IRC-Galleria

Uni kutsuuTiistai 25.03.2008 22:33

Väsyneenä painuu pää
tyynyyn untuvaiseen
ajatukset kiertää
valopilkut sammutetun valon jälkeen

Avaan unien kirjan
luen itseni seikkailuun tuntemattomaan
yön tuhannet sadut
muuttuvat hetkessä todeksi


HaaveissaTiistai 25.03.2008 22:33

Rakkaus polttelee rinnassa,
pieni ihminen haaveilee Arabianrannassa
erämaan laivasta,
aavikosta
tähtitaivaasta sen yllä

Joutuu kutoseen kiirehtimään
yön viimeinen vuoro
unelmansa jätti
toiselle minälleen,
joka jäi aavikolle
taivasta ihmettelemään

YöTiistai 25.03.2008 22:32

Pimeässä tallissa
vetovaunun penkillä
valveilla vielä hetken
totuttelen toisenlaiseen
kultani kanssa
odottaen päivän valkenemista
matkalle lähtemistä

On tunnelmaa
hajuja, ohittavia junia
yksi ajaa pohjoiseen,toinen suuntaa etelään.

Veturin hurinaan aamulla herään,
ikimuistoinen yö minua aina seuraa,
kuin Lättä rautatietä.

Aamiainen kahdestaan
perhosia vatsan pohjalla
matkakuumetta
lähdön tunnelmaa

Taisteluni Tiistai 25.03.2008 22:28

Minä hävisin taisteluni,
elämä voitti.
Se tuhosi yksinäisyyteni,
haikeuteni
ja muovasi niistä hellyyden,
janon.
Yritin kaikkeni
ja vasta elämän
tuhoisin ase -rakkaus-
minut kukisti.
Rakkaus voitti
ja niin minäkin.

[Ei aihetta]Maanantai 24.03.2008 01:58

Kysy oraakkelilta (http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/) nämä kysymykset.

mikä on tulevaisuuden ammattini?
Palkanlaskija.


Missä asun?
Koirankopissa.


mikä on nimeni?
Jalmari


Entä lempinimeni?
Kukka-Maaria.

Ketä rakastan?
Duracell-pupu -tyyppiä.

Kuka minua rakastaa?
Poikasi tyttöystävä.


Kuinka monta kertaa mulle sanotaan "mä rakastan sua"?
Ehkä viisi. Vähempi ei riitä sinulle.


Missä maassa rakastettuni asuu?
Linnanmäellä.


Kuka on paras ystäväni?
Nokkela kynämies.

Miten monta kertaa jaksan juosta talomme ympäri?
Suhteellisen paljon verrattuna sinun älykkyysosamäärään.


Millon saan auton ja millaisen?
Sosiaalinen.

Sattuuko mulle joskus onnettomuus?
Tottahan toki ystävä hyvä

Synnyinpäiväni?
Hmm.

Mitähän sä siellä oikein sokellat?
Sitä mitä sillä hetkellä pyörii mielessä

Kuolinpäiväni?
Neuvoisin sinua menemään suoraapäätä hoitoon ennen kuin tapahtuu mitään peruuttamatonta.

[Ei aihetta]Torstai 20.03.2008 22:40

Koira nimeni =Saaga

Käy tekemässä http://www.nelonen.fi/hurttajastara/nimigeneraattori.html

Nukuta mutKeskiviikko 19.03.2008 22:27

Nukuta mut
edes hetkeksi
ja vie toiseen maailmaan,
jossa sielullani
ja kehollani
lupa levätä ois
huolet, murheet, painajaiset
unohtua voisi pois...

Sieluni on kuollut
tämän valtaisan
tuskavyöryn alle.

Vuodet menneet
mua muuttaneet on,
ja nyt vaan muistuttaa,
miten haurasta elämä on,
siksi elänkin
hetkihetkeltä eteenpäin
huoli huomisesta mukanani.>

[Ei aihetta]Keskiviikko 19.03.2008 22:26

Vain yksi joka ymmärtää,
vain yksi jolta pystyy kysymään.
Vain yksi tuo valon pimeyteen,
vain yksi josta uskoa ystävyyteen.
Vain yksi ei lennä pois linnun lailla.
Kun hän on täällä,en ole mitään vailla.

Se olet sinä, ystävä
ystävä mun
josta löysin sen kauan kaivatun.
-Sari-

KuolisinKeskiviikko 19.03.2008 22:25

sirpaleet viiltävät keuhkojani kuin joku nakertaisi niitä, miksi
kaikki aina loppuu niin nopesti.

voin tuntea miten pieni sydämmeni lakkaa sinnittelemästä, kokonaan.
nään pimeyden, olen osana sitä, pelkkää pimeyttä.

pelkään kuolemaa, pelkään menetystä, ehkä siksi että en ole tehnyt
sitä mitä olen halunnut.

en elä aina niin,miten pitäisi.
siksi katuisin.
katuisin itseni puolesta, en muiden

Mennyttä ei takaisin saaKeskiviikko 19.03.2008 22:23

Nyt olet vapaa ja mukana tuulen voit kulkea rajalla ajattomuuden.Nyt
olet mennyt pois maan päältä,mutta et minusta. elät muistoissani. nyt
ja aina. ei mennytta voi takaisin saada eikä muistot meitä henkiin
palauta. Pyysin sinulta kerran: älä mene sinne minne en voi sinua
seurata. Nyt kuitenkin olet mennyt sinne. jätit minut yksin tänne maan
päälle. Voisitpa tulla vielä kerran takaisin niin kaikki olisi
paremmin.