IRC-Galleria

Nukkuu,
uinuu,
prinsessa öiden,
neito yksinäinen.

Hautaan
lasketaan
rakastettu
unohdettu.

Hän etsi itseänsä
ei kuitenkaan löytänyt etsimäänsä.
Hän syvään kuiluun
armeliaaseen uneen.

Pian yössä kaikuu laulu tuo,
viattomien verta iltaisin juo.
Pimeyden prinsessa, yksinäinen neito,
niin rakastettu, niin unohdettu.

Iltaan
vaipuu,
kuu-ukko valvoo,
pimeyttä palvoo.

Neito herää
haudastaan nousee
retkilleen juoksee.

Kukaan ei kuollutta muista,
aaveita, varjoja, lieneekö noita?
Hän tahtoi vain rakkautta,
ei kuitenkaan aanut haluamaansa.

Öisin kaikuu tarina tuo,
missä lienee, viattomien verta juo.
Nukkuu, uinuu,
prinsessa öiden, neito yksinäinen

Nyt kun päivä poistuu,
yö tulee sijaiseksi sen.
Se kaavullansa peittää kaiken,
loistaa tähdet ja kuu.

Hiljaisuuden lävitse
huuto sujahtaa
ja jälleen hiljaa nukkuu maa.

Kun taasen herää, päivä
palaa hiljaa paikalleen.
Kuin aamukaste,
kyyneleet kiven kastelee.

Hahmo aamuhämärässä
katuu tekojaan,
ja itkee kuin hullu pelkojaan.

Vain yksinäisyys katkeroittaa
pienen sydämen.
Se muurit rakentaa
ylle suurien haaveiden.
Kertaakaan ei kiellä,
mutta silti vankiaan
ei kahleista päästä,
jättää vain uhrinsa kitumaan.

Kuinka voikaan maailma mieltä raastaa.
Eihän täällä mitään muuta olekaan
kuin kostoa ja vihaa.

Kosto kostosta,
kostojen kostosta seuraa

Veritulva

Kuinka voikaan ihminen ahneudessaan
rakkaitaan satuttaa -

Sydän kivinen

Eihän täällä muuta olekaan
kuin kostoa ja vihaa

Kosto kostosta,
kostojen kostosta seuraa

Veritulva

Ihminen on ihmiselle susi,
jos et sitä usko,
sulje se valittava suusi.

Eihän täällä mitään muuta olekaan
kuin kostoa ja vihaa.

Kosto kostosta,
kostojen kostosta seuraa

Veritulva

Unelmissani turvaudun lohtuun ainoaan:
Voin rakkaudelle antautua,
jäädä syliisi - mun ainoaan turvalliseen maailmaan.

Eihän täällä muuta olekaan
kuin kostoa ja vihaa.

Kosto kostosta
kostojen kostosta seuraa

Veritulva

Tänä yönä lampun valo haihtuu pois,
hän miettii miten kaikki erilailla olla vois.
Vanhat arvet viiltää auki veitsellään,
kuunvalossa punainen veri kauniisti kimmeltää…

Hän eksyy syvemmälle menneisyyteen,
tyhjyyttä juosten pakenee.
Matkaa syvemmälle surun avaruuteen,
pimeyden portit aukaisee.

Tanssien yllä kuoleman, hän huutaa riemuissaan:
"Nyt viimein tästä kaikesta vapaa olla saan!
En palaa kärsimysten maailmaan enää milloinkaan,
tahdon nukkua rauhassa, en pelkää jumalaa!"

Hän uskoi, toivoi ja rakasti niin,
syvään kaiversi nimet sielunsa seinämiin.

Päivät ikiyöksi muuttuivat,
kun rakkauden liekit kuolivat.
Nyt itkien toivoo nopeaa kuolemaa:

Tanssien Yllä kuoleman, hän huutaa riemuissaan:
"Nyt viimein tästä kaikesta vapaa olla saan!
Miksi uskoa johonkin typerään jumalaan,
joka ei auta lainkaan luomuksiaan?"
Rikkoen lakeja Äiti Maan,
hän nostaa kätensä kostamaan…

Tanssien yllä kuoleman, hän huutaa riemuissaan:
"Kuolkoon heistä jokainen syvään suruunsa,
olkoon se heidän tuskallinen kohtalonsa!
Miksi uskoa johonkin typerään jumalaan
kun koko luomakunta tulee kuitenkin kuolemaan!"

Tanssien yllä kuoleman, hän huutaa riemuissaan:
"Nyt viimein tästä kaikesta vapaa olla saan!
En palaa kärsimysten maailmaan enää milloinkaan,
tahdon nukkua rauhassa, en pelkää jumalaa!"

Istun hiljaa parvekkeella Muistelen sinua rakkaudella Muista yhä katseesi sun Silloin kun seisoit edessäin mun Tartuit käteeni Olit luonani Hetken vain näin sun silmäsi Tunsin kädessäin kätesi Sanoit älä unohda minua Niin jaksan muistaa sinua Vaikka jäisin alle kivivyöryn Tai suuren suuren vesi ryöpyn Silti aina eteenpäin jaksaisin ja joskus vuosien päästä tulen takaisin Sitten katosit yöhön pimeään Sinne tielle yksin jäin itkemään Ja nyt kun olet tulossa takaisin Minä olen tyttö maailman onnellisin

kello viimeistä kierrostaan kiertää.
Jokin kumma sydäntäin hiertää.
Miksi en voinut sinulle virhettäin myöntää,
Ja vain siksikö piti kaikki ympäriltäin kauas työntää.
Että voisin paholaisen sielustaan löytää.

Eikö kukaan enää voisi kattaa minulle uutta pöytää
Ja pystyisinkö täältä kaukaa yhä kotiin löytää.
En enää tahtoisi tavata yhtään ihmistä kylmää.
Vaan kerrankin elää mieleistäni elämää.

kello viimeistä kierrostaan kiertää.
Kivi kengässä hiertää.
En voi sitä kieltää,
liian kauan olen oman elämäni painajaisia joutunut sietää
ja siksi viimeinkin minut pois jo täältä viekää.

särkynein lausein herätän henkiin
sen mitä eniten pelkäsin
lasista tehtyihin tanssikenkiin
kai aikoinaan jalkani asetin

vei tanssini mukanaan sinutkin varmaan
kun annoit unohtaa pelkoni syyn
nyt ojennan takaisin vapauden armaan
ja vuoksesi oman onneni myyn

niiden lasisten tanssikenkien lailla
särkyy ääneni katkeriin kyyneliin
jään eteesi mykkänä, sanoja vailla
en kykene viisaisiin päätöksiin

mutta tämä päätös on itsensä tehnyt
se meitä tarkkaillen valmistui
se on sinusta vapaudenkaipuusi nähnyt
ja sen miten minussa suru ui

on aika lopettaa viimeinen taisto
vaikka sanomatta kai paljon jää
jäi rakkauden alle se suojeluvaisto
mutta nyt sen on aikansa nostaa pää

siis lähde kun teen sen helpoksi sulle
minut jätä nyt vielä kun kestän sen
ehkä yö on hellä haavoitetulle
pimeys syliinsä sulkee yksinäisen

kipeästi kolahtaa nimesi kaiku
ikkunalasiin ja takaisin

säpsähdys hereille
unesta josta ei muista kuin sinut

hien haihtuessa hiljalleen
hän koskettaa tyhjää tilaa vierellään

katonrajaan kerääntyvät sanojesi varjot
ja katoavat uniksi eilisestä

"aamut eivät ole enää kuten ennen"
hän ajattelee

kääntää kylkeään
ja nukahtaa uudelleen

Menetin sinut jo kauan sitten,
tuntuu vain siltä, että se oli vasta eilen.
Tämä kaipaukseni ei ehkä kuole koskaan,
tunnen edelleen tuoksusi, kosketuksesi, suudelmasi.

Näin kuinka otteesi kädestäni haihtui,
sen lämpö oli hetkessä ohitse.
Tunsin vain kuinka pidin kädessäni kättä joka ei tuntunut enää miltään,
silti tunsin sydämessäni sen rakkauden ja kaipauksen joka tulee meillä aina olemaan.

Suutelin vielä kerran huuliasi, halasin sinua vielä kerran, puristin kätesi kättäni vastaan ja tiesin,
ei meitä kukaan enää erota.
Olisimme ikuisesti yhdessä!

Pyyhein silmistäsi viimeisen kyyneleen, kosketin sydäntäsi ja poistuin huoneestasi!>

Jos huomista ei tulekkaan,
en voi sanoa kuinka kaipasin,
en voi sanoa kuinka halusin,
et voi tuntea kuinka kosketin.
Jos huomista ei tulekkaan,
ei ole minulla enää mitään.

Jääkö minulle edes muistoja,
jos en huomista kohtaa?

Jääkö minulle enää haluja -
elää tätä elämääni yksin.
Jos sinua ei olisikaan.

Tunnen vielä kosketuksesi,
tunnen vielä suudelmasi,
tunnen vielä halusi,
tunnen vielä katseesi.

Tunnenko enää näitäkään,
jos ei sitä huomista olisikaan?>