Surua ja murhetta,
ei ketään kehen luottaa,
vain tyhjiä lupauksia.
Suolainen kyynel valui pitkin poskeani,
ei ketään lähelläni.
Tyhjä oli huoneeni,
turhanpäiväiset aatokset mielessäni.
Huuli värähti, silmä kostui uudelleen.
Tyhjä oli myös sydämeni.
Ei minulle jäänyt mitään,
kaiken hän vei mennessään.
Vain yksinäinen taival oli edessäni,
polku vailla kynttilän valoa ja ystävällistä sielua.
Nyt, talven pimeys on sulanut lumien mukana,
tuoden tullessaan auringon ensisäteet.
Leijailit luokseni.
Polun pää häämöttää
ja näen sen päässä valoa.