Taas pimeässä kuljen pitkin autioita katuja, kuvasi vain heijastuu usvana pienistä lammikoista
Usvan lailla mieleeni palautuu ne syksyiset kävelyretket, jolloin kerroit minulle unelmistasi
Unelmistasi, haaveistasi, johon minä kuvittelin mahtuvani, olevani osa niitä
Mutta vuosia jälkeenpäin viimein ymmärsin, että et sinä minusta unelmoinut, minä olin vain olkapää, lohduttaja, se hyvä kuuntelija
Toisen sylistä sinä unelmoit, toisen sylistä onnen löysit...
Onhan minullakin unelmia, kauniita unelmia sinusta, unelmia tulevaisuudesta, unelmia, että ehkä vielä joskus sinut kohdata voisin syksyisellä kadulla