Näen elämässäni ihmisiä. Ihmisiä jotka joskus menetin.
Etenin liian nopeesti ja tein virheeni.
Tunnustin rakkauteni, mutta se oli virhe.
En ymmärrä, en tiedä miksi, mutta se oli virhe.
Näen nämä ihmiset edelleenkin elämässäni... vaikka todellisuus on muuta.
Odotan ja toivon. Sydämeni hekumoi vieläkin, enkä voi unohtaa.
Ystävyys ei kerennyt edes alkamaan, ennen kuin se jo loppui.
Silti näen ja koen nämä ihmiset joita rakastan, vaikka olen nyt yksin...
Onneksi minulla on omat kaverini, mutta nämä kaksi tärkeää menetin heti alkuunsa...
Ehkä saan vielä mahdollisuuden, ehkä joskus tajuan että "se" ei ollut virhe...
Ehkä he joskus näkevät sieluuni, ehkä joskus voimme aloittaa alusta ja olla ystäviä...
Ehkä kaikki muuttuu...
Määrittelen itseni tekojeni mukaan.
En niiden joita tein vaan niiden joita teen nyt.
En olisi mitään ilman menneisyyttä, mutta en olisi mitään ilman tätäkään hetkeä.
Ei pidä juuttua, menneisyyteen puuttua...
Nyt sukellan eteenpäin, muokkaudun ja muutun.
En ole enää sama ihminen, olen uusi ihminen ja muutun joka sekunti.
Jokainen sekunti soluni uusiutuvat. Fyysisesti olen täysin uusi ihminen, eri kuin vuosi sitten, eri kuin sekunti sitten.
Jokainen uusi ajatus muuttaa henkistä minääni. Henkisesti olen täysin uusi ihminen, eri kuin vuosi sitten, eri kuin sekunti sitten.
Samanlaisuus on illuusio, pelkkää vertailua menneisyyteen.
Kuolen ja synnyn joka sekunti.
En arvostele ihmisiä niiden menneitten tekemisien mukaan. Siihen pyrin.
Ihmiset muuttuvat, ajat muuttuvat ja kaikesta oppii.
Katson ihmistä nyt, katson mitä nyt tapahtuu ja annan mahdollisuuden.
Elämä on kehitystä, loputonta muutosta kohti jotain suurempaa ja parempaa.
Pimeydestä valoon ja masennuksesta rakkauteen.
Ole ja loista.
Elä ja ole jotain toista, jotain uutta.
Muutu ja kehity, uusiudu ja muokkaudu.
Elä tätä hetkeä...
Muistan tämän hetken, kurkotan siihen nyt.
Otan kiinni tunteesta, kurkotan syvälle.
Palaan samaan tunteeseen ja liu-un eteenpäin liukkaasti, samalla salamankirkkaasti muistaen tämän hetken tärkeyden.
Ajattelen ja koen itseäni, samalla nähden tämän hetken jalouden.
Muistutan itseäni valehtelematta ajatuksistani, samalla nähden valon kirkkauden.
On joku muuri jota en näe. Ehkä se on niin ohut.
On joku este jota en koe. Ehkä sitä ei olekkaan olemassa...
Missä olet sinä jota voin rakastaa?
Missä olet sinä joka minua rakastaa?
Rakkaus valon virtaa kuljettaa.
Pimeys koitti pelottaa.
Pelot ja viha illuusiota vain.
Rakkaus, ilo ja nautinto, niistä mä turvan sain.
Me uimme virrassa rakkauden.
Me näemme valon kirkkauden.
Jotkut kuitenkin vain uinuvat, itseään huijaavat.
Pian hekin heräävät aamunkoitteeseen, auringonpaisteeseen.
Katso kohti valoa, kulje valossa, ole valo.
Sukella siis kohti valoa, sillä sieltä löydät oman tiesi.
Tässä jossain piilee viisauden siemen... se olet sinä.