Kuljen pitkin tietä pimeää,
sinua minä mietin,
olenko kenenkään arvoinen.
Elämäni helvettiä mietin, onko ketään,
ketään kuka minua rakastaisi.
Ihmistä suurta tunteellista.
Mielessä oli minulla tavoite,
rakkautta halusin,
rakkauden tuntea mä halusin.
Kaksi vuotta elämänu helvettiä kuljin mielessä
rakkaus puuttuva.
Kuluui kuukauden päivät,
sinuun minä rakastuin,
sinut vierelleni halusin.
Vierellä minun vietit,
päässäsi aate.
Luottamustani epäilit,
minut itkemään sait.
Minä sinua rakasta,
siksi sinua kiitän.
Sinä minulle tunteet palautit,
sinua minä vielä rakastan,
sinut minä haluan vierelleni takaisin.
Anna minulle anteeksi tekoni,
anna anteeksi sanani,
anna vain minulle anteeksi.
Elämässäni nyt rakkauden tunnen,
nyt tiedän eläväni.
Kiitän näitä muistoja vaalien,
minä kiitän sinua rakas että minulle
elämän annoit.
Sinua muistan vaikka kuinka paljon minua satutat.
Minä annan sinulle anteeksi,
toivon anteeksi antoa sinulta tuskiini hirveisiin.
Tämä runo ei ole pätevä enään, mutta yksi taiteellisimpia