IRC-Galleria

Eilen baarissa törmäsin ilokseni vanhaan kaveriini, jolla nyt sattuu olemaan inkeriläis-venäläinen tausta. Tämä on kuitenkin tarinassa vain sivujuonne.

Hänen seurassaan oli minulle ennalta tuntematon heebo, joten vaihdettiin kädenpuristuksia. Kättelyn jälkeen kaveri näytti hyvin vakavalta ja sanoi että otetaas kättely uusiksi. Käteltiin uudestaan, nyt hän pyrki saamaan aikaiseksi oikein kunnon puristuksen, joka viestisi hänen olevan vakavasti otettava mies. Tilanteessa oli tiettyä komiikkaa ja kysyin että mikä ihmeen kokoomusjuttu tämä nyt on, jolloin ilmeisesti jotain kalahti jonnekin ja uuden tuttavuuden poliittiset aistimet ilmeisesti viestivät minun olevan jotain muuta kuin kokoomuslainen, jolloinka ilmeisesti kokoomuslaiseksi kutsuminen muuttui solvaukseksi.

Hän kutsui minua sitten automaattisesti vasuriksi ja alkoi arvovaltaa hakien luennoimaan minulle maailmankuvaansa. Selvisi että hyvää on vain Kokoomus ja siitä oikealle. Kysyin sitten että pitäisikö tuo Neuvostoliitosta tullut ystävämmekin palautta rajan taakse. "Ei, koska sen perhe tekee töitä.", sitten hän kertoi kuinka paljon hänen perheensä on tehnyt tämän perheen eteen. "On päässyt meidän mökille, otettu mukaan kalastusreissuun merelle", rahasummiakin mainittiin. Ilmeisesti kokoomuslainen, maailmankatsomuksensa mukaan, saa egoboostia asioiden omistamisen tunteesta, myös ystävät on siis parasta omistaa lompakolla.

Mukanaan hänellä oli tyttöystävänsä, jonka rooli oli säestää miehensä hienoa ajatusmaailmaa. Kuitenkin kokoomuslaisen luennon jatkuessa minulle, tyttöystävä alkoi pyytämään kotiinlähtöä, joten kokoomuslainen herra halusi antaa minulle loppukaneetin "Tiedätsää mikä sää olet? Sää olet mun kengän alla, sää olet rikkaan perheen vasuriäpärä (???), sää et ole mittää!" En viitsi kirjoittaa kuinka tähän vastasin, mutta kokoomusu(r)ho poistui sitten paikalta lyylinsä kanssa ja katsoi minua vielä tiukkaa katsetta hakien peräänsä, vilkutin takaisin.

Luulin että äärikokoomuslaisuus olisi vain vitsi ... eikun hetkinen, niin se onkin.

Oi maamme, Suomi, synnyinmaa,
soi, sana kultainen!
Ei laaksoa, ei kukkulaa,
ei vettä rantaa rakkaampaa,
kuin kotimaa tää pohjoinen,
maa kallis isien!

On maamme köyhä, siksi jää,
jos ollaan rasisteja
Sen vieras kyllä hylkäjää,
mut meille kallein maa on tää,
sen natsi, aatteillaan tärveltää,
niit isät haudas häpeää.

Ovatpa meille rakkahat
joka värin edustajat,
ikuisten honkain huminat,
täht'yömme, kesät kirkkahat,
kaikk'kuvineen ja lauluineen
mi painui sydämeen.

Täss auroin, miekoin, miettehin
isämme sotivat,
vaan nyt isät poikiaan häpeää
kun pojat syrjii väriä,
täss Suomen kansan vaikeimmat
he vaivat kokivat.

Tään kansan taistelut ken voi
ne kertoella, ken?
Kun sota laaksoissamme soi,
ja halla näläntuskan toi,
ken mittasi sen hurmehen
ja kärsimykset sen?

Täss on sen veri virrannut
hyväksi meidänkin,
täss iloaan on nauttinut
ja murheitansa huokaillut
se kansa, jolle muinaisin
kuormamme pantihin.

Tääll' olo meill on verraton
ja kaikki suotuisaa,
vaikk onni mikä tulkohon,
maa isänmaa se meillä on.
Mi maailmass on armaampaa
kuin tasavetainen isänmaa?

Ja tässä, täss' on tämä maa,
sen näkee silmämme.
me kättä voimme ojentaa
ja vähemmistöjä auttaa
ja sanoa: kas tuoss' on se,
maa armas isäimme.

Jos loistoon meitä saatettais
vaikk' kultapilvihin,
mis itkien ei huoattais,
vaan tärkein riemun sielu sais,
ois tähän köyhään kotihin
halumme kuitenkin.

Totuuden, runon kotimaa
maa tuhatjärvinen
miss' elämämme suojan saa,
sa muistojen, sa toivon maa,
ain ollos, onnes tyytyen,
vapaa ja anti-rasistinen.

Sun kukoistukses kuorestaan
kerrankin puhkeaa,
viel vähemmistöt saa nousemaan
sun toivos, riemus loistossaan,
ja kerran, laulus synnyinmaa
natsi-aatteen häpeään saa.