikoinaan leirille jotenkin päätynyt. Seinällä oli saksankieliset tiedot muutamasta suomalais-nimisestä henkilöstä, josta muilla paitsi yhdellä oli syntymäpaikkanaan Neuvostoliitto. Tämä tietenkin selitti huomattavasti heidän taustaansa, mutta entä se yksi Suomessa syntynyt, mikä oli hänen tarinansa?

Poistuessamme leiriltä päivän hyvä ilma huononi ja pian alkoi sataa. Onneksi läheisellä linja-autopysäkillä oli katos. Mutta missä linja-autot? Hetken kesti ennen kuin opin lukemaan aikataulua (jollainen siellä luojan lykky oli) , josta selvisi syy siihen miksi autoja ei tule. Jos nyt on pyhäpäivä. Pyhä-aikataulussa oli kuitenkin vielä yksi kahden tunnin päästä ajava ilta-auto, mutta tässä kohtaa sen tulemisen varmuus ei tuntunut järin vakuuttavalta kun mitään muutakaan linja-autoliikennettä Gdanskin suuntaan ei näkynyt eikä kuulunut. Noin kolmen vartin jälkeen lähdimme sateessa tallustamaan kohti Sztutowon keskustaa. Ihmisiä ei näkynyt missään, mutta vastaamme juoksi koira joka olikin päättänyt lähteä toisessa talossa asuvia koiratovereitaan katsomaan. Sitten kuului ääntä, messuamista. Pelkoni olivat osoittautuneet toteen, nyt oli pyhälauantai. Kirosin Puolan katolista kirkkoa. Tien varrella oli pieni ja ruma moderni kirkkotalo, jonka ovet olivat "kutsuvasti" auki. Kirkko oli tupaten täynnä ja sieltä loisti valo ja messu kutsui lampaita. Siellä ne kaikki kadonneet ihmiset siis olivat. Sitten vastaan tuli nuori poika pyörällään ja kysyin suuntaa kylän asemalle (jos sellainen oli). Hän neuvoi vain jatkamaan samaa tietä eteenpäin. Kylän keskustassa oli kaksi pysäkkiä tien molemmin puolin. Vastakkaisella pysäkillä oli pariskunta, juopon oloinen noin 35-vuotias mies ja noin 20-vuotias tyttö. Keskustassa oli myös baari, leivoskahvio ja suuntaviitta rautatieasemalle! Lähdimme kohti asemaa. Tie päättyi ja asemalla oli katettu rautatiepysäkki, mutta ei kiskoja. Viereisellä laitumelle laukkasi kolme hevosta. Päättelin että olimme siis tulleet Silent Hillin pikkukaupunkiin elokuvassa jonka oli ohjannut David Lynch.

Kun palasimme pysäkiltä keskustaan leivoskahvilan ovella seisoi Cate Blanchettin näköinen nuori nainen (mutta vielä hörökorvaisempi), jonka myöhemmin uskoin pelastavaksi enkeliksemme. Menin kysymään linja-autoaikatauluista, jotka hän selvitti meille puhelimella, ja todellakin vielä oli menossa se yksi iltabussi. Sitten ostimme munkkia ja kahvia ja katsoimme kuinka elämä palasi Sztutowoon kun ihmiset palasivat autoilla ja polkupyörillä kirkosta samanaikaisesti suurena joukkona, samoin viereisessä baarissa alkoi häiden juhlinta seurueella joka saapui myöskin paikalle autoletkana. Ja me pääsimme palaamaan Gdanskiin tiellä pomppivalla vanhalla bussilla.

Tonne takas! Club Miasto Aniolow<3

Oli kyllä onnistunut reissu, vaik ekat päivät oliki niinku et äää tahdon kotii..
kaikki päivät vaa shoppailtii, lähettii kymmeneltä aamulla ja tultii illalla kymmeneltä takas.
Sit tietysti huolehdittiin nestetasapainosta, joten hyvin tuli tutustuttuu puolalaisiin oluihin ja sun muihin. (Parempaa olutta kun suomessa) Ja ainii ne jätsiannokset ku käytii syömäs, ai että oli hyvää, Ne oli niin isoja et mä ja Heidi jouduttaa hetkeks lopettaa shoppailu, tuli maha hyvin täyteen.
Kyllä vaan. Hämmästyin tosi paljon mun englanninkielen taidost, pärjäsin tosi hyvin ja aina sain mitä halusin vaiks ne puolalaiset ei oikee englantii osannukkaa. Ja nii Tarja minun aivan ihana kummitäti naurutti meitä joka päivä hänen englanninkielen taidoillaan. Mut eipä se haitannu aina päästiin sinne mihin haluttiin. taxikuskeilla tietysti oli hyvin hupaisaa.
Viimenen ilta oli aivan ihana. mentiin tonne discoon ja tanssittiiin niiiin sydämen kyllyydestä ku vaan voi.
Siellä oli sellanen saksalaismies joka tuli juttelee meille, se oli hyvin hauska, Kerto meille puolan historiasta. :D Sitte se tietysti tuli tanssimaankin:D Mutta se on varma margaritoja en enää juo:)

"Are you sun?"
"Can i call taxi?"
"We go to Finland....Yes tomorrow"
"Yes, neljä"
"Large or small?" Large, large!!"