Karvanopat ovat usein autoissa tai muissa ajoneuvoissa käytetty koriste. Autossa nopat kiinnitetään yleensä auton sisällä olevan taustapeilin varteen.
Karvanopat ovat yleensä valkoisia mustin silmin, ja niiden sivun pituus on noin neljä senttimetriä. Myös paljon muita värejä ja kokoja on kuitenkin saatavilla.
Karvanopat tulivat Yhdysvalloissa suosituiksi 1950-luvulla. Niiden suosio vaihteli 1970-luvulle asti, minkä jälkeen ne eivät ole nousseet enää uudestaan suureen suosioon. Karvanopat kuitenkin muistetaan hyvin, ja monet näkevät niissä camp-arvoa.
Karvanopat ovat monien muiden peruutuspeilin varteen kiinnitettävien varusteiden edeltäjiä. Kuuluisimpia niistä ovat Wunderbaum-hajusteet. Vähemmän tunnettuja ovat esimerkiksi diskopallo, kasipallo, luurangot ja sukkanauhat. On olemassa myös hajusteina toimivia noppia, mutta ne eivät ole karvaisia.
Historia
Varuste oli suosittu 1950-luvulla nuorison keskuudessa Yhdysvalloissa. Normaalisti niitä pidettiin penkillä kunnes liikennevaloihin ilmaantui toinen autoilija, joka halusi haastaa kiihdyttelyyn. Nostamalla nopat taustapeiliin roikkumaan viestitettiin toiselle, että olen mukana pelissä.