Makaan sängyllä selälläni, tuijotan vaiti kattoon, johon yö piirtää öisiä, hiljaisia varjoja.
Tunnen kuinka käteni puutuu.
Sinä makaat siinä hiljaa aivan kyljessäni kiinni. Käännän hieman päätäni ja annan pehmeän suukon otsallesi. Ynähdät hiljaa unissasi ja hymy leviää kasvoillesi. Mitähän unta sinä näet?
Seuraan katsellani valoviirua katossa, jonka ohiajavan auton valot sinne heittää.
Vaivun taas ajatuksiini.
Kuinka kummallista elämä oikein onkaan...
Kiersin maailmaa, kääntelin kiviä, kiipesin puun latvaan ja vuoren huipulle, mutta en prinsessaani läytänyt. Ja kun viimein lakkasin tuijottamasta horisonttiin, laskin katsettani hieman ja näin sinut.
"Kuinka kauan olet ollut siinä" kysyin.
"Aina" vastasit ja hymyilit sellaista pientä vienoa hymyäsi.
"Miksen ole sinua sitten aiemmin nähnyt?"
"Et sinä prinsessaasi etsimällä löydä. Pysähdy hetkeksi, katso ympärillesi ja näet..."
Säpsähdin hereille. Katselit minua hymyillen, kiersit kätesi tiukemmin ympärilleni ja nukahdimme uudelleen....>