IRC-Galleria

[Ei aihetta]Tiistai 29.06.2010 17:25

Jos ihminen huokailee, se ei jaksa enää.
Jos ihminen ei hymyile, se on surullinen.
Jos ihminen katsoo maahan lasittunein silmin, se ajattelee jotakin.
Jos ihminen itkee, se ei näe ulospääsyä epämiellyttävästä tilanteesta.
Jos ihminen satuttaa itseään, se ajattelee olevansa turha.
Jos ihminen välttää muiden katseita, se haluaa olla rauhassa.
Jos ihminen katsoo olkansa yli, se kaipaa hellyyttä.
Jos ihminen pureskelee kynsiään, se on hermostunut.
Jos ihminen tarttuu toista ihmistä kädestä, se haluaa tukea jostakin.
Jos ihminen itkee jonkun toisen vuoksi, se rakastaa sitä.
Jokainen tarvitsee jonkun, jota ajatella ja ikävöidä.
Jokainen tarvitsee jonkun, joka välittää ja huolehtii.
Jokainen tarvitsee jonkun, joka pitää kiinni eikä päästä irti.
Jokainen tarvitsee jonkun, jolle ei osaa olla vihainen minuuttia pidempään.
Jokainen tarvitsee jonkun, joka toivottaa hyvää yötä.
Jokainen tarvitsee jonkun, joka saa tuntemaan itsensä tärkeäksi.
Jokainen tarvitsee jonkun, jolle sanoa ”rakastan sua”.
Jokainen tarvitsee jonkun, jota heittää lumipallolla silloin kun mieli niin tekee.
Jokainen tarvitsee jonkun, jonka vuoksi tekisi mitä tahansa.
Jokainen tarvitsee jonkun, jonka kanssa voi olla oma itsensä.
Jokainen tarvitsee jonkun, joka opettaa uusia puolia elämästä.
Jokainen tarvitsee jonkun, joka tekee elämästä kokonaisen.
Jokainen tarvitsee jonkun, joka kuuntelee.
Jokainen tarvitsee jonkun, jonka ei pelkää jättävän tai pettävän.
Jokainen tarvitsee jonkun, jonka kanssa oppia uusia puolia itsestään.
Jokainen tarvitsee jonkun, jonka kanssa seikkailla ja kokea uutta.
Jokainen tarvitsee jonkun, jonka kanssa riidellä ja sopia.
Jokainen tarvitsee jonkun, joka kertoo sinun olevan tärkein asia hänen elämässään.
Jokainen tarvitsee jonkun joka potkaisee persuksille silloin kun olet antamassa periksi elämässä.
Lisää tämä päiväkirjaasi tai menetät elämäsi tärkeimmän ihmisen
.

hihiii manson ♥ :DDTiistai 29.06.2010 13:50

NAISELLISUUSTESTI!
0-5 = sä oot kuule tosimies!
6-11 = oot yhtä naisellinen ku marilyn manson
12-17 = pojat ei mitenkää jumaloi sua...
18-22 = normi nainen
23-28 =aika diiva
29-34 = oot tosi naisellinen
35-40 = sä oot yhtä naisellinen ku madonna!
1. En juo kahvia ( )
2. Meikkaan lähes joka päivä (1)
3. Ajelen sääri-ja kainalokarvat (2)
4. Pidän kropastani ( )
5. Minulla on hyvä kroppa ( )
6. Pidän hameita ( )
7. Osaan trampoliinilla voltin ja pääsen siitä helposti jaloilleen ( )
8. Tykkään lauluista, joissa kerrotaan rakkaudesta (3)
9. Kuuntelen poppia ( )
10. Kuuntelen klassista ( )
11. Olen seurustellut yli kolme kertaa ( )
12. Olen seurustellut itseäni vuotta vanhemman kanssa ( )
13. Olen suudellut poikaa kunnolla (4)
14. Hihitän ( )
15. Pidän kasvoistani ( )
16. Minulla on kauniit kasvot ( )
17. En koske mielelläni likaisiin asioihin ( )
18. Hiukset ovat ikuinen ongelma (5)
19. Inhoan sadetta (5½)
20. Minua harmittaa, jos sotken vaatteeni (6)
21. Kiljahdan, jos säikähdän kunnolla ( )
22. Pojat on kivoja (7)
23. Tiedän, että ainakin viisi kundia on kiinnostunut minusta ( )
24. Matkustan kaikki kilometriä pidemmät matkat autolla ( )
25. Ihastun helposti ( )
26. Mutta ihastukset menevät myös helposti ohi ( )
27. Pidän kilteistä pojista enemmän kuin koviksista (8)
28. Pelkään pimeää ( )
29. Pelkään korkeita paikkoja ( )
30. Pelkään hämähäkkejä ( )
31. Siideri on hyvää (9)
32. En röyhtäile julkisesti ( )
33. Rakastan shoppailua (10)
34. Ja minulla on varaa kunnon tuhlaukseen ( )
35. Vaaleanpunainenkin on ihan kiva ( )
36. En osaa puolustautua, jos kimppuuni hyökkäisi mies ( )
37. Pysyn hyvin pystyssä korkkareilla, joissa on 7 cm korko ( )
38. Syön terveellisesti ( )
39. Minulla on monta läheistä tyttökaveria ( )
40. Tykkään pitää hiuksia kiinni ( )

[Ei aihetta]Maanantai 28.06.2010 21:24

Tekstareista 3 ensimmäistä
Ensimmäinen
- oletko koskaan nukkunut hänen vieressään? - enoo
- tietääkö hän miltä näytät nukkuessasi? - eip
- oletko halannut häntä? - e
- milloin juttelit hänen kanssaan viimeksi kasvotusten? -äähm never :D
- mikä muistuttaa sinua hänestä? - kaikki
- oletko vieraillut hänen luonaan? - njeh
- tunnetko hyvin hänen perheensä? - iha
- oletteko saman ikäisiä? - jjo
- mitä hän merkitsee sinulle? - frendii
- kuinka usein juttelette toisillenne? - usei
- mitä hänelle kuuluu? - hyvää?
- onko hän tyttö vai poika? - jätkäää (:
Toinen
- milloin hän viimeksi soitti sinulle? - ööööööö ei oo ikinä soittanu mul? :D
- voitteko jutella henkeviä keskenänne? - juu
- milloin tapasitte ensikerran? - syksyl ? (:
- onko hän koskaan nähnyt sinua ilman meikkiä? - o?
- voiko hän itkeä sinun tähtesi? - jaa a
- oletteko hyvissä väleissä? - iha
- nauratko usein hänen kanssaan? - jjo
- voitko kertoa salaisuuksiasi hänelle? - varmaaaa
- seurusteleeko hän? - eips
- onko hän tyttö vai poika? - bboy :D
Kolmas
- missä tapasitte ensikerran? - ööö :D
- onko hän koskaan soittanut sinulle? -ei oo viel kerenny ;P
- voisitko kuvitella menettäväsi hänet? - en
- mitä hän merkitsee sinulle? - very much
- mitä haluaisit sanoa hänelle nyt? - kaikkkeee jännää
- oletko jutellut hänen äitinsä kanssa? - enn
- koska olette nähneet viimeksi? - jaa a :D
- onko hän koskaan nähnyt sinua ilman meikkiä? - eih
- oletteko saman ikäisiä? - eiolla (:
- onko hän tyttö vai poika? - jätkä (:

eitokitylsäätaimtnMaanantai 28.06.2010 16:47

OLETKO
...maistanut tupakkaa ? - j
...varastanut ? - joo
..jäänyt kiinni siitä ? - e
..saanut rikosrekisterin ? - en
..karannut yöllä pihalle ? - joo
..kierinyt alasti lumihangessa ? - e
VIIMEISIN HENKILÖ
..jolle kerroit huolesi? - ööööö....
..jota suutelit? - ;P
..jonka takia itkit ? - ....
..joka sai sinut nauramaan ? - joku juuson linkkaaama biisi :DD
..joka osti sinulle jotain ? - hmmm
..joka ärsytti sinua ? - systeri ja sen kaveri
..joka sanoi pitävänsä sinusta ? - ;)
MILLOIN VIIMEKSI
..sairastit ? - jaa a :D
..kuuntelit musiikkia ? - now
..itkit ? - hmmm
..nauroit ? - äske :D
..söit jotain ? - tnä
..poltit tupakkaa - ööööö..
..häpesit itseäsi ? - ain

[Ei aihetta]Maanantai 28.06.2010 15:36

Tikkarit muuttuvat savukkeiksi. Viattomat muuttuvat huoriksi. Kotitehtävät menevät roskakoriin. Kännyköitä käytetään tunnilla. Jälki-istunto tulee tutuksi. Limu muuttuu vodkaksi. Pyöristä tulee autoja. Pusut muuttuvat seksiksi. Muistatko kuinka pilveen meneminen tarkoitti keinussa heilumista. Kun suojautuminen tarkoitti kypärän käyttöä? Kun pahimmat asiat mitä pystyit saamaan pojalta olivat kiusoittelut? Kun isäsi hartiat olivat korkein paikka maailmassa ja äitisi oli sankari? Pahimmat vihollisesi olivat sisaruksesi. Rotukiistat olivat sitä, kuka juoksi nopeiten. Sota oli ainoastaan korttipeli. Ja ainoa huume, jonka tiesit oli yskänlääke. Kun hameen pitäminen ei tehnyt sinusta huoraa. Kun suurin tuska oli saada asfaltti-ihottumaa polviin. Ja hyvästit tarkoittivat, että näkisimme viimeistään huomenna.
Lisää päiväkirjaasi jos ajattelet että pienenä lapsena elämä oli helpompaa ja viattomampaa

[Ei aihetta]Maanantai 28.06.2010 14:26

Kun pieninä kaaduimme asfalttiin nousimme aina ylös ,
pyyhimme kätemme housuihin , emme pelänneet
likaa vaan poika- ja tyttöbakteereita .
Ei tarvinnut esittää mitään vaan pystyi olemaan oma itsensä .
Suurin salaisuus minkä salasimme vanhemmilta oli ,
että poistuimme kotipihalta tai sanoimme ruman sanan .
Tytöt ja pojat leikkivät joskus keskenään ,
mutta eivät koskeneet toisiaan .
Kavereiden kanssa suunniteltiin yhdessä kuinka isoina
muutetaan samaan taloon tai ollaan ikuisesti ystäviä .
Mutta totuus on , että kun sanomme tämä kestää , sen
voi korvata lauseella: "mikään ei ole ikuista"
Muistatko, kun luvattiin, ettei kumpikaan saa kuolla ennen toista ?
Entä ne kyyneleet , sen kusipään takia ?
Entä se ihana nauru kaiken, sen helpotuksen keskeltä?
Muistatko kun naurettiin yhdessä ?
Kun vietettiin koko kesä yhdessä ?
Kun kerrotiin salaisuuksia, mistä kukaan ei tiennyt mitään ?
Kun olimme erottamattomat ?
Lisää tämä päiväkirjaasi ,jos et halua menettää sitä kenen kanssa olet kokenut paljon hyviä muistoja.

[Ei aihetta]Sunnuntai 27.06.2010 19:41

Valitse joku kaveri ja laske monta asiaa pitää paikkansa.
Olen nähnyt kun hän:
[1] syö
[2] nukkuu
[3] juo
[4] juoksee
[5] pyöräilee
[6] tappelee
[7] nauraa
[8] nauraa omalle jutulleen
[9] ostaa ruokaa/juomaa
[10] ostaa vaatteen/vaatteita
[11] hyppii
[12] pukee
[13] kaatuu
[14] ottaa kuvia
[15] on tietokoneella
[16] puhuu puhelimeen
[17] tekstailee
[18] riehuu
[19] kattoo televisiota
[ ] meikkaa
[ ] laittaa hiuksia
[20] tekee jotain laitonta
[21] rikkoo jotain
[22] ui
[23] ottaa aurinkoa
[24] syö jätskiä
[ ] mökkeilee
[25] kertoo sinulle salaisuuden
[26] yskii
[?] itkee
[27] kirjoittaa
[28] halaa sinua
[29] halaa jotain muuta kuin sinua
[ ] käy irc-galleriassa
[30] juttelee jonkun pojan kanssa mesessä
[31] vittuilee sinulle
[32] vittuilee jollekkin muulle kun sinulle
[33] kiusaa sinua
[34] kiusaa jotakin muuta kuin sinua
[35] suuttuu
[36] huutaa
[37] kiljuu
[38] laulaa
[39] soittaa jotain soitinta
[40] pelaa jotakin
[41] tippuu sängyltä
[42] leikkaa jotain
[?] leipoo
[43] peilailee
[ ] pesee meikit
[45] telttailee
[46] suutelee
[47] riitelee
[48] ulkoiluttaa koiran/kissan
[49] istuu bussissa
[50] istuu autossa
[51] pelaa korttia
[52] piirtää
[ ] leikkaa hiuksia/on kampaajalla
[53] katsoo elokuvaa
[ ] on alasti
0-20 olette juuri tutustuneet/olette kavereita
21-35 olette ystäviä
36-45 olette todella hyviä ystäviä
46-50 olette todella läheisiä
51-61 olette kun olisitte tunteneet koko ikänne

[Ei aihetta]Sunnuntai 27.06.2010 16:40

Koska luit tämän, sinun on pakko tehdä tämä.
Valitse tähän henkilöt, jotka ensimmäisenä mieleesi tulevat.
Muista, että saat vastata samasta ihmisestä vain yhden kerran.
Henkilö, jolle voit kertoa kaiken:
- Missä ja miten tutustuitte? - koulus
- Asuuko hän samalla paikkakunnalla kanssasi? - jju
- Onko hän sinulle sukua? - eeei
- Pidätkö hänestä? - juuuuu
Henkilö, jonka kanssa vietät eniten aikaa koulussa
- Kauan olet tuntenut hänet? - ööhm vuode
- Onko hän saman ikäinen kanssasi? - joo
- Tietääkö hän paljon elämästäsi koulun ulkopuolella? - joooooo
- Pidätkö hänestä? - juups
Henkilö, jota näet harvoin:
- Onko hän sinulle läheinen? - onnnnnn<3
- Miksi ette näe useammin? - no time, no money
- Milloin viimeksi näit häntä? - ööööö....... 2 viikkooo sit ;o
- Pidätkö hänestä? - joo<3
Henkilö, jonka kanssa olit ennen läheisempi kuin nykyään:
- Miksi ette enää ole niin läheisiä kuin ennen? - entiiä /:
- Oletteko yhä väleissä? - jotenki ainaki. on kausii millo ollaaa väleis ja kausii millo ei
- Onko hän ollut luonasi yötä? - onn
- Miksi juuri hän? - tuli vaa ekana mielee
- Pidätkö hänestä? - nojooo
Henkilö, jolle viimeksi tekstasit:
- Onko hän sinua nuorempi vai vanhempi? - vanhempi
- Tyttö vai poika? - jätkä
- Riitelettekö usein? - eip
- Miksi juuri hän? - pikaus se tekstas mul viimeks
- Pidätkö hänestä? - nojooh

totajoooo 44 jos oikee laskin :DDSunnuntai 27.06.2010 16:07

Jos saat yli 45, olet huora. Jos saat alle 15, olet pelle.
Oletko koskaan...
1. Polttanut tupakkaa
2. Juonut alkoholia
3. Nukkunut samassa sängyssä vastakkaista sukupuolta olevan kanssa
4. Nukkunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan kanssa
5. Suudellut samaa sukupuolta olevaa
6. Harrastanut seksiä
7. Ollut huoneessasi jonkun muun kuin perheenjäsenesi kanssa
8. Katsonut pornoa
9. Ostanut pornoa
10. Tehnyt huumeita
Total: 6/10
1. Ottanut särkylääkkeitä
2. Ottanut jonkun muun reseptilääkkeitä
3. Valehdellut vanhemmillesi
4. Valehdellut ystävällesi
5. Livahtanut salaa ulos kotoa
6. Tehnyt jotain laitonta
7. Viillellyt itseäsi
8. Satuttanut toista tahallisesti
9. Toivonut jonkun kuolevan
10. Nähnyt jonkun kuolevan
Total: 8/10
1. Harrastanut kimppaseksiä
2. Ollut ulkona koko yön
3. Syönyt paketillisen jäätelöä yksin
4. Ollut terapeutilla
5. Ollut katkaisuhoidossa
6. Värjännyt hiuksesi
7. Kielisuudellut
8. Ollut auto-onnettomuudessa
9. Ollut yökerhossa
10. Ollut baarissa
Total: 5/10
1. Ollut villeissä bileissä
2. Ollut strippiklubilla
3. Juonut enemmän kuin kolme kaljaa yhtenä yönä
4. Ollut kesälomalla Floridassa
5. Nuuskinut kaikkea
6. Käyttänyt mustaa kynsilakkaa
7. Käyttänyt käsirautoja
8. Käyttänyt bändipaitoja
9. Kuunnellut räppiä
10. Omistanut 50 Centin CD:n
Total: 3/10
1. Pukeutunut gootiksi/goottimaisesti
2. Pukeutunut pissikseksi/pissismäisesti
3. Pukeutunut punkkariksi/punkkarimaisesti
4. Ollut ulkona alasti päivällä
5. Varastanut jotain
6. Ollut liian kännissä muistaaksesi mitään
7. Sammunut
8. Pyörtynyt
9. Ihastunut naapuriin
10. Huomannut jonkun livahtavan salaa huoneeseesi
Total: 4/10
1. Livahtanut salaa jonkun muun huoneeseen
2. Ihastunut parhaaseen ystävääsi
3. Ihastunut parhaan ystäväsi poika/tyttöystävään
4. Ollut konsertissa
5. Ollut kutsuttuna huoraksi/lutkaksi
6. Kutsunut jotain huoraksi/lutkaksi
7. Omistanut auton
8. Rikkonut ikkunan
9. Käynyt suihkussa vastakkaista sukupuolta olevan talossa
10. Harjannut hampaasi jonkun muun hammasharjalla
Total: 4/10
1. Sanonut Tupacin olevan lempiräppärisi
2. Nähnyt K-15 elokuvan
3. Nähnyt K-18 elokuvan
4. Lintsannut koulusta
5. Ollut leikkauksessa
6. Haavoittunut vakavasti
7. Joutunut oikeuteen
8. Livahtanut ulos ravintolasta maksamatta
9. Sammuttanut ison tulipalon
10. Valehdellut ikäsi
Total: 5/10
1. Omistanut/vuokrannut asunnon
2. Rikkonut lakia poliisin läsnäollessa
3. Pettänyt poika/tyttöystävääsi
4. Joutunut ongelmiin poliisien kanssa
5. Jutellut vieraan kanssa
6. Halannut vierasta
7. Suudellut vierasta
8. Ollut vieraan autossa
9. Ollut ahdisteltuna
10. Ollut sanallisesti ahdisteltuna
Total: 2/10
1. Tavannut jonkun jonka tapasit netissä
2. Ollut tietokoneella 12 tuntia putkeen
3. Puhunut puhelimessa 4 tuntia putkeen
4. Katsonut telkkaria 12 tuntia putkeen
5. Suudellut parhaan ystäväsi poika/tyttöystävää
6. Ollut kutsuttuna huonoksi seuraksi
7. Ajanut kännissä
8. Haukkunut jotain
9. Maannut sohvalla vastakkaisen sukupuolen kanssa
10. Luntannut kokeessa
Total: 7/10

[Ei aihetta]Lauantai 26.06.2010 17:49

WHO~
Kuka nukkui viimeksi vieressäsi? - ööööö......en muistaaa :D
Kuka puhui kanssasi viimeksi puhelimessa? - markooo :P
Puhui kanssasi messengerissä? - tommmiiii
Tervehti sinua? - mmmmh mutsi
WHY~
Miksi et seurustele ihmisen kanssa josta pidät? - no emmä oikeestaaa tiiä. siit ei tiiä must ei tiiä ;P
Miksi teet tätä testiä? - koska mul o tylsäää
WHEN~
Milloin olet viimeksi opiskellut? - enne kesälomaa
Milloin olet viimeksi pelännyt pimeää? - ei mtn muistikuvaaa :D
DO YOU HAVE~
Onko sinulla mp3? - juuuuu 2 kpl :P
Onko sinulla joku sydämessäsi, ketä et saa millään pois? - onn
Onko sinulla juuri nyt musiikkia soimassa? - joooo
Onko sinulla lemmikkiä? - two dog's
Onko sinulla perhe kotona? - mutsi o
Monta nettiä auki? - 1
YOURSELF~
Monta kirjainta on etunimessäsi? - 4
Missä kuussa olet syntynyt? - syyys
Oletko allerginen jollekkin? - koivullll vähä ja hyttysil -.-
Kuinka pitkä olet? - öööhm n.170
Minkä väriset hiukset? - mustattt
WHAT IS~
Viimeisin pitkä automatka? - öööenmuist
Viimeisin itku? - millllo itkin ees?
Viimeisin nähty elokuva? - stephen kingin it :D
Viimeisin nähty TV ohjelma? - öööö jtn jalkapallooo katoin vähä :D
Viimeksi soitettu biisi? - Mikael Gabriel Älä jätä mua
Haluaisitko nyt halata jotain tiettyä ihmistä? - joooooo
Mikä on ihaninta, mitä sinulle on sanottu? - öööhm moniii
Rakastatko ketään tällä hetkellä? - jju
Rakastaako sinua kukaan? - joooooo
THIS WEEK~
Onko joku halannut sinua viimeisen viikon sisällä? - juuu (:
Entäs pussannut? - eeen
Oletko ikävöinyt jotain kovasti - jooooh
Mitä olet ostanut viikon sisällä? - rockstarr energy cola :D
Oksentanut? - en
Soittanut jollekkin? - juuuuuh
Saanut viestiä vastakkaiselta sukupuolelta? - juu :D
Lähettänyt viestiä vastakkaiselle sukupuolelle? - juu
TODAY~
Oletko ostanut jotakin? - ennnn
Ollut halattavana? - joooooo viime yöl :D
Ikävöinyt jotakuta? - jjuu
Tehnyt jotain hiuksillesik? - joooh
Ajattelet jotakuta, eikö niin? - jjo
Syönyt? - e
SOMETHING~
Mitä suunnitelmia sinulla on huomiseksi? - eimtn viel
Kännykkäsi viides viesti? - Ota mist pidät eniten
Oletko tyytyväinen elämäntilanteeseesi? -nojaaa ehkä, ehkä en :p
Nukuitko viime yönä omassa sängyssä, jos et missä sitten? - omas juu
Montako paitaa sinulla on päälläsi nyt? - yks
Luotatko helposti ihmisiin? - riippuuu vähä
Väsyttääkö? - vähä :D
Onko joku jota et koskaan unohda? - valitettavasti
Onko sinulla ystävä jolle voit kertoa asioita ja olla varma että hän ei kerro eteenpäin? - juuu (:
Tuleeko tästä viikonlopusta hyvä? - tuli jo (:
Missä olet kahden tunnin päästä? - ööö ei sitä viel tiiä ;P
Vastakkaisen sukupuolen tärkein ulkonäöllinen seikka? - öööemt :D
Kenen kanssa tekstailet useimmiten? - ööööhm aika monie :D
Kuka viimeksi soitti sinulle? - mummo -.-
Kuka viimeksi lähetti sinulle tekstiviestin? - markoooo
Millainen olet aamuisin? - ööö :D
Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit? - voip olla :D