IRC-Galleria

[Ei aihetta]Perjantai 23.01.2009 03:41

love love <3
Jos kopioit tämän päiväkirjaasi 15 minuutin sisällä, saat suudelman/halin ihastukseltasi perjantaihin mennessä. Jos et kopioi tätä, ihastuksesi alkaa seurustella bestiksesi kanssa ja sinulla on huono rakkaus ONNI koko vuoden 2009. Huom ! Kopioi tämä, sillä tämä todella toimii

HIRVEETÄ!!!!!!!Torstai 11.12.2008 11:06


JOS EPÄILETTE KENEN TAHANSA IHMISEN LAIMINLYÖVÄN, SATUTTAVAN, PAHOINPITELEVÄN TAI HOITAVAN LASTAAN PÄIHTEIDEN VAIKUTUKSEN ALAISENA, TEHKÄÄ ASIASTA VÄLITTÖMÄSTI ILMOITUS!

Keneltäkään lasta ei oteta pois ilman riittävää, tarpeeksi raskasta näyttöä, eli jos siis teette ilmoituksen joka onkin perätön ja epäilyksenne todistetaan aiheettomiksi, perheelle ei koidu haittaa asiasta!
Selvitystä asian tiimoilta tottakai!
Ilmoituksen voi tehdä nimettömänä.

Suomen sosiaalitoimi toimii siten, että lapsen ja äidin (huoltajan) suhdetta kunnioitetaan ja yritetään mahdollisimman pitkälle tukea ja auttaa siten, että perhe pysyy koossa, eikä niin, että lapset erotetaan perheestään syyttä, tai heppoisin perustein kuten monet kuvittelevat vielä tänäkin päivänä.

TÄLLAISILTA IHMISILTÄ KUITENKIN LAPSET POIS HETI!!!

Toimikaa siis AJOISSA älkääkä kääntäkö katsettanne pois!
Lapset ensin!!!


http://www.youtube.com/watch?v=pkSN65cJKOE&feature=re...

Jos olet samaa mieltä kopioi päiväkirjaasi.

kokeile:)Torstai 11.12.2008 11:00



Tämä on aika merkillistä, mutta kannattaa kokeilla, jos on uhrata 3 minuuttia aikaa. Lohikäärmeen vuosi, joka toivottaa sinulle menestystä ja onnea!
NOUDATA TARKASTI SÄÄNTÖJA - JOS FUSKAAT, TÄMÄ EI TOIMI JA TOIVOT ETTÄ ET OLISI KOSKAAN TEHNYT SITÄ!!!
Vain 3 minuuttia ja tulet hämmästymään! Henkilö, joka lähetti minulle tämän kertoi,että hänen
toiveensa toteutui jo 10 minuutin kuluttua. MUTTA ÄLÄ FUSKAA!!! Älä lue etukäteen, noudata vain sääntöjä järjestyksessä.
Ota esille kynä ja paperia: Kun sinua pyydetään valitsemaan nimi, valitse sellaisten henkilöiden nimiä, jota oikeasti tunnet ja laita mitä tulee ensimmäisenä mieleen!

1. Kirjoita ensin numerot 1-11 allekkain.
2. Kirjoita numeroiden 1 ja 2 viereen ihan mitkä tahansa luvut mitä päähän pälkähtää.
3. Kirjoita numeroiden 3 ja 7 viereen kahden vastakkaisen sukupuolen henkilön nimeä.
Älä katso etukäteen, silloin tulos on vaara!!!
4. Kirjoita numeroiden 4, 5 ja 6 viereen kenen tahansa nimet (esim.ystävät, perhe jne.).
Älä fuskaa tai tulet katumaan että teit sen!!!
5. Kirjoita neljän musiikkikappaleen nimet numeroiden 8, 9, 10 ja 11 viereen.
6. Ja nyt, toivo jotain.

Tulokset tulossa!

Tässä avain tähän kaikkeen:
1. Sinun pitää kertoa tästä viestistä niin monelle henkilölle kuin kohdassa 2 lukee.
2. Henkilö, jonka nimi on kohdassa 3, on se jota rakastat.
3. Henkilö, jonka nimi on kohdassa 7 on joku josta pidät kovasti mutta et oikein ota hänestä selvää.
4. Se kenestä välität eniten on kohdassa 4.
5. Henkilö, jonka nimi on kohdassa 5 tuntee sinut erittäin hyvin.
6. Henkilö, jonka nimi on kohdassa 6 tuo sinulle onnea.
7. Kohdan 8 melodia kuuluu yhteen kohdan 3 henkilön kanssa.
8. Kohdan 9 melodia taas on henkilölle kohdassa 7.
9. Melodia kohdassa 10 kertoo luonteestasi ja ajatuksistasi.
10. Ja kohdan 11 melodia on se joka kertoo asenteestasi elämään.

Nyt kopioi tämä itsellesi tunnin kuluessa siitä, kun olet sen itse lukenut.
Silloin toiveesi toteutuu.
Ellet kopioi käy päinvastoin kuin mitä toivoit.
Erittäin merkillistä, mutta se tuntuu toimivan

[Ei aihetta]Torstai 11.12.2008 10:50

Se, kenet toivot olevan vierelläsi lopun elämäsi ajan, pidä siitä kiinni, äläkä päästä irti. Kopioi tämä päiväkirjaasi minuutin sisällä, tai se ketä ajattelit tätä lukiessasi löytää toisen, jonka kanssa haluaa viettää loppu elämän

sisko<3rakastan sua:)Maanantai 17.11.2008 17:13

<3<3<3

Teen tämän:
parhaasta ystävästäni [ ]
sisaruksestani [x]
tyttö/poikaystävästäni [ ]

. Missä hän asuu? - Paraisilla meidän isän kanssa
. Miten kuvailisit häntä? - Hassu, blondi jolla on isot tissit:D
. Milloin hän itki viimeksi? - Mun nähde viimeks ku me tapelltiin

. Rakastaako hän ketään tällä hetkellä? - Danielaa<3
. Miten hän pesee hampaansa? - normaalisti kai??
. Missä kuussa hän on syntynyt? - marraskuussa
. Katsooko hän omaa peilikuvaansa aina kun saa tilaisuuden? - Tottakai:)

. Osaako hän tehdä ruokaa? - jooo ja hyvää sellast kans:)
. Miten hän oli pukeutunut kun tapasitte ensimmäisen kerran? - Kai sillä oli jotkut sairaalavatteet:)
. Millo näät hänet seuraavan kerran? - Sit ku meen paraisille tai sit ku se tulee tänne:)
. Onko hän hyvä koulussa? - Semmonen aika hyvä:)
. Mitä teette yleensä? - Leikitään Danielan kanssa ja puhutaan pas#aa

. Oletteko riidelleet kertaakaan? - Vaikka kuinka monta kertaa ollan tunnetu jo 16 vuotta:D
. Näätkö häntä usein? - joo aika usein

1. Kuka hän on: mun pikkusisko
2. Mikä on hänen kengännumeronsa?: 40
3. Onko hän pitkä:- Pidempi ku mää:(
4. Hänen silmiensä väri: -Vihreet

5. Jos hänellä on sisaria tiedätkö heidän nimensä:- Tottakai mä oman nimen tiedän:D
6. Hänen lempivärinsä: - Musta ja valkonen kai???
7. Millainen on hänen musiikkimakunsa: sekava:D
8. Milloin viimeksi näit häntä: isänpäivänä

9. Seurusteleeko hän:- ei
10. Parasta hänessä: - vähän kaikki
11. Mitä hän vihaa: - mua aina välillä:D
12. Mitä hän rakastaa: -urheilua:) ja vaatteita
13. Mikä on hänen tämänhetkinen olinpaikka:koulussa kai
14. Oletko nukkunut hänen vieressään koskaan: jooo
15. Syökö hän mitä tahansa: ei
16. Mikä on hänen lempiharrastuksensa: - jalkapallo ja shoppaaminen
17. Osaako hän laulaa: nojaa:D
18. Mitä lehtiä hän tilaa: Ei mitään.
19. Mikä saa hänet raivostumaan: Minä :D
20. Omistaako hän puhelinta: joo

21. Mitä lemmikkejä hänellä on: meidän isä xD
22. Juoko hän alkoholia: joskus
23. Jos sinulle itsellesi tulisi kauhea rahapula, auttaisiko hän sinua: - Joo kyllä kai
24. Voisitko kuvitella että hän löisi jotakuta:- En usko

25. Jos sinä joutuisit sairaalaan, olisiko hän ensimmäisien joukossa katsomassa vointiasi: tottakai
26. Mikä on hulluin muistosi joka liittyy häneen: kun me mentiin pulkalla puuta päin xD
27. Uskaltaako hän itkeä jos sinä olet näkemässä:- joo
28. Oletko ikinä ollut hänen kanssa samalla luokalla: - en

29. Mitä mieltä hän sinusta on?: - kai se mua rakastaa
30. Millainen hän on humalassa, jos käyttää alkoholia:- aika hassu
31. Mikä on hänen lempi ohjelmansa tv:ssä:- en tiedä
32. Miksi hän pitää sinusta:- koska hänen on pakko ku mä oon sen sisko:D

35. Mikä on hänen lempiasentonsa sängyssä:- en tiedä enkä halua tietää
36. Mikä on hänen mielestä tärkeintä seurustelukumppanin luonteessa?:-ööö, pitää kysyä:)

37. Missä ulkomailla hän on käynyt: - thaimaassa, ruotsissa, tallinassa ja kyproksella
38. Onko hänellä lapsia:- ei ole
39. Antaako hän sinulle anteeksi jos petät lupauksesi hänelle:- kyllä
40. Arvostaako hän vanhuksia: joo

ohoo:)Keskiviikko 12.11.2008 16:04

Olipa kerran tyttö.
Tyttö rakastui poikaan.
Poika rakastui tyttöön.
Poika ja tyttö menivät yhteen ja seurustelivat pitkään.
Poika petti tyttöä.
Tyttö itki monta kuukautta, kipu oli sietämätön.
Tytön luokalle tuli uusi poika, sika söpö.
Tyttö ihastui uuteen poikaan.
Ensimmäinen poika jätti tytön kenen kanssa oli pettänyt.
Tyttö oli saanut tietää että poika oli yhdessä myös toisen kanssa kun he olivat yhdessä.
Poika palasi ensimmäisen tytön luo kertoen tunteensa joita oli vielä.
Tyttö huokasi ja kertoi että hänellä oli toinen.
Poika raivostui ja lähti, hänen mielestään tyttö petti häntä.
Tyttö rakastui uuteen poikaan ja he olivat pian yhdessä.
Tytön olo oli onnellisempi kuin ikinä.
Ensimmäinen poika palasi tytön ovelle puukko kädessään.
Poika ryntäsi sisään ja puukotti kuoliaaksi tytön uuden pojan.
Tyttö parkui ja hakkasi ensimmäisen pojan kuoliaaksi.
Tyttö oli yksin, molemmat rakastettavansa vierellä, mutta ilman elon merkkejä.
Tyttö löi puukon sydämeensä ja luhistui lattialle.
Ensimmäinen poika oli virhe, hän totesi ja veti viimeisen hengähdyksensä.
Sinun rakkauselämäsi tulee olemaan samanlainen ellet lisää tätä 40sekunnin sisällä päivikseesi !
Aika alkaa nyt !

[Ei aihetta]Keskiviikko 12.11.2008 15:58

Se, kenet toivot olevan vierelläsi lopun elämäsi ajan, pidä siitä kiinni, äläkä päästä irti. Kopioi tämä päiväkirjaasi minuutin sisällä, tai se ketä ajattelit tätä lukiessasi löytää toisen, jonka kanssa haluaa viettää loppu elämän

Äiti on paras!!Torstai 04.09.2008 19:48

Äiti ymmärtää senkin, mitä lapsi ei sano.

Äiti on se, joka nähdessään että viidelle syöjälle on vain neljä piirakanpalaa,
ilmoittaa ettei pidä itse piirakasta.

Äiti rakastaa lapsiaan silloinkin, kun he sitä vähiten ansaitsevat.

Ei ole helppoa olla äiti. Jos se olisi helppoa, isät hoitaisivat sen.

Miehen työ kestää auringonnoususta auringonlaskuun, mutta äidin työ ei pääty milloinkaan.

Äidin pitää aina ajatella kahdesti, ensin omasta puolestaan ja sitten lapsensa puolesta.

Äiti taluttaa lastaan vain hetken, mutta hän on huolissaan heistä aina.

Äitiyteen ei riitä lapsen synnyttäminen.

Leirin pystyttämiseen tarvitaan sata miestä, mutta yksi äiti rakentaa kodin.

Äiti on se joka voi korvata kaikki muut, mutta jota kukaan ei voi korvata.

[Ei aihetta]Sunnuntai 24.08.2008 02:05

VOISITKO
nukkua alasti pihalla: en usko
katsoa kun kaverisi kuolee: en IKINÄ!!!
vihata jotain vaan ulkonäön vuoksi: en
sairastaa syöpää: toivottavasti en, mut ei sitä tiedä...
itkeä itsesi uneen: jooo, mut en nytte:)

OLISIKO
helppo luopua ystävistäsi: no eih....
ihanaa asua yksin: joskus
hauskaa tappaa joku: ei todellakaan
ulkona nukkuminen kivaa: vois olla

HALUAISITKO
auton jolla ajella: tottakai
tehdä kepposia naapurin rouvalle: noup
voittaa lotossa: kyllä ja heti!
olla viisas: jooo
olla erilainen mitä olet: ehkä

OLETKO KOSKAAN
pussannut tuhmaa setää: täh???
pissannut housuun koulussa:en
itkenyt kaikkien nähden: n en kaikkien, mut monien edes
halunnut kuolla: joskus
pelännyt kuollaksesi: joo
haaveillut paremmasta elämästä: kuka ei ois

HALUAISITKO NYT
juoda teetä: yäk!
tietää mitä kello: tiedän jo
adoptoida lapsen: en, ku on jo yks:D
ostaa karkkia: kaupat ei oo enää auki, muuten joo...

MILLOIN VIIMEKSI
Halasit kaveriasi?: pari päivää sit
Käytit punaista paitaa?: en muista
Joit kahvia?: päiväl
Sait tekstiviestin?: hetki sit
Kirjoitit kirjeen?: en muista
Kirjoitit kutsukortteja?: en muista
Soitit kaverillesi?: hetki sit
Joku kehui sinua kauniiksi?: en tiedä
Poltit tupakkaa?: 15min sit
Imuroit?: eile
Nauroit kunnolla?: tänään
Muutit?: tammikuus
Söit suklaata?: eile
Katsoit Kauniit ja Rohkeat?: joskus mummon luona
Itkit?: en muista

Soittaisitko häissäsi kappaletta, jota viimeisimpänä kuuntelit?
- en

Harrastaisitko seksiä sen henkilön kanssa, ketä suutelit viimeisimpänä?
- kyl voisin

Kertoisitko suurimman salaisuutesi henkilölle, jota halasit viimeksi?
- jooo

Muuttaisitko asumaan maahan, jossa kävit viimeksi?
- voisin kyll

Pukeutuisitko koulukuvaukseen vaatteisiin, jotka sinulla on nyt päällä?
- voisin

Söisitkö koko loppuelämäsi ruokaa, mitä viimeisimpänä söit?
- näpp

Laulaisitko karaokessa kappaletta, jota viimeisimpänä lauloit?
- en välttämättä

Löisitkö henkilöä, jonka takia viimeksi itkit?
- kyllä ja ihan heti

Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit?
- jooo

Kirjoittavatko ihmiset nimesi väärinpäin?
- joskus

Oletko hiljainen vai äänekäs?
- äänekäs

Kenestä ihmisestä pidät eniten?
- mun rinsessasta<3

Kuka/ketkä on sinulle tärkein ihminen maailmassa?
- rinsessani Daniela<3

Rakastatko oikeasti ketään koko sydämesi pohjasta?
- todellaki

Kuka viimeksi katsoi sua pitkään?
- Daniela

Onko sinua pussannut kukaan viimeisen kuukauden aikana?
- on

Mitä alkoholipitoista juomaa joit viimeks?
- liköörii

Mitä bestiksesi/poika-/tyttöystäväsi sanoi sinulle viimeksi?
- sopii, moi

Oletko rauhallinen ihminen?
- useimiten joo

Kuka on paras ystäväsi?
- tauski<3

*******************************************************************************

JOS SAISIT MINUT SINUN HUONEESEEN LUKITTUNA 24 TUNNIKSI
JA SAISIT TEHDÄ KANSSANI IHAN MITÄ VAIN, MITÄ TEKISIT?

JÄTÄ KOMMENTTI JA SITTEN KOPIOI TÄMÄ OMAAN PÄIVÄKIRJAASI
JA KATSO MITÄ MUUT SANOVAT SAATAT YLLÄTTYÄ.

JOS ET VASTAA JA KOPIOI TÄTÄ NIIN OLET VALITTETAVASTI PELKURI.

*******************************************************************************