ASIAKASPALVELUSSA EPÄREHELLINEN HENKILÖ
Ihmisiin ei voi enää luottaa. Kävin paikallisella R-kioskilla
aikomuksenani
lunastaa tulosvetovoittoni, 318 euroa. Kävelin myyjän luo ja ojensin
lapun
hänelle. Murahdin myyjälle sanoen: "Katso, onko siinä mitään."
Myyjä oli noin 18-vuotias langanohut, täysin mustiin pukeutunut
tyttö?
Yllään
hänellä oli 69 eyes-paita, musta leveä hame sekä naama täynnä
uistimia.
Tunnistin hänen kasvoistaan varmuudella Nils Master Spearheadin,
Professorin,
18 grammaisen Utön, sekä Abu Reflex 12 grammaisen lipan. Silmät oli
meikattu
tyyliin KGB-turmio ja hemoglobiini varmuudella alle 2 eli rankasti
anemian
puolella.
Naama oli värjätty aivan valkoiseksi. Tukka oli toisella puolella
päätä
epämääräinen sotku, toinen puoli oli kalju. Kun olin ojentanut
vetolappuni
hänelle, laahusti tämä ilmestys päätteelle ja kimitti ääni falsetissa
"ei
voittoa, heitänkö lapun roskiin?"
Tämä toimitus kesti noin 1,5 sekuntia. Sanoin tälle sammakon ja
päästäisen
risteytymälle, että mitä vittua, siinähän on voitto. Tyttö
kalpeni
entisestään
sanoen: " Sori, mää katoin tän väärin, onhan tässä voitto." Sain
rahat ja
läksin ulospäin. Ovella tajusin, että vittu, minuahan yritettiin
kusettaa.
(Seuraava teksti ei sovi heikkohermoisille eikä alle
18-vuotiaille)
Käännyin takaisin ja otin tätä vainajaa uistimesta kiinni ja karjuin
niin
kovaa kuin äänijänteeni kesti, että "saatanan Kusela." "Missä on
johtaja,
enkä
tarkoita Pekka Siitointa." Tytöltä lirahti pissi hameeseen. Hän alkoi
itkeä
ja
kertoi saavansa potkut mikäli soitan. Otin välittömästi
Rautakirjan
aluejohtajaan yhteyttä ja kerroin tapahtuneen. Tytön työsuhde
sanottiin
purettavan välittömästi.
Herää kysymys miten monta veikkausvoittoa tämä zombie ehti
rullata?
Kunnollisen veronmaksajan veikkausvoitot luonnollisesti menivät
lyhentämättöminä amfetamiiniin ja Tip-Top kumiliimaan. Mutta paras
osa on
vielä kertomatta.
Tämä olmin ja paviaanin sekasikiö oli ehtinyt jossain vaiheessa
soittaa
"Makelle", ilmeisesti joku kulissipoikaystävä. Menin autolle kun tämä
"Make"
tuli piipittämään koko 174 senttisessä ja 51 kiloisessa varressaan,
että
vittu
jätkä, sut hoidetaan vielä.
Kiitin herraa Jeesusta tästä odottamattomasta tilanteesta ja nappasin
hippiä
pillistä kiinni. Tosin mitään ei tapahtunut. Tiitiäisen kaula oli
niin ohut,
että vaikka kuinka puristin nyrkkiä kiinni, ei käteni riittänyt
puristamaan
pillistä paskoja housuun...Ajattelin, että vanhassa vara parempi,
kieräytin
kämmeneni letin ympärille ja pyöritin pirikuukkelia pitkin pihaa.
Lopuksi
voimakas survaisu Doc Martens-bootsilla nilväisen nivusiin ja piiperö
oli
veltto.
Säikähdin, että olen syyllistynyt ainakin eläinsuojelurikkomukseen ja
katoin
jätkää tarkemmin ja kas, kas. Molopäällä oli T-paita jossa luki
Vantaan
Kickboxing. Tässä vaiheessa löin isolohkon käyntiin ja virkavalta
tuli
hetken
päästä paikalle. Jetsonit tekivät nopean tilannearvioinnin ja
porukassa
tuumattiin, että äkillinen, voimakas tuulenpuuska on saattanut
heittää hipin
ketoon ja sitä kautta olivat vammat syntyneet.
Selkisi vielä, että paviaanilla oli neljän kuukauden muunto päällä ja
eikun
lusimaan. Totesimme yhdessä, että oikeus on voittanut.
Terv voimakyykkääjä, melkein sumutettu
P.S. Nykyrokki tuhoaa nuorison. Kun minä olin nuori, niin silloin
vain
naitiin, ryypättiin ja tapeltiin. Ja voimailtiin. Olen monesti
miettinyt
paljonkohan Anssi Kela tai Ville Valo nostavat penkistä .... nykyaines
on
pehmeetä.