IRC-Galleria

[nico]

[nico]

juuri se, josta sinua on varoitettu.

sunnuntai.fuck. ehkä ei?Maanantai 07.07.2008 07:31

" " et taida itse käsittää miten toi lähtee käsistä joskus oli hauskaa nyt sua ei voi kuin sääliä.
et taida itse käsittää et enään mistään välitä." "

Tämä päivä on viikon matalatempoisin päivä,ehdottomasti. Nauttisin toki tästäkin päivästä jos joskus olisi joku jonka kanssa nauttia. En tiedä koostuuko ystäväpiirini alkoholisteista vai mikä siinä on että lähes kaikki ystäväni,muutamia poikkeuksia lukuunottamatta viettävät Sunnuntait darrasena neljän seinän sisällä. Liikun niin vaan väärissä piireissä. Ei. Syy on ihan yksinomaan minun. Olen jotenkin niin sisäistänyt sen että Sunnuntait ovat perseestä että en edes jaksa koittaa korjata omaa käsitystäni näistä päivistä. Näin ollen jään lähes aina itsekkin neljän seinän sisään. Korkeintaan kävelen duuniin,jokatoinen Sunnuntai ja ns."vapaapäivä sunnuntaisin" jölköttelen vanhempieni luokse syömään ja saunaan. Että kuulkaas niin perus menoa että huhu.

Tosin olen huomannu että Sunnuntait ovat kivoja päiviä myös alkoholille. Yhdessä kohtaan käytiin aika useinkin baareilemassa Sunnuntaisin. Yllättävän hyvä meno ja yllättävän paljon ihmisiä.

Me tosin pohdittiin ja mietittiin useaan otteeseen ystävieni kanssa mistä se ihmisten hyväntuulisuus johtuu näin viikon viimeisenä päivänä ja mikä heidät ajaa Sunnuntaisin baariin?
Kaikessa yksinkertaisuudessaan syy on seuraava:

Nämä ihmiset ovat olleet ulkona ehkä Perjantaina, ei löytynyt sutinaa. He ehkä päättivät kokeilla onneaan Lauantaina, ei edelleenkään lohjennut. Ja kun heillä oli takaraivossa ajatus irtoseksistä ja suunnitelmat eivät toteutuneet edeltävinä päivinä he päättävät kokeilla onneaan Sunnuntaina. Ja kun baarit sitten viimein täyttyvät Sunnuntaina näistä "mulla on vielä yksi ilta aikaa saada"-ihmisistä, niin siinähän se soppa on parhaimmillaan. Baarit täynnä yli innokkaita ihmisiä jotka suorastaan syövät sinua katseellaan. Ja kun näitä jumalan luomuksia on useita kymmenniä samojen neliöiden sisällä niin =takuu varmaa menoa!

Joten, jos olisin uskalias ja ovela kävisin baareissa ainoastaan Sunnuntaisin. Halvemmat hinnat. Ei jonoja. Ei sisäänpääsy maksuja. Eikä välttämättä edes yhen,yhtä itse maksettua drinkkiä.
Mutta kun ongelma on siinä. Ihmiset joille ei lohkea kahtena ensimmäisenä päivänä ..jotka koittavat onneaan kolmantena päivänä. Heissä on todellakin oltava jotain vikaa. Tai sitten he yksinkertaisesti ovat jääneet vain parempiensa jalkoihin edellisinä iltoina.

Mutta joukossa on aina muutama helmi. Koska kuten aina, tässäkin on ne omat haittapuolensa jotka sekoittavat minun järkeen käyvät ajatukseni.

Esimerkkeinä.
Usein kauppallisella alalla ollaan viikonloppuisin duunissa (pe-la ja kesäisin su) ja JOS olet viikonlopun duunissa kovin usein sinulla on heti Maanantaina vapaapäivä. Joten ei tarvitse olla edes välkky mieltääkseen sen että nämä ihmiset voivat dokaa ainoastaan Sunnuntaina jos eivät halua olla krapulassa duunissa. Yleensä kaupallisella alalla on kauniita ihmisiä. Eli > nämä kaunokaiset ja komistukset täyttävät ravintoloita Sunnuntaisin.

Vaikka haluaisin ottaa kunnian tämän asian hoksaamisen suhteen, niin ei varmaan kuitenkaan ole. Eli tuolla jossain on niin monta minua. Jotka pohtivat nämä samat asiat läpi. Jotenka hekin täyttävät ravintoloita Sunnuntaisin. He voivat olla muuten ihan kelpo ainesta, mutta vaan niin laiskoja etsimään mitään, hakevat jämät sitten vain Sunnuntaisin.

On siis selvää että Sunnuntaisin on niin ottajia kuin antajiakin. Onko se siis ihan samanlainen baari päivä kuin muut?
Ei minusta. Ihmiset on jotenkin rennompia ja ilmassa on sellaista tietynlaista hmm ..chillausta.
Kaikki on jotenkin niin "ei laitettuja" joka sitten taas on hyvä homma, sillä itse en jaksaisi aina olla "laitettuna". Huolettomuus. Se on ehkä se juttu. Sitäpaitsi "ei kaunis" on toisinaan kaunista.

Lopputulos olkoon siis; Sunnuntait on kivoja päiviä dokaa. Siellä on paljon liikkeellä niitä jotka ei vielä tänäkään päivänä ehkä nappaa ketään mukaansa ja jotka tyytyvät Maanantaina maksullisiin seuralaisiin, mutta uskon vakaasti että ne todelliset unelmat vaeltavat siellä epätoivon keskellä.
Se on ristiriitaista. Mutta totta.

Toki jollain voi jäädä putki päälle ja se ei ole tyytynyt niihin edellisen illan "juttuihin" ja haluaa kokeilla vielä Sunnuntainakin sitä onneaan. Näitä kutsuisin jo kyltymättömiksi. Voisi olla ihan jees. Mutta itse en kovin mieluiten olisi viikonlopun kolmas ja viimeinen pano. :'DD Jossain mullakin menee raja, usko.

***tässä välissä on Sunnuntai mennyt jo ohi. Olen kerran jo kirjoittanut juttuni valmiiksi. Mutta galleria vammas "sivua ei voi näyttää" shittii. Kirjoitan tätä siis toistamiseen. Olen harmissani. Galleria kohoaa mun inhokkilistan kärkipaikalle. Mullahan ei siis olisi muutakaan tekemistä kuin näpyttää tätä tekstiä valmiiksi jo toistamiseen kellon ollessa 04.03. Loppuun tää oli vietävä.

Lähdettiin frendin kanssa ajeleen. Kerroin mistä olin kirjoittanut.
Toivoin sen kommentoivan asiaa jotenkin, mutta se vaan tokas "Vittu, ellei mulla ois duunii huomenna klo 08 me niin lähettäis dokaan tänään!"
(kiitos minna, tätä mä just tarkoitin:D).

Me kuitenkin keksimme tai emme me tajunneet vielä siinä vaiheessa että keksimme sen, mutta niin siinä vain kävi. Uusi Sunnuntai perinne.
Päätimme siis ajaa Helsinki-Vantaalle, lentokentälle. Ihan vain kahville.
(eiku päivitän tätä nyt siis @Turkey. oi kun päivittäisinkin. mutta ensi kuussa päivitän ;)
tosin en meinaa kirjautua KOSKAAN elämäni aikana ulkomailta käsin galleriaan. poikkeuksia lukuunottamatta. joita on mm. jos muutan ulkomaille. jos rahat loppuu kesken ja on kannettava jonka kanssa voin maata hotellin altailla..)

Mutta siis.. Ajoimme kentälle. Tää oli niin loisto valinta!
Minä rakastan ihmisiä jotka on ruskeita, tai ainakin hieman päivettyneitä. Siksi tää aika vuodesta on ihan ykkönen mulle. Koitan aina kannustaa eräitä ystäviäni luopumaan Lumenen 00 puuterin käytöstä. Mutta toiset haluaa näyttää zombeilta ympäri vuoden. Samalla tavalla kun mä haluan näyttää naomi campbellilta, tullaan toimeen toistemme kanssa. Mä en koita raahaa niitä aurinkoon ja ne ei koita vetää mua varjoon. (HMM!)
Istuttiin siispä kahvilla ja seurattiin ulkomailta saapuvia ihmisiä. Joukossa oli niin muutama hot hot hot. Ainoo että nää ihmiset jotka saapuu viikon,kahden lomilta takaisin Suomeen on niin masentuneen ja unisen näkösiä..mutta eihän ne itse sitä tajua kun niitä matkalaukkuja on vastaanottamassa sata muutakin jotka on masentuneen ja unisen näkösiä.
Joten annettakoon tää anteeksi. Ei ne ees osaa skarppaa, koska ei ne tajuu että siellä on jotku kyttäämässä niiden Suomeen saapumista.

Paras alkaa tajuamaan, koska me tehtiin tästä meidän uusi perinne.
On siis löytynyt vaihtoehto Sunnuntai. Ja hyvä syy olla jäämättä himaan sinne neljän seinän sisään.
Lentokentällä kun on semmonen tietynlainen tunnelma AINA. Oli päivä mikä tahansa.
Ja mä meinaan rakastua lentokentällä ja alkaa oleen sillattes. Mieluiten jonku henkilökunnan hottiksen kanssa, koska sit mä saisin halpoja lentolippuja. (todella halpoja!) Toisaltaan joku matkustaja joka on just palannu Suomeen niin sillä vois olla vaikka mitä tuliaisii mulle jo valmiina.. ja saisin heti jotain Calvinin hajuvesii sen pussista, tupakka kartsan.
Pitää kattoo ensi Sunnuntaina sitten tarkemmin.

<3ÄÄK.

Nyt mä hajoon jo itsekkin näille. Pakko mennä nukkumaan ja koittaa rytmiä takaisin. Sillä mä palaan duuniin ihan kahden päivän sisällä. Helvetti.

..ellen sit tapaa bisnes luokan matkustajaa. Jolloinka unohdan työnteon tyystin. Ha.

AGAIN.Sunnuntai 06.07.2008 03:02

Niko siispä jäi kaupungin vilinään ja feidas hangon reissun ihan tyystin.
Hyvä valintako? ,sitäpä tämä tarina ei tule kertomaan.

Frendien teltta hajoitettiin, jonka johdosta hekin lähtivät jo aamulla junalla takaisin kaupunkiin. Mutta sitä ennen olivat tytöt pistäneet parastaan ja laittaneet leirintäalueen sekaisin.
(niin sitä pitää. ;DDD go girls! go girls!)

Me päädyimme annun kanssa dtm, hyvin hyvin yllättävä ja omaperäinen valinta. Eikö?

En meinannut saada humalaa, enhän toki koskaan juo humalan hakuisesti. Mutta tiedättekö.. Ihan sama dilemma kuin ulkomailla. +30 asteessa ei vaan nouse ihan niin hyvin päähän. Mikä on sinäänsä ihan loistavaa,koska kuumalla ilmalla tulee nautittua alkoholia enemmän ..jaja kyllä se humala viimeistään 02 sut yllättää. Ja niin kävi jälleen.

Kiitos muutamien tupla tilauksien, kusipäisten ihmisten (joidenka takia pitää aina juoda tuplasti, koska ei heitä yksinkertaisesti jaksa selvinpäin). Kyllä teitä on ja paljon, varsinkin mamassa :)

Nyt tällä hetkellä koitan selventää eräälle ystävälleni mun fiiliksiä. Se tajuaa mua. Koska sillä on kanssa yksi ihminen josta se välittää niiiiin paljon. Eli mun ei tarvitse edes koittaa saada suustani järkevältä kuulostavia lauseita. Sen tunteen tietää, kun sen vaan tietää.
Eli tää henkilö oli ainoa positiivinen yllätys eilisessä illassa. Tosin se oli todella viilee.
Se ei vaan tajuu että meidät on tarkotettu yhteen ja et et me vuokrataan lapsii ja palautetaan ne jos ei tykätä niistä. Hommataan kaks koiraa et ne voi hoitaa sit toisiaan et mä voin dokaa normaaliin tapaan. Ja sit asutaan vuokralla eri hotelleissa että mun ei tarvii siivoo koskaan.

Vitsi, mut niit oli kaksi. Siis kenen takia olen jälleen askeleen lähempänä kellokosken mielisairaalaa.
Mutta mulle kelpaa molemmat. Jos ne vaan hyväksyy sen että joudun puolittamaan mun rakkauden.

Nhää. Mähän en siis saanut kumpaakaan. En edes kai koittanut?.
Mutta niin Nikomaiseen tapaan päädyin randomille ""jatkoille"".
(naamatuttu.eli ei ihan random.)

MULLE LUVATAAN jokaikinen kerta vuoden bibikset ja viinaa kun lähden jonku luokse. Mutta mun on rehellisesti sanottava että minut tuntevat ihmiset tietää että olen eräätkin jatkot läpi käyneenä joutunut tyytymään niin kaikkeen muuhun kuin pilettämiseen ja viinaan. Muistan ainoastaan yhden kerran saaneeni seksin lisäksi myös alkoholia. Senkin skumpan mä tiputin lattialle muutaman huikan ottaneena, että kaikinpuolin nekin jatkot oli aika kuivat. Hmm.

Mutta eilinen..

Oli kiva, moi. _o/

Aamu kahdeksan aikaan, tuntiakaan en nukkuneena vaelsin Ruoholahden katuja keskustaan päin. Oli yllättävän rauhallista. Vastaantulijoita ei lähes ainuitakaan. Tosin kävelin humalatilan johdosta lähes puskissa. Että se jo voi hieman rajaa tuota vastaantulijoiden määrää. Kävelin vain, tietämättä missä olen ja minne menossa. Mutta mä löysin eksymättä perille.

Noustessani junasta..

Painan vihreetä nappulaa. Humala. Painan uudestaan. Uudestaan. Uudestaan. Hätäännyn.
Miksei tämä ovi aukea?

konnari takaani "Koitat avaa väärän puolen ovia."

"Joo, mä tiedän? Meinasin vaan jättäytyä seuraavan junan alle ja hypätä tätä kautta raiteille?"

Morkkis? - Ei enään. Olen jo niin turtunut tähän kaikkeen.


En tiedä voinko sanoa että valloitimme eilen Lux;in. Mutta ei se ainakaan entisensä ole meidän käynnin jälkeen. Kiitos hyvinhyvin hulmaltuneen seurueemme.
"Toi lätsä ja huppari jää sit narikkaan, mutta tervetuloa!" (poke, joonakselle) :D
..eli järkevinä tyttöinä ja poikina meidän olisi tässä vaiheessa jo pitänyt perääntyä.

Viimeistään siinä kohtaan kun ostokseni tekivät 27,60 meidän olisi pitänyt juosta.

Mutta ei. Me jatkoimme.

Aamuauringon noustessa me vietimme erittäin rattoisan mäkkäri reissun, motarin reunalla.
"Mä en oo mkn vi*un heluna!" whaaat?

Toisaltaan ymmärrän mäkkärin työntekijöitä, emme todellakaan olleet varmaan helpoimmasta päästä kuuden eri tilauksemme kanssa, muutamien promillien humalassa, keskenämme riidellen, joukossamme olleen kasvissyöjän kanssa (joka antoi kuulua useaan otteeseen miten yömenunne on perseeestä!).

Mutta ootte te työntekijät niin urpoja!
Varsinkin öiseen aikaan ei tunnu saavan kuin pahan tuulisien läskiperseiden vittuilun korville.

A. Joko ootte nälissänne ja teitä vituttaa kuin ainutkaan juustohamppari ei ole maannut "lämpiössä" yli 15 minuuttia ,että saisitte itse sen naamariinne vetää.
B. Teille ei todellakaan makseta asianmukaista palkkaa öiseen aikaan ja puratte pahan olonne meihin maksaviin asiakkaisiin.

Oli miten oli. Rakastan ruokianne. Joten joudun käymään jatkossakin. Joten ei mtn jatkatte samaan malliin. Oon kuitenkin jonossanne ensi viikonloppunakin, muutaman %humalassa.

Niin kauan lupaan pysyä tiskin toisella puolella ja olla käymättä kurkkuunne kiinni. Kunhan en löydä räkäklimppejä ruuastani. Jos näin joskus tapahtuu tuun ja laitan teidät lihamyllyyn. Ja adios. Viikon hittinä onkin kebab hamppari, sinun lihastasi!

Mutta tiedän mä muutaman kivankin mäkkärin työntekijän. Että tusinaan mahtuu kuulkaa niin paljon kaikenlaista. Eli EN YLEISTÄ.

Joo, tultiin kaikki sit mun asunnolle. Tai jäätiin siis tähän taloni pihalle.
Älyttiin et roskakatoksessa on jonku iso sänky. Ihan ehjä ja kaikkee.
(oltiin edellisenä päivänä tää jo frendin kanssa bongattu. kannettu mun asuntoon. ja aamulla tosi nopee ulos. olimme hetkellisesti humalatilassa, jonka seurauksena siis raahasimme sen mun asuntoon keskellä yötä. ja sit aamulla tajusin "ei helvetti,ulos tää" :DD) ollaan fiksuja.

No me sit nostettiin tää sänky pihalle, ihmisten parvekkeiden eteen. Maattiin siinä aamu seiskaan? Dokattiin. Huudettiin. Kiusattiin ohi kulkevia ihmisiä. Toisinsanojen en liiku tällä alueella päivisin enään. Tungettiin toistemme housuihin mysliä? Revittiin rintaliivit irti. Ym. Tämmöstä ihan perus-juttua jota kai kaikki tekee baari illan jälkeen?

Tämän kaiken seurauksena mä olen todellakin ollut tänään todella huonovointisena.

Jouduin lähtemään 14 kampaajalle, tosin hyvä että lähdin.. koska tää pää piti leikkaa irti.
Mutta voin sanoa että oli aika tuskainen 1,5 tuntinen. Tosin oli kiva olla hieman hemmoteltavana.
Alan siispä värjään ja leikkaan hiuksiani aina kun olen ollut dokaamassa.

Kannattaa kokeilla!

Nyt kellon ollessa 00.27 olen erittäin pirteä. Kiva. Onneksi mulla yökyöpeli frendi joka lähtee mun kanssa ajelemaan ja kahvittelemaan.
Sit mun pitääkin jo pian päättää lähdenkö viikonlopuksi hankoon?

En tiedä. Minne menenkin, teen sen suuresti ja nolosti! Kerran tässä nyt vauhtiin päästiin.

<3.

viimeksi vuosi sitten. hohoho.Keskiviikko 02.07.2008 05:25


Viimeksi kirjoittanut tänne vuosi sitten. Hui hirveää!
Vuodessa on tapahtunut ihan NÄIN paljon asioita.
Paljon kivaa ja lähes yhtäpaljon EI-kivaa. Mutta jälkimmäisiä ei kandee kamalasti kelailla.
Tulee vaan EI-kiva olo.

Tällä hetkellä mun pää on ihan NÄIN sekaisin. Ollu jo pidemmän aikaa.
Haluun niin paljon kaikkea. Tiedän saavani kaikkea niin paljon.

On vaan niin kamalaa kun kenellekkään ei oikeastaan voi puhua ja kertoa näistä.
Kaikki selviää aikanaan. Niin niille, kuin muillekkin.

Meinaan kuitenkin sitä ennen tehdä Heinäkuusta 08 ihan supa-supa-superin.
Haluun hajota ihan joka suuntaan ja nähdä ja olla kaikkien kanssa.
(en silleen olla kaikkien kanssa. vaan hengaa kaikkien kanssa.)

Nyt vielä tämä kyseinen viikko lomaa. Sit kolme viikkoa duunia.
(duuniin meno kolmen viikon jälkeen on ihan kamalaa. ei tiedättekö vaan jaksais)
MUTTA oon duunissa vain vajaat kolme viikkoa. Ja sit jään taas kahdeksi viikoksi lomalle.

Eli yhtä lomailuhan tämä oikeastaan on. Haittapuolena mainittakoon se että myös kesälomien jälkeiset palkat ovat ..no niistä kyllä huomaa että on tullu lomailtua. :D

Eli ystäväni poikaystävän sanoja lainatakseni:

"Katko jalkas ja mee kadulle kerjään!"

Eli puput. Mua voi niin bongaa joskus Elokuussa rauttikselta, ilman jalkoja. :D

Mutta sitä ennen meinaan kuitenkin dokaa ja miettiä noita raha juttuja sitten kun ne viimeisetkin euroset on vaikka tuolla Onnelassa juotu.
Eli huomenna (ok.tänään.) Onnelaan. Ja tanssitaan vielä kun on jalat.

<3.toivotaan huomisella kaunista ilmaa. Meinattiin et vois piipahtaa Suomenlinnassa ja sieltä sitten pörrään keskustan yöelämään. pusnus.

1.6 alkaa vuokrasopimus, jamjam.Keskiviikko 09.05.2007 13:38


Heissan!.

Mahtavaa. Euroviisu viikko käynnissä / mm-lätkä menossa. Kutsuisin tätä jo lähes täydelliseksi yhdistelmäksi. Jos olisin tajunnut kaiken tämän hyvissä ajoin, olisin pitänyt tällä viikolla ensimmäisen viikon kesälomastani, mutta.. pienillä ponnisteluilla työntekokin näiden kahden ohella sujuu ihan vaivattomasti. JEIJ! toivottavasti ne viimeiset 12pistettä menee suomelle ja toivottavasti kaikki kisojen loput maalit heilahtavat vastustajan häkkiin, lätkässä.

1.6 se sitten alkaa.

nimittäin vuokrasopimukseni, ensimmäisessä (korostan ENSIMMÄISESSÄ) omassa asunnossani. vou! Onhan tuota asuntoa koko tää kuluva vuosi metsästettykkin, tosin ei niin kovin aktiivisesti, mutta tää asunto tuli ihan puun takaa. Todella yllätyksenä.
46 neliötä. 5kerros. oma parveke. oma makuuhuone. sanoisin tuota ehkä juuri mun näköiseksi yksiöksi. (tosin tällä hetkellä se on vielä jonku pariskunnan näköinen, mutta tulee muuttamaan tässä lähiviikkojen aikana). Kunhan joku kyyditsee minua Ikeaan, ettei tarvi motaria pitkin mennä sohvat kainalossa ja koittaa liftata himaan. (lisäksi, julkinen liikenne on suljettu pois. tässä tapauksessa.) VOu!.

Samalla kun koitan elää ensiasuntoni huumaa , niin todennäköisesti tulen käymään todella suurta selviytymis taistelua itseni kanssa. Miten pitää budjettia pystyssä? Ihmiset jotka tuntevat minut ..tietävät että pahimmat ajat ovat vielä edessä. Mutta kaikella kunnioituksella, elää ne työttämätkin herroiksi. Ja minulla sentään on työpaikka. Joten en marssi vielä ainakaan kelan/sossun luukulle. (toivottavasti en marssi koskaan.)
Ja jos marssin, tapahtuu se aivan aamutuimaan, huppu päässä ja kaikilta salassa ;)

Oon tehnyt jo tuparikutsut. Vaikka en ees siis oo vielä muuttanut. Mutta kandee aina aloittaa noista tärkeimmistä asioista, ettei vaan sit unohdu siinä muuton hulinassa. Lisäksi oon kattellu hieman vapaata viikonloppua että lähtisin Tallinnaan joidenkin frendien kanssa. Ihan vaan ostamaan tupari viinoja / siidereitä / liköörejä / kirkkaita ja kaikkee mihin se budjetti sit taittuukaan. Oi että. Jos muuttaminen on aina yhtä kivaa, niin mä alan muuttamaan tästä lähtien useemmin. &lt;sydän&gt;

kauniita keskiviikkoja!.

Minun kirjoitukseni,aikoihin.Lauantai 21.04.2007 02:19


22.40 perjantai ilta.

Istun kotona tietokoneella. Minulla ei ole ranteissa ilmastointiteippiä. Minua ei myöskään pidetä vankina. Eikä junaliikennettä täältä-sinne ole katkaistu. Kaiken takana on niinkin yksinkertainen selitys kuin f-flunssa. Joka keväinen juttu ehkä sinulle, mutta minulle tämä on paljon enemmän. Olen lähestulkoon varannut itselleni hautapaikan läheisen hautaustoimiston kautta. Lisäksi olen testamentin kyhäämisen lomassa viimeistellyt oma elämänkertaani joka tullaan julkaisemaan ennen kuolemaani (ihan vain että kerkeen nauttimaan rahoista myös itse).

..HÖHÖÖ. nyt pois sieltä vaatekaapilta ja jätät sen pikku_mustan_jakkusi sinne. et sinä vielä päässyt minun haudallani tanssimaan. Nimittäin. Lääkekaappini on tarjonnut minulle erittäin nautinnollisia hetkiä paikkoihin joissa en ennen ole edes vieraillut. Olen ollut ulottovuuksissa.
Pillerit on hassuja. Varsinkin kun niitä napsii kuin karamellejä. Ensiksi nappaa automaattisesti niitä kaikista värikkäimpiä. Viimeiseksi jättäisi ne kaikista isoimmat, koska ne saattavat sisältää jotain todella herkullista.

Ei. Emme myönnä riippuvuutta. Teimme vain kaikkemme että olisimme täällä, huomenna, voimissamme.

*) kirjoitus saattaa sisältää lauseen, kaksikin jotka ovat mielikuvitukseni tuottamia.

tämä olisi se pienin tekstin präntti.
en vain enään tiedä mikä on totta ja mikä mielikuvitusta.

Jep. Viimeisimmät viikkoni ovat olleet mielenkiintoisia. Todellakkin.
Tiedän kuitenkin ihmisiä jotka ovat lääkkeiden sijaan koukussa minun kirjoituksiini. (joo, tiedän ette myönnä sitä). Jotenka en uskalla selventää sekavia viikkojani ehkä hirveän tarkasti.
Tosin, en ole kirjoittanut useaan kuukauteen. Joten nämä ihmisethän eivät välttämättä ole enää edes täysillä menossa mukana, silleen henkisesti.
Osa on riistänyt henkensä. Osa saatiin ehkä pelastettua tarkkaavaisten läheisten ansiosta.
Kiitos heille. Ja anteeksi niille jotka päättivät viimeiseen asti olla ottamatta pillereitä vieroitusoireisiinsa. Ne olisivat saattaneet tuoda helpotusta arkeen.

Mutta.

Mielenkiintoisten viikkojen sekaan on mahtunut paljon murehtimista, jopa märehtimistä.
Olen hakeutunut kauemmaksi niistä ihmisistä joidenka seuraan ehkä kaikista eniten halusin. Tiedän, minun ajatusmaailmani ei varmaan koskaan tule kohtaamaan sitä ajatusmaailmaa joka on maapallonväestöstä noin 85%lla. Tämä voi kuulostaa hienolta asialta, mutta toisaltaan .. öö,tarvisin rinnalleni ihmisen joka lukeutuu tuohon 15% niinkuin itsekkin. Se taas tuo harmaita hiuksia ja harmaat hiuksethan on se yksi juttu joka meikäläistä peloittaa. Peter pan-syndrooma tai jtn.?

Maailmassa oli yksi asia. Yksi asia. Jota minun ei pitänyt koskaan kokeilla.
Jälleen kerran paljastin omat heukkouteni ja oman kokeilunhaluni.

..ja nyt maailmassani ei ole enään sitä yhtä asiaa jota en koskaan kokeilisi mistään hinnasta.

huolestuttavinta tässä on se että tekisin tuon kaiken uudestaan. luotan siihen.

[Ei aihetta]Keskiviikko 11.04.2007 01:29


mulla alko tänään uudistettu elämä. tää ei ole eka kerta kun uudelleen synnyn, eikä todellakaan viimeinen, mutta tälle päivälle aivan ainukainen <3
sain asioita kondikseen, hyvä minä siis MINÄ!. oon vaan niin toukka joidenkin asioiden suhteen että huhu. PLAAa. tää on semmonen tosi ikävä juttu joka on jossain kohtaan kuitenkin pakollinen, mutta ei siitä sen kummosempaa.

"ollaan vaan ylpeitä siitä et ollaan suomalaisia, eiks jea?"

lisäksi eräs hyvin - hyvin läheinen ystäväni ,joka ei ikävä kyllä ole täällä missä minä olen. (muuten me niin tehtäis tätä yhdessä, ois rentoo!) ..nyt kelaat että mitä me tehtäis yhdessä?

öö. käytäis hölkällä?

vitsi mikä tunne. jalat tosin sano matkan ajan NAK AKA POKS. mutta se tunne. suosittelen.

odotan jo aamua että pääsen hölkkään :D!. oon ehkä siis kesäkunnossa vol 2012?.

mut siis julistan kuluneen päivän ainakin puoliksi uudestaan syntymisen päiväksi.

<3.

[Ei aihetta]Perjantai 16.03.2007 18:19


placebo RUNNING UP THAT HILL. <3
kandee koklaa!.

4päivän loma.
Uki täältä tullaan?.
joo,ehkä. ehkä.

tänään kuitenkin ..
KÄNNIt. täällä.
tai sit siellä? :o

ilmakin ois <3.

[Ei aihetta]Maanantai 26.02.2007 23:38


oon aivan töööööööt!.

odottamista.odottamista.odottamista. = "vain 8tuntia" ,kiitti<3

oon ihan pihalla / kujalla / kadulla / koomassa. menin ja myin sieluni saunalahdelle 2 vuoden ajaksi. otin pakettipuhelinliittymän. vaikka oon aina vannonut että NE ON PERSEESTÄ!. niinhän ne on, mutta kun köyhän arki ei aina ole helppoa. :'DD

rakastan.<3

[Ei aihetta]Keskiviikko 14.02.2007 17:14


kivaa ystävänpäivää<3

a. meinaan olla viikonlopun NÄIN selvinpäin, koska joku on kipee (en tosin minä)
ei se ees silleesti haittais mua, mutta katsellaan perjantaina uudestaan.

b. meinataan kuitenkin tänään lähtee PAILAan ainakin irtsun & artsun kanssa.
tosin ei olla vielä päätetty mihin. ehdoton luxii. mutmut.

c. mulle tulee vasta huomenna palkka, joten jos näet mut illemmalla tarjoo ihmeessä juoma!
ok, on mulla aina sen verran sukanvarressa ettei tarvi _sossuilla:'DDD!

d. sori frendit siellä JOSSAIN, teidän ystäväpäivä kortit on mun kalenterin välissä.
laitan ne tänään (viim.huomenna luukkuun) tulee sit ensi viikolla<3 kiitti.

sit mun AÖ ei riitä tällä erään yhtään enempää, mihinkään. oon kujalla jo valmiiksi.
ps. en ole vieläkään saanut erästä hyvin tärkeää mailia. HMM.--huomenna pakko soitella perään.

mutta nyt ruokailen & sitten alan valmistelemaan itseeni iltaan silleen (1/2 pohjalta).
sit nappaan noi yhdet mouhot kai keskustasta matkaani ja jatketaan matkaa kohti pasilaa!

enää joku 1h ja sit alkaa kommentointi?! wtffff.