IRC-Galleria

Kulkuri matkallansa kerran kohtasi Kuoleman.
”Matkamies, näetkö koivikon takaa jo siintävän sataman?”
”Oi en minä satamaan halua vaan tunturille erakkotuvan!
Vaivaiskoivun varsille vajoaisin ja opettelisin elämään.
Voi Kuolema, jos minä merille lähden niin sille tielle jään,
Ja kotirantaakin aalloilla alan liian helposti ikävöimään!”
”Matkamies raukka, olet kotirantaasi paennut jo kauan,
sydämesi repinyt ja takonut riekaleisiin syyllisyyden sykkivän naulan!
Tokihan jo janoat päästä lepoon laineina liekkuvan haudan!”
”Oi Kuolema, nuori kun olen, ajatuskin ahdistaa!
Tahtoisin vain sen tunturitorpan ja rauhaa torkahtaa,
mutta kanssasi kerran, sen vannon, vielä vaellan kohti satamaa.”

Mitä minä olenkaan itselleni tehnyt?
Kaatunut kullatulta kadulta
(Ah, minä muistan vielä sen loiston!)
Ryteikössä rämpinyt
Sulkenut sydämeni anteeksiannolta
(Oi jumalani, sallithan toiston!)

Mitä minä olenkaan itselleni tehnyt?
Langennut platinaisilta laatoilta
(Se tie oli niin suora!)
Nälässä sydäntäni syönyt
Katkaissut siivet tulevaisuudelta
(Herra, tämä nykyinen polkuni on ohut kuin nuora!)

Mitä minä olenkaan itselleni tehnyt?
Kompuroinut kultaiselta kiveykseltä
(Se hohto häikäisi silmät!)
Tuhoon mahtini syössyt
Repinyt raajat elämältä
(Oi, anna minulle voimaa kohdata polut pimeät!)

Jään.

miksi valehdella väärinpäin
että sun on hyvä olla näin
kun et sanotuksi sitä saa
et edes sanaa ihan muutamaa
siihen yksin seisomaan jäät
et kai itsekään tiedä mitä näät
kun katsot sisälle sun pään.

minä silti tähän odottamaan jään.

Viuluniekat soittavat joen kuohuvalla virralla
verhoutuneena levään ja lumpeenlehviin.
Käyräkärkitöppöset aaltojen huteralla sillalla
kostuvat kiihkeän tangon tahtiin.
Viulut vinkuvat yöhön kesäkuun tuoksuvaa huumaa
halki suloisen keveän ilman
sävel vallaton kiusoittelee tuulta kuumaa
jouset tanssivat sormissa viikarin kahdeksan.

Viuluniekkojen soitto kantaa yli tummana virtaavan veden
joen pientareen yli varjoisaan koivupuulaaksoon
luokse alakuloisen leiritulen,
matkamiehen matkalla perikatoon.
Viulut vaikertavat valituslauluin kesäpäivälle katoavaisuutta
kulkurin korvissa soimaava sointi
vain ennustaa lopun tulista kiivautta.
Voi matkamies, miksi niin synkeä onkaan levottoman mielesi vointi!


Viuluniekkojen riemuinen soitanta surumielisen haikeuden saa
levälautat ja lumpeenlehdykät kuuma tuuli pyörteisiinsä pyyhkii
soittajain alastomuuden paljastaa
matkamies rannalla tulituskaansa nyyhkii.
Oi, iskeytyy tikari nuoreen rintaan!
Kun kaukana kivillä kosken otso lohia rannalle lyö,
vaipuu viulujen vaikerrus väristen virtaan
ja hiljalleen ohenee kesäkuun yö.

Silmiisi uppoudun, syvälle sieluusi.
Kätesi ympärille kietoudun, lempeään halaukseesi.

Pidät kiinni kädestäni, lempeästi.
Istut syliini, pehmeästi.

Yhdessä on aina valoisaa.
Vaikka on yö, niin aurinko paistaa.

Rakkaus voittaa...

Kosmisen tanssin kauneus koskettaa
se koskettaa niin että tekee mieli
itkeä - surun kyyneliä
kun tuntuu että askeleeni eivät
siihen sovi
näen, kuulen, tunnen ja
kokemuksesta kiinni saan
mutta tuntuu että todellinen
päräytys jää lukkojen taa
jollain keinolla ne ovet on avattava

Ei tässä pidä olla vahva -
tärkeämpää on tuntea itsensä vahvaksi
epävarmakin löytää luottamuksen itseen
kunhan on kärsivällinen ja
tapahtuneesta ilon kyyneleet itkee

Lopussa kiitos seisoo
ja eksyneinkin sielu löytää kotisatamaan
sillä näinä aikoina tapahtuu joka hetki
jotain unohtumatonta
ikuisuudessa kulkevan ohjekirja
ei löydy vastauksia etsimällä
sillä minässä on voima joka
muokkaa yhteisöämme räjäyttämään
kaikkien tajunnan

Olla osa merta, yksi pisara siitä
universaali tietoisuus sen horisontissa siintää
kun askeleet vievät kohti merta
saattaa matkallaan vuodattaa paljon verta
jälkiä jättämättä on vaikeaa kulkea
eikä se taida tähän kauneuteen kuulua
nuori ja niin viisas tapasi kuuluttaa
tietonsa määrää
ei sokrateen opit tainneet kolahtaa

Etsin kauan, niin kauan
vastauksia maailmojen ääriltä
kunnes valoni kirkastui ja sanoi:
olet jo perillä

Kun oven sille avasin, alkoi laulattaa
prosessini sai sielun maljan kuohumaan
pieraisin, hymyilin ja aloin ottaa tuntumaa
"elämä leikkikentällä on liialti unta vaan"
vaan turhaan moisia miettiä
kunhan sais voitettua demoniset viettinsä

Elämää opiskeleva ei näe syytä luovuttaa
tänä aamuna hymyilen auringolle
se ei anna sijaa ahdingolle
kun sarastaa ulos kävelen ja en mieti
mitä tekisin
koska olla tässä ja nyt oikea hetki on

Olen tässä ja nyt ja
oikea hetki on syttynyt
omistan luovan hetkeni sielun vaahtokylpyyn
vaikeudet voitan kun jumittavat tapani vaihdan
hiukkasten tanssiin, ajan ja tilan avaruusvalssiin

Kun flipata pitää ettei sekoa
taival on riemu hetken ja hämmästely
kun siemen kukkaansa puhkeaa ensi kerran
unohtuu niin usein että kaikki mikä
tapahtuu on vaan tämän kerran
ainutlaatuista.

kirjotettiii ilmiksen tunnil tänää runoi, täs on mun eka runo:


Olen pinkki kirahvi
ja nimeni on Edward Jonas.
Osaan kuoria perunan ja
taikoa niinkuin Harry Potter.
En uskalla hypätä katolta alas.




ja täs toinen runo:


Ilo
Kaikki meni pipariksi
Hän kalastaa
Cat
Nyt on sähköä ilmassa
Pinkki
Terotin
Kirahvi lentää
Hyppään

Muistatko kun otit ensihenkäyksen?
Muistatko kun ensimmäistä kertaa näit auringon?

Muistatko ensimmäisen naurusi?
Muistatko ensimmäisen suudelmasi?

Muistatko hetket lapsuuden?
Muistatko hetket rakkauden?

Nosta siis kätesi ilmaan ja iloitse omasta itsestäsi...
Voit kokea nuo kaikki olemalla rakkaus... Nyt...

Informaatiotulva täytti mystiset aivosopukkani.
Tietomäärä täytti aivoni jokaisen solun.

Olen kuin Jumala, jolla on kaikki tieto päässäni.
Voin valita minkä tahansa polun.

Kohtalon tieni on kuitenkin horjumattomana mielessäni.
Aloitin täysin uuden alun.

Hetki oli kaunis päätöksen tehdessäni.
Valitsin rakkauden ja valon.

Sydämeni on kuin auringonpaiste.
Sinulle rakkauteni loistan.

Mieleni on kuin mysteerinen labyrintti.
Ajatuksiani kauniita toistan ja toistan.

Annan sanojeni ja tekojeni johdattaa tietämme.
Yhdessä näen meidät tiellämme kulkevan.

Ota vastaan rakkaus, joka sinulle kuuluu.
Annan sen sinulle ja kuulen sinun kiittävän.

Olet minulle tie vahvempaan valoon, koska valomme yhdistyessään voimistavat molempia.
Olet opettajani tielläni kauniilla.

Annan sinulle rakkauteni avaimet.


Sellasta tuli tälläkertaa kirjoiteltua. :)