Että eläminen voikin tuntua joskus turhalta. Mua ei huvita mennä kouluun, tänä syksynä saanu suoritettua 12 kurssista 5. Ei hääviä. Mua ei huvita mennä tallille, paikkaan missä oli ennen mun turvapaikka. Sinne mä menin kun elämä potki päähän liian lujaa.
Mä olen liian väsynyt jopa maalaamaan. Vaatii liian suuria ponnistuksia kaivaa esiin siveltimet ja värit. Mä haluaisin päästä jonnekin kauas, kauas, kauas. Unohtaa kaiken. Tai sitten vaan mennä sänkyyn, vetää peitto korviin ja nukkua kesään saakka.
Tai sitten yksinkertaisesti ottaa itseään niskasta kiinni, raahautua kouluun ja mennä nöyrästi matelemaan opon eteen, että pääsisi suorittamaan kurssit mitä on jäänyt välistä. Se on vaan niin vaikeeta. Kuunnella saarnausta ja syyllistämistä. Varsinkin kun tietää, että se on aiheellista.
Ja varsinkin kun tällaiset "ryhdistäytymis- kohtaukset" iskee kaks päivää ennen koeviikkoa...
Onneks mulla on ihania kavereita, jotka jaksaa olla mun ystäviä, siitäkin huolimatta että osaan olla välillä tosi itsekeskeinen kusipää. Ootte tärkeitä< 3
"Love me now, when I`m so down"