IRC-Galleria

Kotkat kirkuvat ylläni; tuuli on jäätä ja rautaa,
tulta en missään näe: oma tahtoni lämpöä antaa.
Tähtään vuoren huippua kohti, ja siellä on kaikki.
Kultaa hohtavat ylhäisen talon tornien huiput.

Taakseni jäi puutarhojen peittämä vehreä laakso.
Siellä en voinut nauttia mistään, turhia kaikki.
Saastunut on koko maa, torakat sitä riipien syövät.
Tahraton olkoon sieluni - syntymäpaikkani hylkään.

Olkoon suuntani luonnoton, pois petojen varovaisuus.
Tahdon enkeli olla, en tyytyä voi vähemmästä.
Taas otan askelen voittoa päin, tämä on lopullista.
On katumukseni hiljennyt, tämä on rakas tieni.

Tuokoon huominen vaikeudet, tien saa sumu peittää.
Tieltäni kultaiset ovet aukeavat jokin päivä,
vaikka nyt kuuraan peityn ja muuri on sulkenut tieni.
Valtava on minun onneni, kun valitsin tämän herran.

Hei varokaa humalaista! Hän kaiken on nähnyt ja luonut.
Hän kiroaa lähes kaiken ja säästää iskevän tuulen.
Tarvitseeko hän ystävän neuvoja, tai sylin turvaa?
Tie on ainoa rakkaus, itseltään ilon kieltää.

Hän oli vain joku hullu ja vain kuvitelmia palvoi.
Eikä hän matkoillaan *nähnyt*, hän on sokea.

Vie ylöspäin yhä tieni, en pilkkaa kuuntele yhtään.
Vain oma suuntimatähteni voi olemukseni täyttää.
Taistelen tuhkaa vastaan jäisten liekkien alla,
toistelen: "En ole tuomiovaltasi orja, en suostu!"

Saatan murtua, käyköön siis niin, kunhan en taivu.
Saankohan koskaan palkkaa tästä, en piittaa.
Taistelen taistelun vuoksi ja henkeni kunnian vuoksi.
Tietenkään en iltaisin voi juhlia viettää.

Miehiin haavoja iskettiin, oman itseni silvoin.
Tuskani on pahat henget ja Houreen kutsunut tänne.
Tuulikin pilkkaa: "Ei tätä matkaa kannata jatkaa.
Mielesi ei ole vilpitön, kun sotalauluja laulat".

"Taivaan valloitat, luot nahkasi kuin jokin käärme.
Kuitenkaan et täysin vanhoja riittejä hylkää:
kukkulan päällä on uhkean Astarten pyhä pylväs:
Piilotat itsesi vain, ei muututa noin jumalaksi."

Pakko on syntini myöntää, vaikka en mieltäni muuta
(kun läpikiero on mieleni, siitä en kärsi):
päälläni vain ohut kerros on kultaa, muuta sen alla.
Katseen nostan tähtiä päin, ylös vaikka en kuulu.

Päivä on nouseva, kun ytimeksi on muuttuva kuori:
kuitenkin etenen, jalkani horjuvat vain.