IRC-Galleria

Kuvittele vuoren huipulta alas virtaavaa puroa. Hän on hyvin nuori, hän haluaa juosta. Hänen määränpäänään on valtameri, ja hän tahtoo päästä sinne niin nopeasti kuin vain voi. Kun hän saapuu tasangoille ja pelloille, hän hidastaa vauhtiaan. Hän muuttuu joeksi. Ollessaan joki hän ei voi liikkua nopeasti. Kun hän virtaa hitaasti, taivas ja pilvet heijastuvat hänestä. Taivaalla on erilaisia pilviä, eri värisiä ja muotoisia, ja joki käyttää kaiken aikansa niiden jahtaamiseen, yhden toisensa jälkeen. Mutta pilvet eivät jää paikalleen, ne tulevat ja menevät. Hän itkee, koska yksikään pilvi ei jää joen luokse. – Mikään ei ole kestävää. Hän kärsii luonteensa ja tottumustensa vuoksi.

Eräänä päivänä voimakas tuuli puhaltaa kaikki pilvet pois, ja taivas on kirkkaan sininen. Joki ei näe yhtäkään pilveä, ja elämä ei tunnu enää elämisen arvoiselta. Hän ei tiedä, kuinka nauttia sinisestä taivaasta, hänestä se näyttää tyhjältä. Sinä yönä hän haluaa tappaa itsensä – hänen elämällään ei tunnu enää olevan mitään tarkoitusta. Mutta kuinka joki voisikaan tappaa itsensä? Yöllä hän itkee. Hän kuulee veden loiskivan joentörmää vasten. Tähän asti hän on vain paennut itseään, hän ajatteli, että onni on jossain muualla, muttei hänen luonaan. Ensimmäistä kertaa hän palaa luoksensa ja kun hän kuuntelee kyyneleidensä ääntä, hän huomaa jotakin. Hän oli jahdannut pilviä, luullen ettei voi olla onnellinen ilman niitä, mutta hän ei ymmärtänyt, että on itse tehty pilvistä. Se, mitä hän etsi, oli hänen sisällään. Onni on juuri sellaista – jos tiedät kuinka palata takaisin ja huomaat, että se mitä tarvitset ollaksesi onnellinen, on jo itselläsi, sinun ei enää tarvitse juosta.

Yllättäen joki huomaa että jotain heijastuu hänestä – se on kirkkaansininen taivas. Hän näkee, kuinka rauhallinen, luotettava, vapaa ja kaunis taivas onkaan. Hän ei ole ennen huomannut sitä. Hän tietää, että ollakseen onnellinen hän tarvitsee juuri vahvuutta, voimaa ja tilaa. Hän on räjähtämäisillään onnesta, sillä ensimmäistä kertaa hän tietää kuinka kuvastaa taivasta. Aikaisemmin hän on miettinyt vain pilviä, ja jättänyt taivaan kokonaan huomiotta. Sinä yönä hän muuttuu. Hänen kyyneleensä ja kärsimyksensä sulavat iloksi, voimaksi ja vapaudeksi. Seuraavana aamuna on tyyntä, ja pilvet palaavat. Nyt hän kuvastaa niitä rauhallisin mielin, ei kiintyneenä kuten ennen. Hän tervehtii jokaista pilveä, joka kulkee ohi.

Kun pilvet lähtevät, hän ei ole surullinen. Hän on löytänyt vapauden. Hän tietää, että vapaus on hänen onnensa perusta. Hän on oppinut pysähtymään ja kulkemaan rauhallisesti, eikä enää juokse. Sinä yönä jotakin ihanaa paljastuu. Täysikuu heijastuu joesta. Joki on hyvin onnellinen kulkiessaan käsi kädessä pilvien ja kuun kanssa kohti valtamerta. Jokainen askel tekee hänet entistäkin onnellisemmaksi.

Jokainen meistä on joki. Me aloitamme joen uomana valuen vuoren huipulta, haluten juosta niin nopeasti kuin voimme. Me kuitenkin opimme kuinka hidastaa, ja pian jahtaamme jotakin, johon olemme kiintyneet ja jota kaipaamme. Me kärsimme. Joskus kärsimme niin paljon, että emme tahdo enää jatkaa. Silloin meillä on tilaisuus palata sisimpäämme, ja miettiä. Me ymmärrämme, että epätoivomme ja surumme takia tahdomme sitä jotakin. Kaikki, mitä tarvitsemme ollaksemme onnellisia, on meillä itsellämme. Meillä on kaikki, mitä tarvitsemme. Yllättäen saavutamme sellaisen vapauden jota emme ole ennen kokeneet, ja me pystymme elämään syvästi jokaisen hetkemme. Koska meistä on tullut onnellinen joki, me voimme tehdä myös muita jokia onnellisiksi.