IRC-Galleria

leipoisin todella mielelläni paljon useammin, mutta ei kiinnosta

bipolaarinen häiriö on mielialojen heilahteluun liittyvä sairaus, uusimmassa kotilääkäri-lehdessä oli hyvä juttu. aloin epäilemään itseäni kun välillä menee hyvin.

siellä sitä sitten yövyttiin tukholmalaisessa lehtiroskiksessa, ja aika kylmä oli.

kaihomieli + surusilmä

olen hymyillyt ja luopunut, nähnyt ja koskettanut, kuollut itselleni ja sinulle

"minä olen ihmeellisen mielialan vallassa; tuntuu aivan siltä kuin koko menneisyys kajahtaisi minussa, kuin kaikki voima olisi minun. minä näen totuuden, voin erottaa hyvän pahasta, oikean väärästä. minä näen selvästi ja kauaksi. voisinpa melkein uskoa jumalaan. mutta mitä tämä mieliala oikeastaan on? tämä elämänilo? tämä elämään haltioituminen? tämä inspiraatio, joksi sitä kai voisi nimittää. niin, se on mieliala, joka valtaa ihmisen silloin kun vatsa tekee tehtävänsä, ruokahalu on hyvä ja kaikki käy hyvin. se on jotakin, joka lahjoo ja lumoaa ihmisen, se on veren samppanjaa, käyteaineen kuohua - joka toisissa ihmisissä herättää pyhiä ajatuksia, toisten eteen loihtii jumalan, tai luo hänet, jolleivät he itse voi häntä nähdä.
siinä kaikki, elämän huumausta, käyteaineen kuohumista ja paisumista, elämän poreilua, joka hurjasti iloitsee omasta olemassaolostaan. huomenna saan maksaa sakkoa huumeestani niinkuin juopunut. ja silloin minulle selviää, että minun täytyy kuolla, minun oma mateluni loppuu ja minut heitetään yhdessä kaiken muun mädänneen kera mereen; minun lihaksieni voima ja liikuntakyky lakkaa, jotta kalojen evät, suomut ja suolet saisivat voimaa.
samppanja on jo laimentunut. se ei enää poreile ja kuohu, juoma on mautonta ja äitelää."
ja minä jatkoin lautasten ja vatien pesemistä.

on niin paljon sanottavaa, etten enää tiedä mitä ääneen lausuisin.

ja rakkaus oli sokea, ja tahtoo kai vieläkin silmänsä peittää.

yksin ja kaukana, sydän murrettuna ja pahoillaan.

ottaa itseensä eikä katso silmiin.

JA MINÄ VIHAAN SITÄ JA MINUA PUISTATTAA.

muistaapahan sitten myöhemmin - tällaista se oli silloinkin.

torstaina ennen puolta päivää lumitöitä tekemässä ollut talonmies ahersi tuiskupäivänä itsekin melkoisessa tuiskeessa. alkometri näytti 2,77 promillea. traktorihommat loppuivat ainakin toistaiseksi siihen.

"elli, en olisi uskonut,
kun katsoin sinun
viileässä monsuunituulessa
lepattavaa tuulipukua,
majoneesin tahrimaa,
että koskaan voisimme
kohdata toisiamme
näin palavasti,
samalla tavalla kuin pojat intissä.

ruusunnuppuseni, (? tunnistamaton sana tähän !) kinkereillä.
sisimpäni kateudesta häilyi
ja lainehti
niinkuin merenpauhu,
kun havaitsin
kuinka tuo lipevä hemuli
sinulle omalle näkinkengälleni
tarjosi huomista päivää,
kuin aarretta,
jonka haisuli kävi ja tuhosi,
sinä iltaruskoni keväällä,
hänhän kuvitteli olevansa
kuin mikäkin guru.

SANOIT MINULLE
HOT MAMA
HUOMINEN KANSSASI
JA SIITÄ TULEVAISUUTEEN."

syvässä liikuttuneisuuden_tilassani osaan vain kiittää

hän oli lukenut sitä, tutkinut sitä, mutta hän ei ollut itsenäinen eikä luova. hänessä ei ollut mitään persoonallista, vaan hänen kulttuurinsa oli vain sen märehtimistä, minkä toiset jo ennen olivat märehtineet.

siinä tulee taas meitä vastaan tuo itsepintainen ennakkoluuloisuus. mikä on, ei ole ainoastaan oikein, vaan paras mahdollinen. se, mitä elämässä esiintyykin, puolustaa riittävästi sen sopivuutta esiintymään. - ja huomaa tarkoin, tavalliset ihmiset itsetiedottomasti uskovat, että näin on asianlaita, ei vain tässä asiassa, vaan kaikissa asioissa. se on heidän tietämättömyytensä luonnollisesti, joka panee heidät uskomaan sellaista roskaa - heidän tietämättömyytensä, joka ei ole enempää eikä vähempää kuin se henkisen elämän murha, josta on kirjoitettu.

niin he luulevat ajattelevansa, ja nuo ajattelemattomat olennot ovat elämän yksinvaltiaita ja tuomitsevat niitä, jotka todella ajattelevat.