Kultainen häkki yksinäisyyden,
lattialla ruusun terälehtiä.
Juoden katkeraa kalkkia menneisyyden,
polkien jaloissa sanoja sanomattomia,
tekoja tekemättömiä.
Omaa kehääni kierrän,
vaellan vailla päämäärää,
5 askelta joka suuntaan on häkkini koko.
Mihin minä häkistäni pääsisinkään,
tohdinko edes sitä haluta?
Nyt maljani viimeisen,
niin katkeran suolaisen,
huulilleni nostan.
Juon sen viimeiseen pisaraan,
nauttien,
inhoten sen makua.
Lattialle vajoan, viimeisen näkyni näen,
lentävän pegasoksen.