IRC-Galleria

Nyt olet vapaa ja mukana tuulen voit kulkea rajalla ajattomuuden.Nyt
olet mennyt pois maan päältä,mutta et minusta. elät muistoissani. nyt
ja aina. ei mennytta voi takaisin saada eikä muistot meitä henkiin
palauta. Pyysin sinulta kerran: älä mene sinne minne en voi sinua
seurata. Nyt kuitenkin olet mennyt sinne. jätit minut yksin tänne maan
päälle. Voisitpa tulla vielä kerran takaisin niin kaikki olisi
paremmin.

Revit sydämmeni,
rinnastani.

Jätit aukon,
verta vuotavan.

Hukun siihen,
sydämmeni vereen.

Katsot vierestä kun kidun,
tukehdun.

Kuin enemmän satuttaaksesi,
tiputat suolaa rinnalleni.

Huudan kivusta,
huudan raivosta.

Kunpa voisin tappaa,
kunpa vain jaksaisin jatkaa.

Vihaan sinua,
vihaan itseäni.

Miksi luotin,
miksi rakastin.

Elon yö möyrii kuin syysmyrsky
pyörii ja tyrskyy
aallot, elon aallot, vaahtoa purskuavat
ajatusten rantamille,
ne tasaisiksi huuhtovat
Kaikki ajatukset samanlaisiksi
sileiksi, niljakkaiksi
Et omaa ajatusta tarvinne,
ne tuumaavat,
kaikki me huuhdomme samanlaisiksi,
sileän nihkeiksi

Tulee talvi, pakkanen, armahtava
mutta kaiken häikäisevä valo
joka sokaisee silmät
mutta paljastaa että jotakin elää vielä
on, on

Talvea seuraa kevät, lumi hajoo,
ajatuksetkin sulaa kunnes syttyvät
uudet viisaat mietteet
jotka kestävät, kunnes tulee taas
syksy, sen yöt ja syksyn myrskyt
jotka tasoittavat kaiken sileiksi,
on vain syksy, talvi ja kevät
talvi, kevät, syksy
ja syksyn myrskyt.

Kun yksinäisyys jälleen mieltäni kolkuttaa,
oven avaan ja tervetulleeksi toivotan.

Miksi itken taas? Miksi yksinäisyys mua rakastaa?
Miksi toivon kaiken ympäriltäni katoavan?

Kun taas uusi päivä alkaa paistaa,
minulle se on vain uusi eilinen.

Miksi elän näin? Miksi päivät toisiaan muistuttaa?
Miksi toivon, että tieni päässä näen pimeän ikuisuuden?

Olen ainoastaan unelmien avulla lentänyt,
tähän päivään jymähtänyt.
Elän sen aina uudelleen,
yöni nukun ja taas herään yksinäisyyteen.

Kun toivoo itselleen jotain mahdotonta,
kääntyy harhaan ja joutuu kulkemaan pitempään.

Miksi itken taas? Miksi yksinäisyys tuhoaa unelmia?
Miksi toivoo jotain sellaista, jolla ei voi ylentää sydäntään?

Kun katsoo syvälle peiliin,
näkee itsensä sisinpään.

Huomaan: Ei pidä sortua mahdottomuuksiin,
sitä yksinäisyys haluaa: johtaa toivoni pimeään.

Miksi itken taasÂ… ?

Nukkuu,
uinuu,
prinsessa öiden,
neito yksinäinen.

Hautaan
lasketaan
rakastettu
unohdettu.

Hän etsi itseänsä
ei kuitenkaan löytänyt etsimäänsä.
Hän syvään kuiluun
armeliaaseen uneen.

Pian yössä kaikuu laulu tuo,
viattomien verta iltaisin juo.
Pimeyden prinsessa, yksinäinen neito,
niin rakastettu, niin unohdettu.

Iltaan
vaipuu,
kuu-ukko valvoo,
pimeyttä palvoo.

Neito herää
haudastaan nousee
retkilleen juoksee.

Kukaan ei kuollutta muista,
aaveita, varjoja, lieneekö noita?
Hän tahtoi vain rakkautta,
ei kuitenkaan aanut haluamaansa.

Öisin kaikuu tarina tuo,
missä lienee, viattomien verta juo.
Nukkuu, uinuu,
prinsessa öiden, neito yksinäinen

Nyt kun päivä poistuu,
yö tulee sijaiseksi sen.
Se kaavullansa peittää kaiken,
loistaa tähdet ja kuu.

Hiljaisuuden lävitse
huuto sujahtaa
ja jälleen hiljaa nukkuu maa.

Kun taasen herää, päivä
palaa hiljaa paikalleen.
Kuin aamukaste,
kyyneleet kiven kastelee.

Hahmo aamuhämärässä
katuu tekojaan,
ja itkee kuin hullu pelkojaan.

Vain yksinäisyys katkeroittaa
pienen sydämen.
Se muurit rakentaa
ylle suurien haaveiden.
Kertaakaan ei kiellä,
mutta silti vankiaan
ei kahleista päästä,
jättää vain uhrinsa kitumaan.

Kuinka voikaan maailma mieltä raastaa.
Eihän täällä mitään muuta olekaan
kuin kostoa ja vihaa.

Kosto kostosta,
kostojen kostosta seuraa

Veritulva

Kuinka voikaan ihminen ahneudessaan
rakkaitaan satuttaa -

Sydän kivinen

Eihän täällä muuta olekaan
kuin kostoa ja vihaa

Kosto kostosta,
kostojen kostosta seuraa

Veritulva

Ihminen on ihmiselle susi,
jos et sitä usko,
sulje se valittava suusi.

Eihän täällä mitään muuta olekaan
kuin kostoa ja vihaa.

Kosto kostosta,
kostojen kostosta seuraa

Veritulva

Unelmissani turvaudun lohtuun ainoaan:
Voin rakkaudelle antautua,
jäädä syliisi - mun ainoaan turvalliseen maailmaan.

Eihän täällä muuta olekaan
kuin kostoa ja vihaa.

Kosto kostosta
kostojen kostosta seuraa

Veritulva

Tänä yönä lampun valo haihtuu pois,
hän miettii miten kaikki erilailla olla vois.
Vanhat arvet viiltää auki veitsellään,
kuunvalossa punainen veri kauniisti kimmeltää…

Hän eksyy syvemmälle menneisyyteen,
tyhjyyttä juosten pakenee.
Matkaa syvemmälle surun avaruuteen,
pimeyden portit aukaisee.

Tanssien yllä kuoleman, hän huutaa riemuissaan:
"Nyt viimein tästä kaikesta vapaa olla saan!
En palaa kärsimysten maailmaan enää milloinkaan,
tahdon nukkua rauhassa, en pelkää jumalaa!"

Hän uskoi, toivoi ja rakasti niin,
syvään kaiversi nimet sielunsa seinämiin.

Päivät ikiyöksi muuttuivat,
kun rakkauden liekit kuolivat.
Nyt itkien toivoo nopeaa kuolemaa:

Tanssien Yllä kuoleman, hän huutaa riemuissaan:
"Nyt viimein tästä kaikesta vapaa olla saan!
Miksi uskoa johonkin typerään jumalaan,
joka ei auta lainkaan luomuksiaan?"
Rikkoen lakeja Äiti Maan,
hän nostaa kätensä kostamaan…

Tanssien yllä kuoleman, hän huutaa riemuissaan:
"Kuolkoon heistä jokainen syvään suruunsa,
olkoon se heidän tuskallinen kohtalonsa!
Miksi uskoa johonkin typerään jumalaan
kun koko luomakunta tulee kuitenkin kuolemaan!"

Tanssien yllä kuoleman, hän huutaa riemuissaan:
"Nyt viimein tästä kaikesta vapaa olla saan!
En palaa kärsimysten maailmaan enää milloinkaan,
tahdon nukkua rauhassa, en pelkää jumalaa!"

Istun hiljaa parvekkeella Muistelen sinua rakkaudella Muista yhä katseesi sun Silloin kun seisoit edessäin mun Tartuit käteeni Olit luonani Hetken vain näin sun silmäsi Tunsin kädessäin kätesi Sanoit älä unohda minua Niin jaksan muistaa sinua Vaikka jäisin alle kivivyöryn Tai suuren suuren vesi ryöpyn Silti aina eteenpäin jaksaisin ja joskus vuosien päästä tulen takaisin Sitten katosit yöhön pimeään Sinne tielle yksin jäin itkemään Ja nyt kun olet tulossa takaisin Minä olen tyttö maailman onnellisin

kello viimeistä kierrostaan kiertää.
Jokin kumma sydäntäin hiertää.
Miksi en voinut sinulle virhettäin myöntää,
Ja vain siksikö piti kaikki ympäriltäin kauas työntää.
Että voisin paholaisen sielustaan löytää.

Eikö kukaan enää voisi kattaa minulle uutta pöytää
Ja pystyisinkö täältä kaukaa yhä kotiin löytää.
En enää tahtoisi tavata yhtään ihmistä kylmää.
Vaan kerrankin elää mieleistäni elämää.

kello viimeistä kierrostaan kiertää.
Kivi kengässä hiertää.
En voi sitä kieltää,
liian kauan olen oman elämäni painajaisia joutunut sietää
ja siksi viimeinkin minut pois jo täältä viekää.