IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat -

hihiMaanantai 22.03.2010 22:47

Tarinoissa on aina kaksi puolta....

Naisen tarina:

Kun tulimme kotiini hän himmensi romanttisesti makuuhuoneen valon
puolipimeäksi. Sitten hän kiusotteli minua riisumalla vaatteeni todella
hitaasti. Hän ei rynnännyt sisääni vaan käytti kauan käsiään ja suutaan
tyydyttäen minut useaan kertaan. Kun hän lopulta tuli sisääni, hän
työskenteli kauan ja rauhallisesti, kiusaten minua pikku tauoilla ennen kuin
hänkin tuli.

Miehen tarina:

Ei olisi pitänyt vetää kaksin käsin viinaa valomerkkiin asti. En saanut sen
muijan kämpässä edes valoja sammuksiin ja enkä känniltäni meinannut saada
häntä edes riisutuksi. Ja sitten ei ottanut pitkään aikaan eteen, oli pakko
keksiä muita juttuja ettei hän olisi huomannut noloa tilannetta. Loppujen
lopuksi pääsin pukille, mutta nalli ei meinannut palaa ollenkaan, taisin
jopa torkahtaa kesken aktin ennen kuin sitten loppujen lopuksi sain homman
pelatuksi kotiin.

vittu haluun rahaa!!!!Tiistai 21.07.2009 05:27

400 kysymystä
Aloitusaika: 21:52

1. Mikä on sinun nimesi? - pete
2. Kuinka vanha olet? - 18
3. Missä asut? - lappeenrannassa
4. Mitä harrastat? - ford:eja ;)
5. Seurusteletko? - juu
6. Minkä näköinen olet? - urpo
7. Oletko OMASTA MIELESTÄSI laiha? - entiijä
8. Omistatko lemmikkejä? - e
9. Jaahas, miksi? - en osaa kertoo
10. Mitkä ovat niiden nimet? -
11. Mistä olet niin typeriä nimiä keksinyt? - nyt koitat kyl koijjata
12. Mikä on lempielokuvasi? - jaah toiminta? KAUHU
13. ...kirjasi? - en lue
14. ...kulkuneuvosi? - FORD!
15. ...harrastuksesi? - autot eli fordit:D
16. ...bändisi? - jaa,a
17. ...artistisi? - jaa,a
18. ...runosi? - en harrastele runoja
19. ...kukkasi? - horsma
20. ...jäätelömakusi? - tikru
21. ...karkkisi? - monia
22. Miksi vastaat tähän galluppiin? - tylsää
24. Kerroppas elämäntarinasi. - se on pitkä.
25. Pitäisikö sinun olla tekemässä jotain järkevää nyt? - ei oo järkevämpää ellei nukkumist lasketa:D
26. Pidätkö norsuista? - en oo kohdannu
27. Mikä on paras paikka, missä olet ollut? - ööö tallinnan laiva:D
28. Entä mikä on merkittävin hetki, jonka olet kokenut? - 27.08.1990:D
29. Kuka on paras ystäväsi? - onkoha
30. Ottaisitko hänet mukaan autiolle saarelle? - hmm
31. Miksi? -
32. Onko sinulla lempinimeä? - muutamakii
33. Onko roskiksesi tyhjä vai täysi? - täysiöö
34. Mitä siellä on? - roskii
35. Millon viimeksi tyhjensit roskakorisi? - no siiitä nyt on aikaa
36. Paljonko sinulla on rahaa? - muutama euro tos ja sit koton jonku verra
37. Mitä sinun pitäisi ostaa? - auto ,kuteita ,pensaa ,tupakkaa ,kaljaa ja ainakii jotai hyvää liköörii
40. Lukeeko kukaan vastauksiasi? - ei kukaa varmaa jaksa
41. Oletko masokisti tai sadisti? - hä
42. Tiedätkö, että kuka on Matti Vanhanen? - se on se kuka lähettelee rivoi tekstareita ja soutelee ilma liivejä
43. No kuka? - pääministeri
44. Onko hän Suomen seksikkäin mies? - kovin jätkä
45. Onko kamalaa, kun Suomella on naispresidentti? - no kamala on se ite resitentti
46. Mikä on lempikouluaineesi? - köksä
47. Entäs kauhein? - ruotsi
48. Oletko eskarissa, ala-asteella, yläasteella, lukiossa vai amiksessa? - koulut käyty jo
49. Miksi juuri siellä? -
50. Pidätkö syömisestä? - joo on se iha kivaa
51. Haluatko ketään ihmistä? - jooo
52. Oletko ihastunut? - joo
53. Pidätkö kauhuelokuvista? - en oo mikää nössö
54. Verta ja suolenpätkiä vai ällöttävää siirappia tihkuvaa romantiikkaa? - ensimäine kuulostas houkuttelevammalta ainaski nyt alkuu
55. No mitenkä olisi komedia? - joo kyl se menee
56. Mikä on lempihymiösi? - :P
57. Petaatko sänkysi joka aamu? - viel kolmen aamuna ainakii:D :P
58. Miksi? - koska on pakko
59. Siivoatko huoneesi säännöllisesti? - en oikeei
60. Ketä perheeseesi kuuluu? - äiti,isäpuoli,sisko ja veli
61. Onko äitisi äiti vielä elossa? - on
62. Entäs isäsi äiti? - on
63. Oletko koskaan menettänyt lemmikkiä? - joo
64. Paras keikka elämäsi aikana? - en tiiä
65. Minnekkäs suuntaat kesälomalla? - hmmm en tiijäkkää
66. Et kai vaan festareille? - en usko tai ehkä
67. Aiotko uida kesällä? - entiijä
68. Onko sinusta ilmastonmuutoksen syy, että sää on niin vaihtelevaa? - joo toki
69. Mitä sinulle tulee mieleen tästä numerosta? - kaikennäköstä
70. Pitääkö huomenna mennä kouluun? - ei
71. Vai ajattelitko lintsata? -
72. Oletko katsonut pornoa koskaan? - no tottakai
73. Mitä ostit viimeksi? - mandariinejä suklaata ja tupakkaa
74. Mitäs pidät Mikki Hiirestä? - aku ankka on kovempi jätkä
76. Koska viimeksi puhaltelit saippuakuplia? - kauan sitte
77. Onko keijuja olemassa? - ja,a
78. Entäs peikkoja? - joo
79. Uskotko Jumalaan? - en tiä
80. Entä Saatanaan? - enn
81. Onko kuoleman jälkeen elämää?- no en osaa sano
82. Mitä odotat eniten nyt? - perjantaita!
83. Miten hiuksesi ovat? - tollaiha noi
84. Milloin viimeksi söit ruokaa? - tos viie aikoihi
85. Onko huoneesi seinillä julisteita? - on
86. Minkä värinen matto sinulla on huoneessasi? - en omista
87. Onko teillä tietokone? - on
88. Onko se läppäri vai pöytäkone? - pöytäkone
89. Eikös se niin ole, että läppäri on pöytäkonetta parempi? - en tiijä
90. No ei, vaan pöytäkone läppäriä parempi? - en tiijä
91. Paljonko olet koneella päivässä? - jonku verra vaihtelee
92. Mitä TV-sarjoja seuraat? - salattui elämii tulee välil kateltuu ja jotai muita entiijää
93. Kuka on lempisarjasi kaunein naishenkilö? - taalasmaan ulla:D
94. Entä komein mieshenkilö? - kari.D
95. Katsotko Simpsoneita? - joskus
96. Pelkäätkö hämähäkkejä? - vähäse
97. Mitä järkeä hämähäkki-nimessä on? - jaa
98. Kuinka monta kertaa olet maannut jonkun kanssa - 2345
99. Oletko nukkunut samaa sukupuolta olevan kanssa sängyssä? - oon
100. Entä eri sukupuolta olevan? - öööö ainaki samas teltas :D
101. Kirjoitatko tarinoita? - no en
102. Vai kerrotko? - joo tuleeha noita välil kerrottuu
103. Valehteletko? - välil tulee koijjattuu
104. Oletko varastanut koskaan mitään? - no oha totakii tullu kokeiltuu
105. Onko sinulla raudat? - ei
106. No onko ollut? - on
107. Vai saatko ne joskus? - en enää
108. Kirjoitatko päiväkirjaa? - täällä tulee suttailtuu
109. Onko päiväkirjasi piilossa jossakin? - ei
110. Onko sinulla kuvia IRC-Galleriassa? - nyt pistit kyl aika pahan
111. Miksi? - no nytten tiijä
112. Oletko tutustunut keneenkään IRC-Galleriassa? - moneekii
113. Keneen? - esim. mariannee
114. Onko ilta? - juu
115. Vai yö? - alku yö?
116. Mikä vuorokauden aika? - 22:21
117. Mikäs vuodenaika? - kesä
118. Paljonko kello on? - 22:21
119. Niin paljon? Mitäs teet tähän aikaan hereillä? - hengaan
120. Onko sinulla jokin kirja kesken? - ei
121. Onko hyvä? - ei
122. Lainaatko kirjastosta koskaan kirjoja? - e
123. Mikä isäsi on ammatiltaan? - rahtari/yrittäjä
124. Osaatko ranskaa? - en
125. Entä saksaa? - en
126. Entä suomea? - joo
127. Englantia? - vähä
129. Pidätkö ruotsin kielestä? - no e!
130. Miksi? - ruma kieli
131. Tiedätkö kuka on Jukka Hentunen? - öö en
132. Kenen kappale on Bleeding Love? - jaa,a
134. Pidätkö äidinkielestä? - oha tuo iha mukavaa
135. Onko sinulla lyhyet vai pitkät hiukset? - aika lyhyet
136. Oletkos tyttö vai poika? - poika
137. Poltatko kynttilöitä? - e
138. Millä heräät? - herätys kelllolla
139. Onko sinulla oma huone? - on
140. Minkä värinen lattia huoneessasi on? - laminaatti
141. Mitä näet, kun katsot kaakkoon? - seinän
142. Omistatko kompassia? - en enöä
143. Mikä on lähin kaupunki? - kouvola
144. Vai asutko kaupungissa? - joo mutten kouvolassa
145. Onko sinusta turkistarhaus väärin? - kai se on
146. Entä eläinkokeet? - on
147. Onko Halonen mummonvaatekauppa? - hä
148. Tykkäätkö Arnoldsin donitseista? - joo onne iha hyvii
150. Entäs teestä? - harvemmi
151. Kirjoitappas joku lause tähän englanniksi? - i love you. vissii ainut minkä osaan oikei:D
152. Miksi kirjoitit juuri tuon lauseen? - noku se on melkee ainut minkä osaan kirjottaa oikei ja tuli ekana mielee
153. Oletko ainoa lapsi perheessäsi? -en
154. Vai nuorin? - vanhin
155. Omistatko kameran? - en
156. Minkä merkkisen? -
157. Haluaisitko asua irti perheestä? - välilllä
158. Jonkun ystävän kanssa? - ehkäpä
159. Kenen? - ja,a
160. Tykkäätkö leppäkertuista? - en tiijä
161. Entä lokeista? - vitun pummit ne vois ampuu ku ne paskoo mihi sattuu
162. Onko linnut rasittavia? - on jotkuu ku ne paskoo sierran päälle
163. Mitä kokeita on tulossa? - ei mitäää
164. Mitäs on jo mennyt? - no kaikki
166. Osaatko pelata Pokeria? - joo
167. Mikä sinusta tulee isona? - rahtari!::P
168. Pidätkö luokastasi/työpaikan ihmisistä? - no en kaikista.
169. Taas 69! Rasittavaa, eikö? - no joo
170. Aiotko käydä kesällä Lintsillä? - enusko
171. Vai kenties Tykkimäessä? - siel vois kyl kävässä
172. Uskotko UFOihin? - ehkkä
173. Ovatko ne vierailleet maassa? - joo kävine kahvilla
176. Tykkäätkö lapsista? - hmh
177. Haluatko mennä naimisiin? - kai sitä joskus vois
178. Miksi itkit viimeksi? - jaa,a
179. Entä nauroit? - hauskoja juttuja
181. Onko sinua koulukiusattu? - on ala-asteella
182. Oletko alipainoinen? - en enää
183. Jaksaisitko lähteä juoksemaan maratonin nyt? - voisin vaik jaksaakkii
184. Käytkö jääkaapilla usein? - tuleeha sitä käytyy
185. Onko sinulla jotain homoseksuaalisuutta vastaan? - ei nii kaua kuha pysyy kaukana miusta
186. Oletko nähnyt Kalenteri Tytöt-elokuvan? - e
187. Aika passka, eikö vain? - entiijä
188. Mitä on pöydälläsi? - vaikka mitä
189. Entä lattiallasi? - sileki on vaikka mitä.
190. Maksatko kaiken aina tasarahalla? - en
191. Pelkäätkö kassaneitejä? - en
192. Haluaisitko asua Helsingissä? - no en vitussa
193. Missäs sitten? - maaseudulla
194. Mikä sinua ärsytti viimeksi? - en muista
195. Piirteletkö käteesi koskaan? - joskus tulee tuhrittuu
196. Oletko nukahtanut tunnilla? - monesti
197. Entäs oletko koskaan nukkunut teltassa? - voi kuules montakiikertaa
198. Onko uimahalleissa kivaa? - ei vitussa
199. Miksi? - en tiä
200. Sano lähin punainen asia pöydällä? - kynä
201. Mitä aiot tehdä juhannuksena? - juhannus meni jo mut ens juhannuksena vois juhlii oikei kunnol
202. Entäs jouluna? - hengailla antaa muutaman lahjan ja availla omat
203. Haluaisitko, että sinua kutsuttaisiin neidiksi? - en vitussa
204. Paljonko sinulla on kuvia Galleriassa? - oha nuit
205. Onko suurin osa niistä omia kuviasi? - no siihä ja siihä
207. Omistatko tarrakirjaa? - e
208. Minkä väriset alushousut sinulla on? - mustat
209. Ärsyttääkö tämä gallup sinua? - vähä
210. Aiotko jättää kesken? - en
211. Voisitko koskaan tehdä aborttia? - mahdotonta
212. Miksi? - oon vittu poika!
213. Pidätkö kalasta ruokana? - en
214. Entäs kaloista ihan yleensä? - joo ainakii itestää
215. Mikä on noloin juttu, mikä sinulle on sattunut? - no niit on paljo
216. Oletko nolannut koskaan itseäsi ihastuksesi edessä? - oon
217. Oletko koskaan syönyt ötökkää? - kastemadon joskus
218. Entäs koiranruokaa? - niit keksei
219. Tai kissan? - e
220. Syötkö jouluna kinkkua? - vähäse
221. Onko joulu paras juhla? - ehkäpä joo
222. Mikä on joulussa parasta? - ku saa lahjoja:D
223. Menetkö kesällä tapaamaan ystäviäsi? - juu
224. Joitain kaukaisiakin? - jaa,a
225. Aiotko muuttaa kesällä? - en tiijä
226. Minne? - jonnekki
227. Milloin viimeksi olet tuntenut itsesi erittäin kauniiksi? - päiväpäivältä kauniimmaks
228. Onko mainokset ihan turhia? - no välil
229. Pidätkö maksasta? - hyi vittu
230. Entäs hernekeitosta? - hyi vittu
231. Oletko koskaan syönyt banaania jäätelön kanssa? - oon
232. Oletko koskaan satuttanut itseäsi tahallisesti? - ehkä joskus
233. Mikä on lempifonttisi? - emmuista sen nimee
234. Paljonko arvelet kysymyksiä olevan? - 400 :P
235. Vitun paska, katoitko lopusta? - en ku alusta :D
236. Minkä kappaleen kuulit viimeksi - kotiteollisuus-routa ei lopu milloinkaan
237. Onko maailmassa enemmän hyviä kuin huonoja bändejä? - huonoi
238. Onko sinulla ***** tunnusta? - hä oha noit tunnuksia
239. Oletko koskaan pelannut Habbo Hotellia? - joo joskus pentunba
240. Oletko koskaan tappanut mitään eläintä? - ötököitä ja sit käärmeitä ja muutaman pupun päälle ajanu mut iha vahingos
242. Kiinnostaako politiikka sinua? - no ei
243. Miksi? -
244. Paljonko on 2 x 5 x (-6)? - vittu en osaa laskee tollasii nyt just mut oon kyl osannu
245. Onko sinua sanottu hikipingoksi, hikeksi tai hikariksi? - ei
246. Osaatko puhua ruotsia hyvin? - en
247. Katsotko jääkiekkoa? - humpuuukkia
248. Mitä mieltä olet jalkapallosta? - humpuukkia
249. Onko kynsissäsi kynsilakkaa? - ei
251. Monestiko sinulle pitää sanoa asiat, ennen kuin uskot? - liian monta kertaa
252. Sanotko joskus "Joojoo" "Okei" "Ihan kohta" tai "Joo.", vaikket tajua, mitä sinulle sanotaan? - joo
253. Mitä mieltä olet kuolemantuomiosta? - aika paha mut jotkuu ansaitsis semmosen täälkii
254. Tiedätkö kuka on Bill Clinton? - oon kuullu
255. Tiedätkö, missä Abraham Lincoln ammuttiin? - kuulostaa afrikkalaiselta
256. Käytätkö koskaan Wikipediaa? - harbvoi
257. Entä Hikipediaa? - e
258. Oletko sarkastinen? - vissii kai
259. Monelta heräsit tänään? - puol 6
260. Nukkumaan eilen? - siin vähä enne 24:00
261. Mitä aiot tehdä tämän jälkeen? - nukkumaa
262. Kuolaatko koskaan? - korkeintaa unissaa
263. Unelmoitko tunnilla, jos sinulla on tylsää? - juu
264. Mistäs unelmoit? - kaikesta ;P
265. Oletko kaikkien ystävä, vai oletko ilkeä? - vaihtelee
266. Yritätkö olla vähemmänsuosittujen ystävä? - juu
267. Pystytko olemaan eri sukupuolta olevan kanssa kaveri? - juu
268. Haluaisitko tehdä jotain muuta kuin tätä? - juuh
269. Taas tuo riivatun 69! - no vidduuu
270. Kuunteletko musiikkia? - juu
271. Jos kuuntelet, niin mitä? - ratio novaa
272. Miksi semmoista? - just hyvä eikä kuuluu muu
273. Onko sinulla koruja nyt kaulassa? - o
274. Entäs sormissa? - ei
275. Ranteissa? - ei
278. Oletko kihloissa? - en
279. Rakastatko ketään tällä hetkellä? - no kyl joo
280. Oletko koskaan pettänyt kumppaniasi? - en kai
281. Mitä vihreätä näet takanasi? - intin kuteita
282. Ota ensimmäinen asia, joka tulee käteen, kun kurotat oikealle. - limppari pullo
283. Oletko koskaan tiputtanut mitään lattialle? - oon
284. Onko sinulla kännykkää? - o
285. Mitäs puuhailet öisin? - nukun ja nään unia
286. Oletko leikkinyt hiekkalaatikolla vähään aikaan? - en
287. Irvisteletkö lapsille? - välillä:D
288. Tekisikö sinun mieli tappaa ihmisiä? - välil tuntuu silt
289. Oletko ärsyyntynyt mistään eriskummallisesta koskaan? - joskus
290. Oletko hyvä englannissa? - en usko
291. Kirjoitatko Galleriassa päiväkirjaan merkintöjä, teetko pelkästään galluppeja vai kumpaakin? - no galluppeja enimmäkseen
292. Monta kysymystä vielä jäljellä? - 108 taitaa olla
293. Onko sinulla salaisuutta, mitä kukaan muu ei tiedä? - on
294. Voisitko kertoa sen jollekkin? - ehkä
295. Et edes minulle? - en nyt
296. Onko Pelle Miljoona hyvä? - oha tuo
297. Syötkö karkkia? - en nyt
298. Syötkö aamupalaa? - juu
299. Onko sinua sanottu anorektikoksi/bulimikoksi? - ei
300. Oletko nähnyt 300-leffan? - e
301. Pidätkö Fall Out Boysta? - e
302. Onko teillä kotona Canal Digital? - on vissiikii
303. Katsotko lempisarjasi jokaikisen jakson aina? - en
304. Onko tietokone sinulle tärkeä? - oha tuo iha kiva
305. Olisiko elämäsi erilaista ilman konetta? - ois
306. Mikä on suosikkileipäsi? - rikkilän kauraleipä :P
307. Monestikko olet kaatunut pyörällä? - ei riitä kuule ees hiukset laskuihi
308. Osaatko luistella? - juu
309. Onko hiihto kivaa? - oli intin suksilla mut muute on iha perseest
311. Onko sinulla nyt paljastava heruttelutoppi päälläsi? - j0oo joka päivä
312. Paljonkos kello on nyt? - 22:53
313. Ketä vihaat eniten? - paha sanoo
314. Entäs rakastat? - <3
315. Kuinka kauan nukuit viime yönä? - jotai vähä vajaa 6tuntii
316. Katsotko koskaan Voicea? - välil
317. Minkä väristä on vesi? - kirkasta
318. Ärsyttävätkö lissut sinua? - joo
319. Tiedätkö, että missä Simerock pidetään? - en
320. No missä? - öh?
321. Eikö olekkin hupaisaa vastata tähän? - joo :D
322. Oletko koskaan käynyt Tukholmassa? - en
323. Mikä on Venäjän pääkaupunki? - moskova
324. Mikä ärsyttää sinua NYT eniten? - noi pari aamua
325. Mitä tekisit viidellä tuhannella? - ostelisin kaikkee kivaa ja lähtisin matkalle
326. Onko sinulla nyt meikkiä? - en käytä yleensä
327. Meikkaatko joka päivä? - en yleensä
328. Mikä on onnennumerosi? - 7
329. Uskotko perjantai 13. päivän epäonneen? - joo!
330. Oletko yhtään taikauskoinen? - joo
331. Käytkö kirkossa? - silloku on joku kunnon aihe siihe
332. Mikä on lempikirosanasi? - vittu kuulostaa aika hyvältä
333. Piirrätkö usein? - josksus
334. Pukeudutko uusimman muodin mukana aina? - en
335. Oletko koskaan sanonut samaa asiaa monta kertaakin toiselle, kun et muista sanoneesi sitä? - joo
336. Oletko koskaan houraillut kuumeessa? - en
337. Mitä hourailit? - en mitää.
338. Väsyttääkö? - no eipä oikeestaa
340. Pidätkö pingviineistä? - koviksii
341. Eikö olisikin mukavaa pukea paksu minkkiturkki kylmänä talviaamuna päälle? - ei
342. Ärsyttääkö sinua, jos kysymyksen perään laitetaan monta kysymysmerkkiä? - ei
343. Missä kappaleessa lauletaan 'Jos lyöt vielä kerran niin minä tapan sut'? - se on joku pmmp:n laulu mutten muista mikä
344. Kuunteletko aina täysillä musiikkia? - tuleeha sitä kuunneltuu aikas kovalla
345. Kuinka moni ihminen on nähnyt sinut kuluneen vuoden sisällä ilman meikkiä? - oikeestaa kaikki
346. Kuka on tärkein ystäväsi? - entiijä
347. Aiotko syödä tänään ruokaa vielä? - e
348. Loppuuko tämä koskaan? - en tiiä
349. Millainen sää ulkona on? - taitaa sataa vettä vähäse
350. Miksi kökötät sisällä, kun voisit olla ulkona? - koska en vois olla ulkona
351. Kuka on paras räppäri? - ei vitu kukaa!
352. Mikä on paras aksentti, millä lausutaan englantia? - hä
353. Uskotko, että normaaleja ihmisiä on olemassa? - en
354. Osaatko matikkaa hyvin? - en
355. Haluaisitko osata vielä paremmin? - joo
356. Yritätkö aina olla paras kaikessa? - e
357. Kuinka moni on sanonut sinua kauniiksi/komeaksi? - en tiiä
358. Kenen haluaisit sanovan sinua kauniiksi? - jaa
359. Mitä viimeksi ihmettelit? - maailman menoo
360. Syötkö Activia-jogurtteja? - humpuukkia
361. Milloin viimeksi söit jäätelöä? - torstaina
362. Minkä bändin/kenen artistin keikalla olit viimeksi? - klamydia vekaralla 1.7
363. Mikä on kamalin kokemus ala-asteella? - en muista
364. Onko nykyään liikaa ihmisiä? - eei
365. Onko elämässä järkeä? - on
366. Osaatko soittaa mitään instrumenttia? - juu
367. No mitä? - suuta osaan ainaskii
368. Onko Dumlet hyviä? - on
369. 69!!! Montas kertaa se on ilmestynyt tässä gallupissa? - tää tais nyt olla kolmas
370. Sanoppa joku asia, joka maksaa 1,70? - wuntsikka
371. Onko omenat hyviä? - ei
372. Syötkö paljon? - en kai
373. Minä vuonna synnyit? - 90
374. Missä kaupungissa? - lappeenrannas
375. Oletko kokeillut mitään uutta tänä vuonna? - joo
376. Milloin ajattelet tämän gallupin loppuvan? - kohta
377. Tiedätkö, että mikä auto on saksaksi? - e
367. Missä maassa haluaisit käydä? - no epsanja ois ehkä iha ok
379. Minne et MISSÄÄN NIMESSÄ haluaisi mennä? - jaaa,a
380. Milloin alkaa kesäloma? - perjantaina hetkeks
381. Sano jotain oranssia nyt lähettyvällä olevista jutuista? - limppari
382. Omistatko kissan? - e
383. Haluaisitko? - en tiijä
384. Missä kuussa perjantai 13. on tänä vuonna? - en muista se hä on ollu jo muutaman kerra
385. Käytätkö muotovaahtoa? - en
386. Käytätkö huulikiiltoa? - en
387. Vai kenties huulipunaa? - en
388. Haluaisitko käydä Pori Jazzissa? - enkai
389. Oletko koskaan ostanut Lippupalvelusta mitään? - e
390. Enää 10 jäljellä. Oletko helpottunut? - jooh
391. Miksi? - tää on rasittavaa
392. Juotko viiniä? - välillä
393. Oletko ollut AA-kerhossa? - en
394. Syötkö muroja? - en yleensä
395. Mikä on kamalin kappale mitä tiedät? - en tiä
396. Onko elämä kärsimystä? - ei
397. Oletko perehtynyt Buddhalaisuuteen? - en
398. Jaksatko loppuun asti? - kai
399. Lähdetkö tämän jälkeen nukkumaan? - en heti
400. Mitäs mieltä olit gallupista? - ihan vitun perseest

Ja nyt...
Mikä on lopettamisaika? - 23:04


tj3 ! :PTiistai 07.07.2009 23:36

Perjantaina pääsee kotii täääältääää ja sit juhlin iha vitusti :P <3 ;)

vihdoikii lomillalalallaaaaaa !!! :P<3Tiistai 23.06.2009 20:24

tänää pitäääkii juhlii juhannusta :D

vihdoikii lomillalalallaaaaaa !!! :P<3Tiistai 23.06.2009 20:24

tänää pitäääkii juhlii juhannusta :D

vitu tylsää!Lauantai 20.06.2009 01:57

· Minkä värinen on hammasharjasi? : vihree
· Mitä koulua käyt? : humpuukkii sellaset ,mut yritän kurssille;)
· Monenella luokalla olet? : -
· Seurusteletko? : kyl
· Oletko tyytyväinen elämääsi? : oon
· Minkälainen olo sinulla on nyt? : vittuuntunu :(
· Onko koruja päällä nyt? : tuntolevy kaulassa
· Onko sänkysi pedattu? : on toi punkka tuol ylääl mut koton ei oo ees sänkyy eli ei oo siel

10 totuutta eilisestä:

· Mitä teit eilen? : hengailltii ja polteltii tupakkaa
· Oliko kiva päivä? : oliha tuo
· Moneen olit koulussa? : en käy
· Mitä aineita oli? : vitusti pirii
· Tapasitko uusia ihmisiä? : melkee päivittäi
· Olitko tietokoneella? : joo
· Tajusitko jotain uutta? : et tulee vitun mahtava juhannus ja vituttaa iha saatanasti
· Monelta menit kouluun?: noku en vielkää käy sellasta
· Monelta pääsit? : vittunyt
· Teitkö jotain mitä et tee yleensä? : ööh enoo varma

10 totuutta menneisyydestä:

· Ketkä olivat kaksi parasta ystävääsi lapsuudestasi? : tais olla toni ja muuta en muista
· Missä synnyit? : lappeenrannassa
· Kaipaatko menneisyyttäsi? : en oikeestaa ei siin oo kaivattavaa
· Entiset koulusi? : lavola,sammonlahti,kesämäki ja lpramis
· Entiset opettajasi? : oha nuit
· Oletko vaihtanut koulua? : joo
· Jos olet, mistä minne? : alaasteelt yläasteelle ja sielt toiselle yläasteelle ja sit sielt amiksee
· Haluaisitko elää päivän samana, kun olit kuusi vuotias? : voi olla saattasha se olla hienoo
· Jouduitko pettymään usein? : jookai

10 Satunnaista:

· Kengän koko? : vissii jotai 41-43
· Lempiväri? : vihree vie voiton viel semmone limen/neon vihree
· Lempi numero? : 7
· Lempi kouluaine? : vittu kotitalous oli parasta ainaski sillo joskus:D
· Kännykän merkki? : nokia
· Oletko ihastunut/rakastunut? : oon<3
· Lempibändi? : klamydia,popeda?

Haluaisitko:

· Haluaisitko olla jossain muualla kun nyt olet? : AI VITTU HALUISINKO?
· Haluaisitko olla päivän julkkis? :en kai
· Haluaisitko elää jonkun päivän uudestaan? : joitakii vois
· Haluaisitko nähdä jonkun tietyn? : joo
· Haluaisitko kertoa jotain jollekin tietylle? : kyl
· Haluaisitko halata jotain tiettyä? : joo!
· Haluaisitko viettää aikaa jonkun tietyn kanssa? : joo
· Haluaisitko että olisi kesä? : oisha tuo kiva vois alkaa kunnon kesä tos heinäkuus:D
· Haluaisitko nukkua ikuista unta? : e
· Haluaisitko muuttaa maahan jossa kävit viimeksi? : en kai
· Haluaisitko matkustaa ulkomaille? : kyl sitä vois jossai kävässä

tj 22! :PPerjantai 19.06.2009 00:09

ja tiistaina pitkille lomille
eli juhannus vekaralla :@ :(

TJ39!!Maanantai 01.06.2009 23:19

vähii mnee enneku loppuu..:P
« Uudemmat -