Seison alla suuren tammen, äärellä vasta luodun haudan.
Yö saapuu, ennenkuin liikahdan.
Lasken kädestäni pienen ja hennon ruusun.
Sen varsi on jo ajat sitten katkennut, lehdet kuivuneet.
Kuun valossa sen terälehdellä kimmeltää pieni vesipisara,
vai kyynelkö se lie?
Nostan pääni, kuivaan kyyneleet ja
käännän haudalle selkäni.
Askeleeni johtavat minut tuntemattomaan,
menneet on jääneet taa, tulevaisuus jalkojeni alla.
Viimeinkin sain lasketuksi hautaan
kauniit muistot sinusta,
viimeisenkin toivon elämästä?>