Tänään on taas niitä päiviä kun haluisi huutaa, potkia, kiljua ja raivota. Niitä päiviä kun haluaisi unohtaa kuka on ja missä on. Sulkea silmät ja vain olla, olla ajatelematta. Repiä sydän pois ja olla ilman tunteita. Vain hetken aikaa ilman että tuntisi mitään kipua, pelkoa, surua, ahdistusta ja sitä tyhjyyttä. Sitä tyhjyyttä joka vain on, joka vain on jossain.
Joka päivä ajattelen että tulet vastaan kulman takaa ja joka päivä muistan että ethän sinä tule. Miksi? :(