Hän oli vihainen maailmalle
Joka piti häntä outona tapauksena
Hän oli vihainen vanhemmille
Jotka eivät koskaan oppineet hyväksymään häntä
Hän oli vihainen poikaystävälle
Joka piti häntä halpana tavarana
Hän oli vihainen ystäville
Jotka valehtelivat ja pettivät mielensä mukaan
Hän oli vihainen itselleen
Koska oli antanut sen tapahtua
Eräänä yönä
Hän ei enää jaksanut
Meni veitsilaatikolle
Vessan perälle
Vetäisi ensimmäisen viillon
Johon kaikki loppui hiljaisuudessa
Äidin pesemät valkopyykki
Värjäytyi punaisella nesteellä
Jonka oli vuodattanut viattoman vainoharhainen mieli
Nyt ei ollut enää muuta paikkaa jäljellä
Kuin epäuskoisen nurkka helvetissä
Ja siellä on Hän vieläkin
Odottaa elämänsä pilanneita ihmisiä seuraksi
Mieli kostosta katkerana.