IRC-Galleria

Karhu katsoi minua vaiti pöydällä,
se odotti että korkkaisin sen.
Aukaisin oluen, kolmosen,
kulautin suuhuni ja tunsin rakkauden.

Hetken maistelin, suussani purskutin,
valkoisen vaahdon, ruskean maltaisen.
Kerran ja kolmannen kulautin,
nielaisin ja röyhtäisin.

Maku suussani huumasi,
en tiedä mitä tuo Karhu oikein tuumasi.
Se oli tyhjä, otin kaverin,
kaiken saman tälle toistelin.>

Vaikka valo ympäriltäsi sammuikin,
elämä jatkuu.

Vaikka himmeni sielusi loisto,
elämä jatkuu.

Vaikka aikasi loppuikin lyhyeen,
elämä jatkuu.

Vaikka lähdit sä luotamme yllättäen,
elämä jatkuu.>

Kerran loppui aika tiimalasistakin,
vaikka sitä koko päivän kääntelin.

Ei riittänyt ne kaksikymmentäkolme tuntia,
jotka valuvaa hiekkaa katselin.

Tunnin viimeisen hukkasin, vaiko menetin,
en saanut enää uutta mahdollisuutta,
kääntää tuota aikaa uudelleen, se valui pois.

Valunutta hiekkaa lattialla nyt katselen,
kokoan sitä kyynelin, jokaisen sekunnin haluan.

Vaikka aika onkin pysähtynyt ja mennyt hukkaan,
en koskaan voi löytää niitä kadonneita sekunteja,
hetkiä joita tarvitsen, että aikani taas alkaisi.

Tällä hetkellä minulla on hukassa elämä,
se on pysähtynyt kuten on aikakin.
Aina kun löydän kadonneen sekunnin,
laitan sen säilöön ja odotan uutta hetkeä.

Elämäni on hidasta,
mutta joskus, ehkä joskus saan sen takaisin,
ajan ja sen tunnin jonka joskus pudotin.>

Otin sen yhden harha-askelman,
horjahdin, ja kaaduin kivikkoon.
Riuduin kuollakseni pois,
pois tästä harmaasta maailmasta,
jota joskus punainen rakkaus värittää.

Ojentaen käteni kohti sinua,
tunsin kasvosi, nekin viimeisen kerran.
Hamusin hiuksiasi, ja niiden pehmeyttä,
yrittäen nousta, kaatuen aina takaisin.

Kumartuen suutelit huuliani,
painoit kätesi minua vasten,
ja annoit minun mennä,
sinä päästit minut vapauteen.

Mitenkään en voi koskaan syyttää sinua siitä,
sinä teit ratkaisusi ja se oli oikein,
annan anteeksi sinulle kaiken,
myös sen tönäisyn.>

Aika näyttää onko huomenna kaikki vielä hyvin,
kun yö on hiljaa, voin kuulla vain sinun menneen kuiskauksen.
Tänään lähemmäksi sinut halusin,
muistan vielä sen kun eilen menetin osani rakkaudesta.

Yöllä heräsin ja muistelin meidän aikaa,
sitä aikaa jonka toivoin vielä tänään näyttävän kaiken.
Tunsin sydämessäni kaipuun, halusin sinut lähemmäksi,
olisiko se mahdollista, kun sydämeni on niin tyhjä.

Vielä kun yö on hiljaa muistelen kaivaten sinua,
tässä äärettömän hiljaisessa elämässä haluaisin muutosta,
sinä kuuluisit siihen jälleen, siihen minun uuteen elämääni.

En tiedä vielä mitä tuntisin, tai miettisin,
olemme kuitenkin tunteneet toisemme jo kauan,
silti niin lyhen ajan.
Ensimmäinen halauksesi ja kosketuksesi osoitti,
että tästä voi syntyä jotain,
kuitenkin niin lyhyt aika kuin se halaus,
ei voinut kertoa että tapaisimme uudelleen.
Mutta nyt istumme tässä taas lähekkäin voin olla jo varma,
että jotain se merkitsi.

En tiedä mitä mietin, en osaa sanoa sitä ääneen,
kun katson nauravia silmiäsi ja pehmeitä huuliasi,
tiedän vain etten voi miettiä muuta.
Suudelmasi on jotain aivan sanattoman kaunista,
ja halauksesi niin pehmeää ja viatonta.

Osaankohan koskaan rakastaa sinunalistasi naista,
osaankohan antaa sinulle sitä hellyyttä ja läheisyyttä jota kumpikin haemme,
en ehkä voi miettiä enää kauaa,
koska tiedän jo vastauksen,
osaan minä, haluan minä.

Molemmat olemme aiemmin kokeneet suurta tuskaa,
jota en sinulle aio tuottaa, puhuisin niistä mielelläni,
mutta se on vaikeaa, liian vaikeaa, ehkä yhdessä voimme jakaa tuon kaiken ja puhua siitä.

Kerroit ettei kukaan ole koskaan sinulle ostanut ruusua,
sitä ei minullakaan ole nut mukana, mutta saat sen jos haluat, koska sinä olet useamma nkuin yhden ruusun arvoinen,
ruusut annan kuitenkin yksi kerrallaan, koska en halua hukuttaa sinua niihin,
vaan yksi ruusu kertoo kuinka paljon oikeasti sinusta välitän.

Jos joskus näen silmissäsi kyyneleen,
toivoisin ettei se johdu minusta, tai mitä olen tehnyt.
Jos kuitenkin on niin, toivon että kyynel olisi onnesta,
jota sinulla on, eikä siitä kaikesta helvetistä jota sinun niskaasi on liikaa heitetty.

Kun silloin lupasin että kirjoitan sinulle runon niin se oli uskomattoman vaikeaa tietää mistä sen tekisin,
jo runoni nimi ihuna kertoo vai nsinusta ja siitä millainen sinä olet,
onko tämä sitten runo edes vai jotain aivan muuta, sitä en tiedä.

Tämä on kuintekin sinulle, hyvälle ystävälle, sinulle jota kaipaan, josta saan seuraa.

Itkuinen mieli, kipeä sydän,
rakkauden tuskat, ne entisten tähden.
Ei voi uutta rakkautta aloittaa,
tuskat vanhat niin paljon vielä satuttaa.
Käsin hennoin ne ojentaen,
pyytää älkää satuttako enää, älkää enää.
En kaikkea minäkään kestää voi,
en halua, haluan vain olla yksin ja itkeä.

Kylmät kyyneleet silmissäs minua koskettaa,
pakkasaamu ne jäädyttää,
sielun lämmön sekin pakastaa.

Tunteet kuihtuneet sinut valloittaa,
repii rikki sydämen sen hetki sitten särkyneen.

Alat unohtaa kaiken sen,
niin tunteeton sydän nyt on,
se vain satuttaa.

Tarttuen käteesi sinut pelastaa yritän,
keräten joka pisaran jonka valuttaa mieli jäätynyt.>

Miltä kuulostaa kun miehen kyynel putoaa jäiselle asfaltille?
Tunteet suuret pääsee valloilleen,
irti.

Kyynel jäätynyt jää jäiseksi pisaraksi kylmyyteen,
rakkauden kaipuu pirstoutuu kyyneleen sulatessa jäähän.

Tunnetta tuota en halua kokea,
haluan vain olla kanssasi ja rakastaa,>

Kun ajattelen sinua
Minut valtaa halu kertoa sinulle
Miten paljon merkitset minulle
Mutta kun tilaisuus tulee
En löydä sanaa jolla aloittaisin
Ja kun hetki on mennyt
Soimaan itseäni
Enkö vieläkään uskalla
Antaa sinulle avaimia siihen selliin
Jossa sieluni on
Vaan pelkään että hukkaat ne
Tai kun näet sen sellin asukin niin juokset pois
Ja kuitenkin paras olisi
Jos kaiken uhallakin
Antaisin sinun yrittää
Ehkä sen sellin asukilla
On sinun hukkunut avaimesi.