IRC-Galleria

I shut the door,
and take step
to the night.
Life is running,
out of me,
and I lost,
to dark night.
Never i come,
back to home..

Avaan oven.
Olen palannut.
Takaisin.

Kaadan aamukahvia edelleen
kahteen kuppiin.
Istun viereesi,
haukon henkeäni

muistan,
ettet olekaan siinä.

Huomautan,
että kahvisi jäähtyy pian.
Avaan lehden,
annan toisen puoliskon sinulle.

unohdin taas

et ole juonut kahviasi
enää aikoihin.

Aamuisin menen nukkumaan,
hengittelen tuoksujasi.
Iltaisin herään katsomaan
kalpeita kasvojasi,
pimenevää yötäsi.

Nukahdan meihin.

Avaan oven.
Olen jo poissa.

Pettymys
Suru
Viha
Käsi kädessä.
Lupaus
Uudelleen
Rikki
Kuin viilto iholla.
Luottamus
Rakkaus
Lämpö
Katoaa synkkään yöhön.
Sinä
Minä
Me
Taivaan pilvi hatara.
Katse
Viiltää
Kylmästi
Sielun syövereissä asti

Mä pieni lintunen
oikeastaan mitään kestä en.
Kun maahan painuneet
on siipeni väsyneet.

Niin kovin sua ikävöin,
mut sua kaltoin kohtelin.
En enää takaisin sua saa,
kun uuden tuulet jo puhaltaa.

On meillä uudet suunnitelmamme,
haaveemme ja toiveemme.
Emme toisiamme enää nää,
kun sielumme niin määrää.
On se kai näin parasta,
vaikka se tuntuukin pahalta.

Kyyleleet silmissä
yritän muistella
ne kauniit päivät
joita sinun kanssasi vietin.
Muistan kun perhospinni
hiuksissasi
tulit minua tapaamaan
- Viimeistä kertaa.
Luulin aina että olisimme
erottamattomat
ettei kuolemakaan meitä
erottaisi.
- Olin väärässä

voisinko joskus edes hetkeksi vain pysähtyä ja olla edes hetken
paikoillani?

voisinko edes joskus olla minä?

miksi on niin vaikeaa jaksaa olla ja miksi pitää aina yrittää ja
kantaa jotain taakkaa?

miksi minun aina pitää kantaa jotain taakkaa ja ottaa kaikki niin
vakavasti?

miksi en voi olla onnellinen toisten puolesta, miksi minun pitää aina
olla niin mustasukkainen jos joku toinen on löytäny onnen vaan minä
en?

enkö voisi antaa olla ja lakata etsimästä sitä oikeaa?

miksi helvetissä olen vain kaikille joku vitun ystävä joka vaan
kuuntelee toisten ongelmia, ketä kiinnostaa minä?

kuka kysyy kuinka minä voin ja mitä minä haluan?

voisinko edes joskus olla itsekin onnellinen ilman yksinäisyyttä?

kakki vaan häviää ympäriltäni ja olen taas yksin.

mitä oikein olen tehnyt?

silloin olen vain ollut oma itseni ilman mitään esteitä!

miksi kukaan ei voi tajuta sitä?

voisinko edes joskus vain lähteä sanomatta kenellekään mitään?

kadota jonnekin ja katsoa kaukaa kaipaako kukaan minua?

silloin tietäisin olenko oikeasti minä vain jotain jonka voi unohtaa
jonnekin ja ottaa taas käyttöön kun sitä tarvitaan.

en jaksa olla enää esine joka lojuu nurkassa.

haluan olla jollekin jotain muutakin.

haluan että minusta välitetään ja haluan olla joku tärkeä jollekin.

mutta miksi se on niin vaikeaa?

miksi en voi löytää itselleni sitä onnea jonka muut ovat löytäneet?

olinko silloin onnellinen kun minulla oli joku jota rakastin? olin
mutta miksi tein päätöksen että menetin hänet?

nyt kadun sitä mutta turhaan en voi saada sitä enää takaisin ja sen
takia saan kärsiä yksinäisyydestä enkä saa enää osakseni onnea, jota
niin kovasti kaipaan.

mutta eikö meistä jokainen kaipaa onnea?

eikö se ole asia jota oikeasti etsimme elämässä, eikö se ole elämän tarkoitus?

mutta miksi juuri minä?

miksi miksi miksiÂ… .

en enää jaksa olla yksin ja onneton.

entä mikä siinä on jos löydän jonkun niin tärkeän ja ihanan ja olen
sitä samaa myös hänelle, miksi sitten emme voi olla muuta kuin
ystäviä? miksi joskus sanoin että se on ok? jos en pysty elämään ilman
sitä ihmistä eikä se ilman minua? miksi emme uskalla yrittää elää
yhdessä? mikä siinä oikein on? miksi? ja sinä sanoit että et halua
menettää minua ystävänä, ethän sinä menettäisikään vaan olisin sinun
oma kokonaan. jos siitä ei mitään tulisi emme menettäisi toisistamme
kuin osan, jos sitäkään. ei elämän niissä asioissa ole niin paljoa
menetettävää. vai onko?

voisinko edes joskus olla hetken sinun omasi? hetken sinun ja sitten
minä lähden jos sinä sitä halut?

sanoit ettei meistä koskaan tulisi muita kuin ystäviä
ymmärsin sen olimme liian samanlaisia kutakuinkin
sanoit niin kaikille, jotka epäili jotain muuta
mutta joka kerta kun sanoit niin sisälläni tuntui
kerta kerran jälkeen pahemmalle
en voinut uskoa että tarkoitit sitä
en voinut uskoa että meille kävisï niin
sillä jos minulla oli joku sinä sanoit pahasti minulle siitä
kuin mustasukkaisena
silloin kuin sinulla oli joku sanoin samaa ja emme vaan pystyneet
olemaan erillämme
tajusimme vaan liian myöhään

Kylmissään on raukeaa.
Jos vaan välillä voisi
saada lämpöäkin jostain.
Jonkun tekoturkista,
nuhruisista villakuiduista.

Miksi me emme ikinä lennä talvea karkuun?
Joku väittää
SIIVET EIVÄT KANNA.
Minä nauran kuluneille sanonnoille.

Rakas,
liimataan siivet kuntoon.
Erikeepperiä tai
Pirkan paperiliimaa.
kuumaliimapyssyllä itsemurha.

LEIKISTI VAHVAT JÄÄVÄT KUITENKIN TÄNNE.

Niin ja minä tietysti jään.
Ketä voi syyttää,
jos talvi syö minut pois täältä?
Minä jäädyn siniseksi
ja unohdan miten puhua.

BENSAA JÄRVEN JÄÄLLE.
POLTETAAN SE POIS.

Sisimmässä loputon tuska
kuin tyrehtymätön haava

Veripisarat putoilevat hiljaa

Katkeruuden kyyneleet
polttelevat rintaa

Liian kiire kaivaa hautaa
kuopastansa huutaa

Syntisesti
itseään pieksee

Maailmalle nauraa

Miten monta sanaa tarvitaan,
miten paljon aikaa?
Miten kauan jaksan yrittää sinua ymmärtää,
miten kauan jaksan selittää?
Jos et halua nähdä totuutta,
en voi sinua pakottaa siihen.
Mutta minä näen totuuden,
minä myös tiedän sen.
En rakasta sinua.
Olin heikko,
sinä osuit tielleni.
Autoit minua,
sokaistuin,
luulin sitä rakkaudeksi,
mutta se ei ollut sitä,
se oli hetki jonka aikana ymmärsin ajatusmaailmani.
Minä en välitä rakkaudesta,
en välitä siitä mitä tunnen ketäkin kohtaan.
Tunteet on,
mutta olenko minä.
Tahdon vastauksia kysymyksiini,
en tarvitse sinua saadakseni niitä.
Ainoa mitä tarvitsen on kuolema,
sillä tiedän sen joskus olevan kohdallani,
tiedän että se on.
Tahdon ennen sitä selvittää,
olenko minä ennen kuolemaa.