IRC-Galleria

Oot sä koskaa kävelly sunnuntaiaamuna tosi aikasi pitkiä katuja pitkin utuisin askelin? Askelin, jotka eivät tunne päämäärää. Eivätkö kadut tunnukin silloin tavallista pidemmiltä ja tyhjemmiltä? Jos jotain näkyy niin eikö se olekin edellisen yön aikana kaduille ilmestynyttä epämääräistä roskaa? Tahroja, jotka myöhemmin kuluvat pois syksyn vesisateiden mukana. Kuulet jokaisen äänen ympärilläsi, jokaisen tuulen vinkunan korvissasi ja korkokenkien kopinan kivistä laatoitusta vasten. Näet kuinka syksy on tullut. Syksy, joka vei kesän mennessään. Suven vihreydestä ei enää ole jäljellä mitään, kaikki on puhjennut aivan toisiin sävyihin. Pitäisikö sinunkin puhjeta samalla tavalla kenties? Muuttua vuodenajan mukaan ja vaihtaa talviturkkia? Ja kun kuljet sinä aamuna katsoen maailmaa sumeiden silmien läpi, ajatteletko jotain tiettyä asiaa? Kenties mennyttä kesää ja sen tapahtumia vai edellisen yön bileitä? Vai molempia?

Kaikki tapahtuu aikanaan ja virheistään oppii. Kun vähiten jotain odotat, asia yllättää sinut. Niinhän minunkin elämässä on käynyt. Tosin vasta muutamana viime vuonna. Vannoin oikeastaan ennen kesää että en todellakaan aijo tehdä mitään arjesta poikkeavaa.. Ja miten kävi? Kävi juuri päinvastoin. Miksi? Ehkä koska ei ollut ennakko-odotuksia? Tää kesä on opettanu mulle todella paljon asioita, sellaisiakin, joita en olisi halunnut vielä oppia.

Satuttaminen. Onko se joillain automaattista vai pystyykö sen hillitsemään? Satuttaako joku tarkoituksella? Tähän on vastatta ikävä kyllä myönteisesti. On olemassa ihmisiä, jotka satuttavat muita vahvistuakseen itse. On myös olemassa ihmisiä, jotka satuttavat kerta toisensa jälkeen itseään tekemällä muille pelkkää hyvää ja unohtamalla oman olemassaolonsa. Loppujen lopuksi "hyvä" ihminen unohdetaan, jätetään ilman kiitosta, kun taas "paha" ihminen pääsee satuttamaan yhä uudelleen ja uudelleen seuraavia ansaan joutuvia samalla itse vahvistuen ja hyvää oloa potien. Mutta millainen on "pahan" ihmisen hyvä olo? Se on sitä, ku riistää jotain toiselta. Ei anna toisen selvita voittajana tai edes samanvertaisena kumppanina. Minulla käy pahoja ihmisiä sääliksi. Hehän ovat todellisuudessa niitä heikkoja, sillä hyvä ihminen vahvistuu vaikeamman kautta. Se, joka tekee muille hyvää, ansaitsee parasta. Ja sen hän myös tulevaisuudessa saa. Uskon siihen, että paha saa aina palkkansa. Viimeistään siinä vaiheessa kun havahtuu olevansa yksin. Mutta silloin on jo liian myöhäistä.

Seksitakkuja tukassa. Tämä saa minut aina nauramaan. Kun aamulla palasin kotiin, tunsin taas hiuksissani epämääräisiä myttyjä; niitä ne ovat. Tervetuloa toistekin. :D Ja miten sitä saattaa olla niin tohelo päissää että soittelee melkee kaikki numerot kännykästä läpi ja hölöttää totuudet turhia kaihtamatta? Typerää, moraalini vastaista, nyt kaduttaa. Toisaalta ei puhelut vielä mitään, mutta kun mennään suoraan asiaan kasvotusten niin siinä pitäisi jo viimeistään stopata.. Vaan eipä sitä stoppia näkynyt tälläkään kertaa. Osaanhan puhua monia avoimemmin asioista selvinpäinkin. Eikö se olisi sitten kannattavampaa? Olisihan se, ooo-o-o--olisihan se juu-u vissii...
Kannatan rehellisyyttä ja avoimuutta.

Pojat/miehet/ukot/uroot/uunot/urpot, mitä lie ovatkaan. Siiis hei, taas sitä sai huomata, miten moneen eri lähtöön heitäkin on... Joku haluaa heittää uima-altaaseen, toinen peuhailee illan aikana kaikkien nähden kolmenkin eri tytön kanssa. Mitä intoa tuossa sitten on? No yksinkertaisesti se heijastaa joko suurta epävarmuutta tai sitten lapsellisuutta (siis monien kanssa vehtaaminen).. Ja kun poika sitten väittää ettei suhteesta tule mitään koska tyttö ei luota häneen, hän on aivan oikeassa! Mutta jos ei aiheuta epäluottamusta, niin sitä ei itsestään synny. Jos jätkä väittää että se, ettei tyttö luota on tytön vika, hän on väärässä. Ja vielä jos kysymyksessä on tapaus, jossa poju sanoo tytön aiheuttaneen riidat, tämä puhuu pelkää paskaa, sillä riitaan tarvitaan aina kaksi!!!!
Ennen ajattelin, etten löydä koskaan itselleni ketään, koska olen niin kriittinen. Nykyään minusta tuntuu ettei minulla ole minkäänlaista rajaa, varsinkaan yhden tietyn tapauksen suhteen... Onneksi olen kuitenkin huomannut, ettei ole mitään kiirettä, sillä vientiä minulla riittää jo nytkin enemmän ku riittävästi... :S Jos hätäilee, sitä tulee vaan valittua huonosti ja lopulta suhdekin nuutuu ja kariutuu. Eiköhän niitä hieman fiksumpiakin miehiä löydy, kun jaksaa vaan tarpeeksi hortoilla maan päällä.

Kun sitä sitten saapuu kotiin aivan uupuneena edeltäneestä valvotusta yöstä tietäen että seuraavana päivänä on mentävä kouluun, rojahtaa sängylle ja nukahtaa. Eikä silloin tarvi miettiä tai puhua mitään.