IRC-Galleria

^Angelica^

^Angelica^

RIKS RAKS POKS

urhea nalleLauantai 10.02.2007 23:17

olipa kerran pikkuruinen nalle nimeltään Muisku. Muisku oli hyvin kiltti ja ahkera nalle, mutta hänellä oli hyvin vaikeaa, sillä hänet omisti ilkeä ja ankara velho. Muisku pyyhki päivittäin pölyt, siivosi velhon jäljiltä, kiillotti tämän kengät ja valmisti ruuat. Muiskun mielestä vuorokauden parasta aikaa oli ilta, kun pääsi nukkumaan kellarin nurkkaan viltin päälle, mikä oli hänelle osoitettu paikka. Lattialla oli hyvin epämukavaa ja kylmää, mutta Muisku nautti saadessaan nukahtaa syvään uneen ilman velhoa tai töitä.
Vaikka Muiskulla olikin niin vaikeaa ja rankkaa, hän ei koskaan valittanut. Hän oli tottunut rooliinsa taloudenhoitajana ja teki työnsä mukisematta. Muisku oli todennut ettei muuta oikeastaan osaakkaan kun siivota, kun ei koskaan ollut mitään muuta tehnytkään.
Eräänä sateisena iltana, juuri kun Muisku oli menossa nukkumaan, ikkunasta lensi lintu joka laskeutui Muiskun viereen. Lintu esitteli itsensä ja jäi juttelemaan Muiskun kanssa. Lintu kertoi matkoistaan maailmanympäri ja kaikista hurjista seikkailuistaan. Muisku kuunteli innolla ja näki edessään palmut ja sinisen meren josta lintu kertoi, vaikkei koskaan ollut kumpaakaan oikeasti nähnyt, eikä tiennyt miltä ne näyttivät. Yömyöhään lintu lähti matkoihinsa luvaten tulla taas huomenna käymään.
Koko seuraavan päivän Muisku teki töitä vauhdilla. Hän sai energiaa ajatellessaan lintua ja niitä uskomattomia tarinoita. Näin Muisku olikin valmis päivän työn kanssa paljon aikaisemmin kuin yleensä, ja sai velholta luvan mennä kellariin. Illalla lintu tuli taas kuten oli luvannut ja he keskustelivat pitkään yöhön. Tällä kertaa Muiskukin kertoi omasta elämästään, mutta pyysi sen jälkeen lintua mielummin keromaan omista kokemuksistaan ja ulkomaailmasta kaiken. Linnun lähtiessä, hän lupasi taas tulla ensi yönä.
Seuraavana päivänä Muisku teki taas työnsä tavallista nopeammin ja oli valmis jo illallisen aikoihin. Pyytäessään lupaa mennä kellariin,, velho myönsi luvan, mutta nyt hänen uteliaisuutensa heräsi. Hän ihmetteli Muiskun yhtäkkistä energiaa, ja päätti ilkeyttään ottaa asiasta selvää. Hän piiloutui nallen ikkunan taakse ja odotettuaan hetken lintu lensi ikkunasta kellariin nallen luokse. Kun velho näki tämän hän raivostui. Hän ei sietänyt onnellisuutta eikä suonnut muille minkäänlaista iloa. Hän ryntäsi kellariin ja tallasi linnun kuoliaaksi. Muisku meni aivan tolaltaan. Hän oli ensimmäistä kertaa elämänsä aikana löytänyt ystävän, jonkun joka ei ilkeillyt hänelle. Hän oli saanut elämäänsä uutta puhtia linnun myötä. Tunteiden ja ajatusten tunkien hänen päässään hän huusi velholle että vihaa tätä ja ettei enää koskaan aijo tyskennellä tämän alaisena. Velho hymyili ilkeästi ja tunsi mielihyvää nähdessään nallen kyynelehtivät ja surulliset silmät. Velho vastasi nallelle että saa valita tekeekö töitä vai haluaako saman kohtalon kuin lintu. Nalle katsoi velhoa hetken kyynelten lävitse, sulki sitten silmänsä ja näki palmut ja sinisen meren edessään. Hän puristi tassunsa nyrkkiin ja otti tutisevine jalkoineen askeleen eteenpäin ja sanoi varmalla äänellä velholle ettei enää aijo tehdä tälle töitä. Velho suuttui jälleen ja tappoi myös nallen.
Muiskun kohtalo oli kamala, mutta nähdessään palmut silmiensä edessä hän tiesi ettei hänen ollut mitään järkeä jäädä velhon luokse orjaksi. Hän tiesi että velho omisti hänet, mutta hänen sieluaan velho ei koskaan voisi häneltä viedä. Joten hän päätti seurata lintua, vapauteen. Ja toivoi viimeisenä ajatuksenaan että pääsisi seuraavassa elämässään palmujen luokse. Että pääsisi mereen sukeltelemaan. Ja sitten pimeni.
Sen pituinen se.

gott nytt månad! :) Perjantai 03.11.2006 22:16

Tiden har fari just snabbt. Bara flygi förbi... Vet int rikit va ja har gjort under tiden, men kanske ngt...
Snart är det alltså jul med paket och glögg. Och då kommer det ju såklart lillajul också;) som betyder med andra ord festande med kompisar. ( Men de vissa och valda ) Nu blir det högtid efter högtid. Nästa v.slut på båten, efter det blir det nästan lillajul, vart efter det blir den STORA julen. Sedan skall det firas nyår och sen börjar alla fylla år, som betyden en massa festande:)
Fest fest fest.

Men men, nog med detta, i dag skall vi festa... Det blir väll den internationella pastadagen vi firar idag, p.g.a. att vi glömd bort den förra helgen. GLAD PASTADAG ALLA!! <3

Sitter ännu hemma och väntar på att mamma kommer hem med all pasta jag beställt från butiken. Idag skall det bara ätas pasta. Kort pasta, lång pasta, röd pasta och grön pasta. Pasta i alla sorter.

Jag tackar för mig, men kom ihåg att fira med måtta och att inte ta för mycket pasta.

Go Ask AliceSunnuntai 10.09.2006 14:44

I´m partly somebody else trying to fit in and say the right things and do the right thing and be in the right place and wear what everybody else is wearing. Somethimes I think we´re all trying to be shadows of each other....

tylsyyttä...Torstai 07.09.2006 19:28

Olipa kerran...Perjantai 01.09.2006 21:07

No siis olipa kerran kolme pientä etanaa. Nämä kolme etanaa törmäsivät toisiinsa ja tulikin ilmi että olivat kaikki menossa nk. "ikuisen onnen lähteelle". Kerrottiin että se, joka juo lähteestä on ikuisesti onnellinen. Etanat suuntasivat siis lahteelle päin. Matka oli pitkä ja vaivalloinen, ja eteni hyvin hyvin hitaasti. Matkan varrella etanat ystävystyivät ja he tulivat erinoimaisesti toimeen keskenään. Heillä oli hauskaa ja matka taittui leppoisasti hyvässä seurassa...
Oli vierähtänyt kolmisen kuukautta siitä kun etanat tapasivat ensimmäisen kerran ja aloittivat pitkän matkansa. Eräänä sateisena ja kylmänä päivänä tapahtuikin jotain kamalaa. Yksi etanoista jäi jalankulkijan kengän alle ja kuoli. Kaksi henkiin jäänyttä etanaa surivat kovasti, sillä heistä oli tullut erottamattomat matkan varrella. Etanat itkivät 3 viikkoa etana-ystävänsä perään. Kun kolme viikkoa oli kulunut he jatkoivat matkaansa lähteelle.
Kun nejlä kuukautta oli kulunut toinen etanoista meinasi jäädä auton alle, mutta pelastui viime hetkellä. Tämän jälkeen etanat itkivät yhdessä hetken ja keskusteltuaan he päättivät keskeyttää matkansa onnen lähteelle. He ymmärsivät nyt että olivat onnellisia yhdessä, ja että matka oli niin vaarallinen että jompikumpi voisi hyvin kuolla. Ja mitä onnea se olisi, jos yksin pääsisi onnen lähteelle perille ilman parasta ystäväänsä? He olivat jo menettäneet yhden ystävän, eivätkä olleet valmiita riskeeraamaan enempää.
Etanat rakensivat talon jonne jäivät asumaan yhdessä ja elivät onnellisina elämäsä loppuun asti.<3

Sen pituinen se!

JENNA <3 Torstai 24.08.2006 19:39

Aina kaikki kyselyt ovat vain itsestäsi. Tuhlatkaamme siis hetki aikaamme epäitsekkääseen ajatteluun ja täytä tämä kysely kumppanistasi/ parhaasta ystävästäsi/ parturistasi/ äidistäsi/ jostain muusta henkilöstä, joka on sinulle hyvin tärkeä ja jonka tunnet hyvin. Kuinka hyvin hänet itse asiassa tunnetkaan?
1. Mikä on hänen nimensä?
- En oo ihan varma... :o oisko Jenna?

2. Mikä on hänen toinen nimensä?
- Elise? :o

3. Milloin tutustuitte?
- pikkasen yli vuos sit:)

4. Missä?
- töis. Jenna tuli kertomaan kuinka hyvä yks toinen paikka on;)

5. Oliko se "rakkautta" ensi silmäyksellä?
- Tais se olla joo...:) <3

6. Mitä hän ajattelee sinusta?
- No siis näköjään se ainaki ajattelee etten osaa käyttää rahaa;) mut kyl se mua taitaa rakastaa<3

7. Mitä ajattelet hänestä?
- No ettei sekään oo yhtään parempi siin rahankäytös;) Ja et kuinka paljon sitä rakastan<3

8. Miksi pidätte toisistanne?
- No siis, ku muita yhtä hulluja ei vaa oo olemassa, ni olemme sit niinku eksyneet toistemme seuraan;)

9. Mikä on hänen..

*suosikkibiisinsä?
- No siit honolulu biisist taitaa ainaki tykätä:)

*suosikkivaatteensa?
- Ankin vihreä hame;) en tie, jenna on vähän horahtava noitten vaatteitten keskuudessa; joka päivä joku uus...:/ ;)

*suosikkinäyttelijänsä?
- no se tykkää siit yhest muijast mist mä en tykkää ollenkaa... en kyl nimee muista just ny..

*suosikki bändinsä/artistinsa?
- Vähän kaikkee kuuntelee...

*suosikkiruokansa?
- Legendaarinen ruoka:perunasalaatti ja roileripyörykät, mut kyl se nuudeleistaki tykkää:)

*suosikki alkoholijuomansa?
- Kaikki mitä on nestemmäistä ja mistä pääsee humalaan;)

*suosikkijäätelönsä?
- No ku ei olla oikeestaan viellä siinä vaiheessa meidän seurustelua että oltais viel keretty käydä pakollinen jätski keskustelu, ni en oikeestaan tiedä... mehujää kesäsin:) <3

*suosikkituoksunsa?
- Anki<3

*huono tapansa?
- Mikä oli? :o

*salainen fetissinsä?
- No ei sitä täällä voi kertoo, ku se on salainen!

*suosikki radiokanavansa?
- ?:o

*suosikki tv-ohjelmansa?
- No siis. PÄIVIENVIEMÄÄÄÄ!!!! :D ja LOST! :)

*mottonsa?
- Mä näin ihan sairasta unta...........:)

10. Hän INHOAA..

*biisiä?
- no.... hmmm.... joku pienen pojan elämää...:D

*bändiä?
- varmaan joku räkänokkabändi?:o

*ruokaa?
- KALA!!

*juomaa?
- no kola on kyl sen mielest nam:)

*julkimoa?
- öö... Tyuieilia. älkääkä väittäkö yhtään vastaan...

*ihmistä?
- tulee yks mieleen...

*tv-ohjelmaa?
- no big brother on ainakin pikkasen huonohko sen mielest...

*ääntä?
- tyyt tyyt tyyt (luurit)

11. Kummasta hän pitää enemmän, auringonlaskusta vai auringonnoususta?
- laskusta.katselemme sitä yleensä yhdessä<3

12. Menestyykö Lordi euroviisuissa?
- en usko? :o

13. Jos kysyt häneltä, kumpi tuli ensin, muna vai kana, mitä hän vastaa?
- kyl semuna aina ekana tulee... ;)

14. Onko lasi hänen mielestään puoliksi tyhjä vai täynnä?
- riippuu siitä kuka kysyy:)

15. Milloin hän kärsi ensimmäisen kerran sydänsuruista?
- Mitä ihmeen suruja?

16. Mikä on romanttisinta, mitä hänelle on sanottu?
- mmm.. Se oli jtn mitä mä sanoin tos pari päivää sit....

17. Milloin hän itki viimeksi kanssasi?
- hei sisko lähde mun mukaan...<3

18. Milloin nauroitte viimeksi yhdessä?
- parin tunnin päästä... :D

19. Mikä on hienointa, mitä hän on ikinä tehnyt?
- kaikkee kivaa:)

20. Milloin loukkasit häntä viimeksi?
- :(

21. Milloin hän on loukannut sinua?
- mua? no ei sillee koskaan:)

22. Kun viimeksi riitelitte, oliko se jostain tyhjänpäiväsestä vai oikea riita?
- no kai se oikee riita oli, mut tyhjänpäiväisestä:/

23. Minkä väriset silmät hänellä on?
- no siniset?

24. Mitä hän inhoaa itsessään?
- ööö... ehkä se mistä se tänään puhus... et kuulemma haluis leikkaukseen...

25. Mistä hän pitää itsessään?
- no siis siit ku se on kauhee lava-asiantuntija;)

26. Onko hänellä hyvät perhesuhteet?
- jepulis

27. Mistä asioista hän on riippuvainen?
- no musta... ja ... musta.. ja musta.

28. Mikä on hänen suosikkibiisinsä tällä hetkellä?
- no joku se yks....

29. Milloin viimeksi kuulit hänen äänensä?
- sellaset 5 min sit:)

30. Mitä hän arvostaa sinussa?
- öö.. no mun ihanuutta, ja kauneutta, ja kiltteyttä, ja ja ja.... :D en tie... kai se jotain:)

31. Onko hän ikinä karannut kotoa?
- se kerta<3

32. Juoko hän?
- siis kyl limut aina kelpaa, ja mehkaa ostaa aina silloin tällöin..

33. Polttaako hän?
- joskus.

34. Mistä hän pitää vastakkaisessa sukupuolessa?
- :D:D:D

35. Onko hän ikinä pettänyt ketään?
- ei! on tarkkana siinä ettei petä vaiks ei ees seurustele:D (se yks kerta:D)

*kirsikka vai mansikka?
- Mansikka

*kesä vai talvi?
- kesä<3

*pizza vai hampurilainen?
- molemmat:)

*koira vai kissa?
- kisu:) ja koira kans.

*sähköhammasharja vai perinteinen hammasharja?
- Perinteinen

*Kirka vai Danny?
- molemmat!! :)

*Jessica vai Britney?
- Jessica

*musta vai valkoinen?
- valkoinen

*rasavilli vai rauhallinen?
- sopivasti molempii:)

*tumma vai vaalea?
- tumma

*tietokone vai tv?
- dator

*seksikäs vai söpö?
- sexy

*slovari vai rock-biisi?
- slovrock!

*perhe vai ystävät?
- no siis ekana MÄ :D ja sit muut;)

*tatuoinnit vai lävärit?
- tatuoinnit

*lyhyet vai pitkät hiukset?
- piiiitkät

*Potterit vai Taru sormusten herrasta?
- kumpikaan?

37. Millainen puhelin hänellä on?
- no sellanen johdollinen...

38. Lähettääkö hän enemmän tekstiviestejä vai soittaako hän?
- txt!!

39. Onko hän koskaan menettänyt jotain hyvin tärkeää?
- tottakai

40. Puhuuko hän suoraan vai kierteleekö hän?
- suora

41. Onko hän ikinä aikonut kasvissyöjäksi?
- joo, eilen viimeks

42. Osako hän soittaa mitään instrumenttia?
- mua? :o

43. Voisiko hän seurustella itseään kymmenen vuotta vanhemman kanssa?
- miks ei? :)

44. Onko mitään mitä hän ei tekisi rahasta?
- hmmm.... vaikee sanoo:)

45. Mikä on hänen horoskooppi merkkinsä?
- se oli se.... se.... se..... hmmm....

46. Minkä värinen hänen sängynpeitteensä on?
- alkoinen

47. Minkä niminen hänen isänsä on?
- isi

48. Omistaako hän messengerin?
- kait

49. Lakkaako hän varpaankynsiään?
- joo!! :)

50. Mitä hänen pitäisi aina tehdä mutta hän ei ikinä jaksa/muista?
- huoneen siivous on tylsää:)

51. Onko hän liian kiltti?
- joskus:)

52. Pystyykö hän hillitsemään itseään?
- joo, välil;)

53. Onko hän hyvä rahankäyttäjä?
- no kaiiiit.... :)

54. Mitä sanaa hän käyttää usein/mistä hän puhuu usein?
- hän puhuu miehistä!!! :) <3

55. Luottaako hän sinuun täydellisesti?
- toivottavasti!! <3

56. Mikä on hänen erikoistaitonsa?
- hän osaa tanssia lavalla ja tietää miten päästä sinne! :)

57. Seurusteleeko hän tällä hetkellä?
- aina välillä

58. Jos ei: onko hän ihastunut/rakastunut johonkin tällä hetkellä?
- joo:)

59. Mikä oli hänen ensimmäisen ihastuksensa nimi?
- en kerro.

60. Mitä lemmikkieläimiä hän on omistanut?
- koila, kissa.

61. Onko hän ikinä lyönyt ketään?
- eip

62. Rakastatko häntä?
- ylikaikenmuun!<3

loma loppu...Perjantai 21.07.2006 00:40

Turussa taas... Nyt on mökkeily loppu... :) hauskaa oli!!

loma.Perjantai 07.07.2006 17:42

tänään lähtö mökille.
Tämä on siis täyttä faktaa, itse en katsos uskonut tähän, ja yritin eilen valmistaa mikro poppareita pistämällä miksroon 4 minuuttia aikaa ja oletin poppareitten valmistuvan. No popparit valmistuivat kyllä, ehkä piiiikkasen liikaakin:) kämppä täynnä mustaa savua ja miksro kullan keltainen. Tämä tapahtui eilen illalla, ja vielä tänään päivällä hengittäminen oli työläistä mikron lähellä. Eli lapset, muistakaa pyytää äiti tai isi mukaan valmistamaan poppareita kanssanne!

Olet mieleltäsi avoin, sinulla on mielikuvitusta, olet huolehtiva ja ulospäin suuntautunut. Ihmistyyppisi nauttii elämän suuren näytelmän seuraamisesta, ja pohtii mielellään ihmisten motiiveja ja tarkoituksia. Kaltaisellesi ihmiselle mikään asia elämässä ei ole merkityksetön. Siksi toisten ihmisten mielestä saatat toisinaan olla liian varuillasi, herkkä tai epäluuloinen. Olet valloittava, karismaattinen ja nerokas supliikki-ihminen. Olet lahjakas moniosaaja, ja voitkin menestyä useilla alueilla elämässäsi. Sinua stressaavat ammatit, joissa on selvät säännöt ja toimintaohjeet ”tee tämä tällä tavalla.” tai joissa vaaditaan logiikkaa, faktoja ja yksityiskohtia. Ihmistyyppisi ei jaksa keskittyä kauaa samaan asiaan, ja monet mielenkiinnon kohteet saattavatkin vahingoittaa menestystäsi pitkäjänteisyyttä vaativassa työssä. Parhaiten sinulle soveltuvat ammatit, joissa voit aloittaa projekteja ja sitten innostaa toisia saattamaan ne päätökseen.